Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi tiistai 10.11.

Teksti:
Anna
Astrologi:
Seppo Tanhua
Kuvat:
Mvphotos

Auringon oppositio Neptunukselle pyytää sekin heittäytymään intuition ohjaukseen ja etenemään ilman konkreettista suunnitelmaa päivittäisessä elämässä. Onni ja menestys löytyvät tällä viikolla täysin odottamattomista paikoista. Unohda siis rutiinit ja sukella tuntemattomaan.

Oinas

Outoja ja yllättäviä hankaluuksia ilmenee tänään sellaisilla alueilla, joissa olet jostain syystä joutunut tai itse halunnut toimia alitajuntasi viestejä vastaan. Ainoa keino korjata tilanne/tilanteet, on luottaa vaistoihisi nyt. Anna niiden ohjata sinut elämään jo tänään, sillä huomista ei koskaan tule, kuten tiedät.

Härkä

Olet tänään valmis uhmaamaan korkeitakin tahoja pelkkien aavistusten ja alitajuisten tuntemusten pohjalta. Juuri niin nyt kuuluukin tehdä, mutta helppoa se ei tule olemaan. Joudut ehkä perumaan merkittäviä sopimuksia tai suunnitelmia ja hyväksymään tappiot oppimisen hinnaksi. Silti se kannattaa.

Kaksonen

Joku tekemättä tai toteuttamatta jäänyt asia nousee voimakkaana esille ja ratkaisukin löytyy syvältä alitajuntasi sokkeloista, mutta mistä löytäisit rohkeutta tosi toimiin. Suunnitelmien muuttaminen ei sovi suomalaiseen luonteeseen, mutta lähes täyskäännös on edessäsi, jos haluat nopeasti takaisin elämään.

Rapu

Mitä rohkeammin lähdet tänään toteuttamaan alitajuista luovuuttasi, sitä vauhdikkaampi ja tuloksekkaampi päivä tästä on sinulle tulossa. Olet herkässä yhteydessä alitajuntasi ohjaukseen ja sen viestit ovat selviä. Kokeile miltä tuntuu luoda elämää sen sijaan että luot tuloksia tai hyvää mieltä toisille.

Leijona

Outo ja yllättävän voimakas saamattomuus vaivaa sitä enemmän mitä kauemmas olet eksynyt oman luovuutesi vahvoilta alueilta. Henkinen ja kosminen voima ovat monta kertaa fyysistä voimaa suurempia ja ne palvelevat vain luovuutta. Hyväksy saamattomuus merkiksi tekemisesi tarpeettomuudesta nyt.

Neitsyt

Alitajuntasi on nyt niin voimakas että olet valmis uhmaamaan elämäsi auktoriteetteja voidaksesi viedä eteenpäin tärkeäksi kokemaasi asiaa. Luottamuksesi elämään joutuu varmasti koville tärkeiksi kokemiesi ihmisten painostuksessa, mutta älä anna periksi. Sinulla voi olla vain yksi oikea auktoriteetti. Sinä!

Vaaka

Ellet tahdo saada mistään kunnon otetta, niin älä ota siitä paineita. Näin alitajuntasi ohjaa sinua sellaiseen suuntaan jonne et muuten suostuisi menemään. Kun otteesi lipsuu, joudut väkisin etsimään uusia kädensijoja. Hienoinen ahdistus tai tyhjyys ohjaa sinua pois merkityksettömästä elämästä.

Skorpioni

Elät erittäin luovaa vaihetta ja pystyt käyttämään hyväksesi herkän alitajuntasi viestejä jossakin hyvin tärkeässä ja ajankohtaisessa valinnassa. Jotta kaikki menisi hyvin, tulee sinun pystyä luottamaan omaan herkkyyteesi. Anna sen kuljettaa sinua omien vaatimustesi ja odotustesi ohi kohti jotain parempaa.

Jousimies

Ellei luovuutesi ole päässyt löytämään oikeaa kanavaa itselleen tuntuu tämä päivä hiukan utuiselta ja turhauttavalta. Kannattaa miettiä mitä asialle voisi tehdä, sillä juuri tuo utuisuus johdattaa sinua oikealle reitille. Jos luot väkisin merkityksen asialle, jolla sitä ei itsestään ole voit vain turhautua.

Kauris

Elämäsi tarkoitus paljastuu sinulle jossakin tämän päivän tapahtumista ja tunnet vahvan kutsun lähteä kulkemaan vielä enemmän omaa polkuasi. Reitti ja suunta ovat haasteellisia, mutta aivan varmasti valinnan arvoisia. Valinta on sinun. Luotatko sydämesi ääneen vai jonkun toisen ihmisen odotuksiin.

Vesimies

Energiasi saattavat olla hiukan hukassa sellaisissa tilanteissa, joissa et jostain syystä pysty käyttämään alitajuntasi herkkyyttä hyväksesi. Väsymys tai uupumus on merkki siitä, että elät liikaa huomisessa, etkä pysty näkemään tämän päivän merkkejä ja tienviittoja. Väsymyksen viesti kertoo, että pitää levätä.

Kalat

Tänään kannattaa rauhoittaa päivittäistä rytmiä ja kuunnella alitajuntasi voimakkaita viestejä, sillä ne ohjaavat sinua oikeisiin ratkaisuihin positiivisilla ja kutsuvilla impulsseillaan. Voit lopettaa rahan, kunnian ja toisen luottamuksen perässä juoksemisen nyt. Astu rauhallisesti omaan, hyvään elämääsi

X