Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi sunnuntai 26.3.

Teksti:
Ulla Palomäki
Kuvat:
iStock

Oinas (20.3.-19.4.)

Aurinko, Merkurius ja Mars ovat voimakkaassa kulmassa merkkiisi, tuoden esiin kaiken sinussa olevan rohkeuden ja tarmon. Nyt on taas hyvä aika aloittaa kuntoilu, jos se oli jäänyt kesken tai hiipunut. Paljon aktiivisuutta ja menoa on lähipiirissä, ja joku voi ilmaista kipakasti mielipiteensä. Ilmassa on myös kepeyttä!

Härkä (20.4.-20.5.)

Marsin merkin vaihdos saattaa merkitä kohdallasi sitä, että alat kaivata enemmän merkityksellisiä keskusteluja ja kiinnostut uusien asioiden oppimisesta. Tämä päivä voi sytyttää sinussa olevan luontoihmisen ja saada vaikka ostelemaan kukkasipuleita tai kasveja. Näet rakkautta ympärilläsi, monenlaista!

Kaksoset (21.5.-20.6.)

Kuu merkissäsi luo positiivisia värähtelyjä pariksi päiväksi, ja lisäksi planeetat oinaan merkissä kohdistuvat sinuun niin, että ideoita tai ihmisiä virtaa ympärilläsi. Idearikkautta voi muutenkin riittää vielä pariksi viikoksi, joten löydä ajatus, joka voi osoittautua tuottavaksi myöhemmin. Suhteessa voi ilmetä jotain vaikeasti käsitettävää!

Rapu (21.6.-22.7.)

Menestymisen draivi pitää sinua otteessaan myös tänään tai sitten seuraat läheisen menoa kohti suurta tavoitettaan. Pääsi on joka tapauksessa täysillä mukana eteenpäinmenossa ja puhkut intoa. Oikeassa olemisesta saattaa kehkeytyä riitatilanne. Venuksen aseman myötä ystävyydellä on enemmän sijaa vielä usean viikon ajan!

Leijona (23.7.-22.8.)

Alatko selkeästi kaipaamaan enemmän lepoa tai lepolomailua? Siinä ei olisi mitään ihmeteltävää viime kuukausien siellä täällä rehkimisen jälkeen. Aurinko, Merkurius ja Jupiter ylläpitävät kyllä tahtoasi edetä arvostuksen rappusia ylöspäin ja se näkyy arkena ja vapaapäivinäkin. Matkustusvimmakin on yhä voimissaan!

Neitsyt (23.8.-22.9.)

Viimeisen viikon aikana on todennäköisesti ollut esillä vaikeaselkoisia aiheita tai asioita, joita pidät ehkä salassa tai jotka sinulta salataan. Tänäänkin voi olla kyse salaperäisyyksistä jollain tavalla, ehkä luet mystisestä aiheesta. Alatko kiinnostua uudesta ryhmästä? Reissun päällä voi olla tiedossa kaikkea ihanaa!

Vaaka (23.9.-22.10.)

Toisten kanssa hyöriminen on voinut saada uudet mittasuhteet viimeisen viikon aikana ja tahti jatkuu aktiivisena ja vapauttavana ainakin viikon. Nyt voisi olla aika tehdä kaikenlaisia rohkeita toimia ja ylittää itsesi. Marsin aseman myötä alat ilmaista halujasi yhä selkeämmin, myös perheen suuntaan.

Skorpioni (23.10.-21.11.)

Saat tehtyä arkisia puuhia, kuten siivousta ja korjauksia, helpommin, ja saatat jopa löytää uutta intoa sellaiseen tekemiseen tai muuhun yksityiskohtaisuutta vaativaan puuhasteluun. Luovuuden kehittäminen on monilla pitkäaikaisesti tapetilla, ehkä tänäänkin. Viime kuukausien melko salaperäiset pohdiskelut ovat ohi.

Jousimies (22.11.-20.12.)

Planeetat heittävät sinua näinä viikkoina seikkailun pariin, ehkä enemmän kuin pitkiin aikoihin. Siksi saatat pitää silmiäsi auki tavallista enemmän kaikenlaisten mahdollisuuksien suhteen. Muista kuitenkin liioittelun ja liiallisen itseluottamuksen vaarat! Suhteessa on tärkeää pitää kiinni sovituista asioista.

Kauris (21.12.-19.1.)

Vuorottelua voi esiintyä tavallista enemmän ääripään aktiivisuuden ja väsähtäneisyyden välillä, etkä aina tiedä missä kohtaa kulloinkin olet. Planeetat altistavat sinua selvittämään asioita rohkeammin, ja toiset voivat vastata samalla mitalla! Vetovoiman lait ovat aika ajoin puolellasi ja kipinää on.

Vesimies (20.1.-18.2.)

Mielen tason ja oppimiseen liittyvät aiheet ovat planeetoissa päällimmäisenä, joten koeta käyttää älyäsi uudella tavalla ja kokeile uusia keinoja oppimiseen. Kirja-anti saattaa olla poikkeuksellista vielä reilun viikon ajan, ja jokin ideologia saattaa olla todella avartava. Perhesuhteet ja muut läheiset ovat tapetilla!

Kalat (19.2.-19.3.)

Oletko jo viikon verran tuntenut itsesi vahvemmaksi tai pyrkinyt vahvistamaan fyysisiä voimiasi tai lihaksistoasi? Tämäntyyppisiä harrastuksia kannattaa suosia vielä muutaman viikon ajan, ja ehkä myös hieronnalla. Mars on siirtynyt pariksi kuukaudeksi suotuisaan paikkaan, jossa se tuo nostatusta spontaaniudelle!

X