Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi sunnuntai 5.3.

Teksti:
Ulla Palomäki
Kuvat:
Istock

Oinas (20.3.-19.4.)

Tänä sunnuntaina kannattaa täsmentää harrastuksiin ja vapaa-aikaan liittyviä tavoitteita ja ajankäyttöä. Vapaa-aika voi olla yleensäkin jotenkin rajoittunutta, mutta kuitenkin antoisaa. Olotilojasi värittävät planeetat kaloissa, joten mielikuvia, musiikkia tai muuta virtaava ilmaisua on näinä aikoina ympärilläsi.

Härkä (20.4.-20.5.)

Kodin piirissä näyttää olevan eniten tapahtumia tai sitten perheen sisäiset tunnelmat tai jännitteet ovat koholla. Yrittääkö joku estää itseilmaisuasi tai omanarvontunnettasi? Energiaa kannattaa laittaa rakentavaan, rauhalliseen tekemiseen. Tunneplaneetat vetävät enemmän sisäiseen pohdiskeluun ja henkiseen kasvuun!

Kaksoset (21.5.-20.6.)

Planeetat pitävät sinua aika tavoitteellisena näinä aikoina, ja erilaiset pyrkimykset ovat mielessäsi herkästi myös vapaa-ajalla. Muutaman päivän kuluttua alat todennäköisesti konkretisoida asioita uudella tavalla ja suuriakin muutoksia on näköpiirissä tulevan parin vuoden aikana. Pidä ystävillesi juhla!

Rapu (21.6.-22.7.)

Sinulla voi olla halua saada enemmän elämässäsi juuri nyt. Kuu leijonassa painottaa sitä kohdallasi, ja saatat kiinnittää enemmän huomiota kiiltäviin tai koreisiin esineisiin. Jokin pitkäaikainen taloudellinen vaihe on todennäköisesti tulossa päätökseen, mikä vaikuttaa moneen asiaan lähipäivinä.

Leijona (23.7.-22.8.)

Yhteistyön viimeaikaiset ennätykselliset haasteet ovat tulossa pikku hiljaa päätökseen, oli se sitten työssä, harrastuksissa tai vapaa-ajalla. Planeetat voivat yhtä hyvin heijastaa näitä asioita jonkun läheisen elämässä. Onko taloudessa tai läheisen taloudessa vaikeasti hallittavia seikkoja? Oma urheutesi auttaa monessa asiassa!

Neitsyt (23.8.-22.9.)

Tänä viikonloppuna on ehkä ollut hyvä vetää vähän henkeä, sillä ilmassa on selittämätöntä väsymystäkin. Toisaalta minilomailu rauhallisessa paikassa sopisi tähän hetkeen myös hyvin. Sinulla on kuitenkin vieläkin dynaaminen Mars seuranasi, joten tartu yhä helposti haasteisiin ja lähde liikkeelle!

Vaaka (23.9.-22.10.)

Arjen kuviot tai tekemättömät työt painavat päälle, tai sitten koet rasitusta helpommin kuin normaalisti. Tätä voi ilmetä myös tulevina viikkoina, joten olisi ehkä hyvä laittaa pienempi vaihde päälle kuin mitä viime kuukausina on nähty. Ihmissuhdesektorilla vallitsee yhä avartava meininki!

Skorpioni (23.10.-21.11.)

Sinulla on näinä päivinä käsillä mahdollisesti todellinen aikakauden muutos, ja huomaat uuden helppouden ja taakkojen vähenemisen aivan pian. Aurinko, Merkurius ja Neptunus kalojen merkissä tuovat myös kaikkea ihanaa, sydämellistä ja lämminhenkistä elämääsi, myös vapaa-ajanvieton muodossa.

Jousimies (22.11.-20.12.)

Harvinaisen paljon planeettoja on kokoontumassa paikkaan, joka sinun kohdallasi liittyy elämäsi konkreettisiin perustoihin kuten asumiseen ja perhe-elämään. Uusia tarpeita voi siis alkaa ilmetä näillä elämänalueilla tai aivan lähiympäristössäsi. Seikkailullisuus ja omien kykyjen esiintuominen ovat yhä pinnalla!

Kauris (21.12.-19.1.)

Tartu tilaisuuteen hoitaa keskustelut taidokkaasti ja diplomaattisesti, sillä näinä viikkoina siihen on ennenkuulumaton tilaisuus. Voit ehkä vaikuttaa jonkun mielipiteeseen ja kääntää sen eduksesi huomaamattasi. Mielikuvitusta sisältävien aiheiden oppiminen kiinnostaa monia kauriita, ja moni laittaa kauneuden ykköseksi!

Vesimies (20.1.-18.2.)

Toisten kanssa voi tulla tilanne, jossa jompikumpi pompottaa ja toinen kokee sen hankalaksi. Arvovaltakysymyksiä voi nousta pintaan. Parhaimmillaan suhteesi toisiin saavat konkreettisempia muotoja ja asiat selkiintyvät. Parhaat tunteet ja lämminhenkisin toiminta löytyvät usein lähempänä kuin uskotkaan!

Kalat (19.2.-19.3.)

Kuu on liittänyt sinut viime päivinä huomioimaan enemmän arkeasi, ehkä myös siltä kantilta, miten lisäät sen hohdokkuutta. Ehkä olet halunnut esiintyä jonkinlaisena arjen sankarina tai muokannut tai kunnostanut jotain uuteen uskoon. Saat hoksottimillasi paljon hyvää aikaan ja huomaat, kuka on tosissaan ja kuka ei.

X