Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi sunnuntai 30.8.

Teksti:
Anna
Astrologi:
Seppo Tanhua
Kuvat:
Mvphotos

Järkeilemällä eivät asiat etene yhtään mihinkään, eikä puhumisestakaan ole suurta hyötyä. Vain sydäntä kuuntelemalla ja sen ohjaamia päätöksiä tekemällä löydät onnen ja rakkauden lähteelle. Se pulputtaa nyt äänekkäästi jossakin.

Oinas

Tänään monet asiat mutkistuvat yllättävällä tavalla. Jos luulet tietäväsi, mistä on kysymys, niin rohkaise mielesi ja sano se ääneen. Havaintosi eivät todennäköisesti aiheuta mitään näkyvää reaktiota, mutta niistä saattaa olla ratkaisevaa apua tilanteen selvittämisessä.

Härkä

Olet tänään varsin oivaltavalla tuulella ja löydät helposti oikeat ratkaisut yllättävästi esille nouseviin uusiin ongelmiin. Luota vain itseesi ja uskalla toimia näkemyksesi mukaan. Älä odota kaikkien muiden seuraavan esimerkkiäsi, sillä joku asianosainen kokee jopa hyötyvänsä toisten vahingosta.

Kaksonen

Pääsi ei ole tänään terävimmillään, ja sinun olisikin viisainta pitää näppisi erossa kaikista tänään esille nousevista ongelmista tai väärinkäsityksistä, vaikka olisit itse niissä osallisena. Etenkin kaikkea selittämistä tulee välttää kuin ruttoa. Tosiasiat voi myöntää ja jättää juttu sitten siihen.

Rapu

Luota tänään alitajuntasi ohjaukseen elämän yllättävissä käänteissä. Tiedät, mistä on kysymys, vaikka et osaa sitä itsellesikään selittää. Intuitiosi ohjaa sinua oikeaan suuntaan ja huomaat kuinka asiat järjestyvät kuin itsestään sinulle positiivisella tavalla.

Leijona

Tänään kannattaa olla puuttumatta kenenkään toisen asioihin, ja omatkin asiat on syytä pitää omana tietonaan. Tiedonkulku pätkii aika pahasti, mutta sinulla ei ole mitään hätää, niin kauan kun pystyt seuraamaan tilannetta ulkopuolelta.

Neitsyt

Sekasortoa ja väärinkäsityksiä on luvassa useilla eri sektoreilla. Älä erehdy etsimään syyllisiä vaan pyri toimimaan tilanteen vaatimalla tavalla. Turha järkeily on myös syytä unohtaa, sillä tällaisena päivänä liian moni asia jää kokonaan vaille selitystä. Saatat joutua perumaan omiakin puheitasi.

Vaaka

Järjellä ei kannata yrittää selvittää niitä yllättäviä väärinkäsityksiä, joita nyt pulpahtelee esille. Viisainta olisi pysyä ulkopuolisena tarkkailijana, sillä tämän päivän ongelmat eivät oikeastaan kuulu lainkaan sinulle. Tekijät ehkä selviävät joskus myöhemmin, mutta tänään ei paljoakaan ole tehtävissä.

Skorpioni

Vaikka monet muut ovat aivan ihmeissään tänään ilmenevien väärinkäsitysten kanssa, niin sinulle on yllättävän helppoa oivaltaa miten missäkin tilanteessa tulee toimia. Älä suotta yritä saada muita ymmärtämään sitä, mikä sinulle on selvinnyt, sillä heillä on todennäköisesti oma lehmä ojassa.

Jousimies

Selitykset eivät tänään ole paljonkaan arvoisia. Jos joku on käsittänyt asiat eri tavalla kuin sinä, niin asia on vain hyväksyttävä kirvelystä huolimatta. Tämä jakso saattaa sisältää konkreettisia taloudellisia menetyksiä, jotka on pystyttävä ottamaan omaan piikkiin. Muuten juttu paisuu vielä vaikeammaksi.

Kauris

Epäselvyyksien ja väärinkäsitysten keskellä sinulla leikkaa yllättävän terävästi ja pystyt helposti löytämään oikeat ratkaisut ikäviin yllätyksiin, ainakin omalta kannaltasi. Varaudu siihen, että muut asianosaiset eivät halua ottaa sinun neuvojasi vastaan. Silloin he ehkä salaavat sinulta jotakin.

Vesimies

Elleivät asiat tänään suju odotetulla tavalla, niin sinulla on vahva käsitys siitä, mikä on mennyt vikaan. Uskalla tuoda kantasi esille, vaikka kuinka pelottaisi, sillä tämän jakson aikana näet paljon sellaista, minkä jotkut haluaisivat pysyvän piilossa.

Kalat

Saatat olettaa tietäväsi, miten tähän päivään liittyvistä epäselvyyksistä parhaiten selvitään, mutta silti olisi viisainta pitää mölyt omassa mahassa ja uskaltaa vain itse toimia tuon tietosi pohjalta. Sinut käsitetään helposti juuri päinvastoin kuin mitä yrität selittää, joten koeta selvitä vähillä puheilla huomiseen.

X