Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi tiistai 12.11.

Teksti:
Sissi Sundell
Astrologi:
Seppo Tanhua
Kuvat:
Mvphotos

Täysikuu yhdistää Auringon ja Merkuriuksen positiiviset voimat käyttöömme nyt alkuviikolla. Edelleen vahvasti Plutoon sidoksissa oleva Mars antaa mahdollisuuden siirtää oma toiminta ja tekeminen rauhallisempaan ja silti äärimmäisen tehokkaaseen muotoon. Nauti tekemisestä ja huomaat voiman säteilevän jokaisessa liikkeessä.

Oinas

Sormesi syyhyävät jonkun asian tai idean toteuttamiseen ja nyt on oikea hetki lähteä liikkeelle pienestä vastarinnasta huolimatta. Oikeastaan sopiva vastamäki ennemmin kuuluu asiaan kuin häiritsee sitä. Menestystä on luvassa sitä enemmän, mitä omapäisemmin uskallat nyt toimia.

Härkä

Tehtyä ei saa tekemättömäksi ja tänään tai lähipäivinä saatat joutua rakentamaan jonkun liian optimistisen tavoiteasetelmasi uudelleen. Mikäli ymmärrät vaihtaa suuntaa vapaaehtoisesti, tulet selviämään tilanteesta kunnialla ja käärimään komeat voitot viisaudestasi. Katkeruus sitten vie tuhkatkin pesästä.

Kaksonen

Tänään kannattaa laittaa monot vipeltämään, sillä asiat sujuvat odotettua paremmin ja joudut tekemään nopeasti uusia päätöksiä tai valintoja. Mars ja Jupiter tarjoavat tehokasta väylää menestymiseen oman erityisosaamisesi sektoreilla. Riskien ottaminen on ennemmin sääntö kuin poikkeus tässä tilanteessa.

Rapu

Näinä päivinä kimppuusi iskevä tekemisen vimma on vaarallinen ilmiö, sillä virheitä syntyy nyt helposti. Viisainta olisi hiljentää vauhtia, sillä tuollainen vimma tässä vaiheessa on merkki aikaisemmasta saamattomuudesta. Sitä ei kuule päivässä tai parissa korjata. Nyt on ensin rauhoituttava ja vasta sitten…

Leijona

Tänään sinun kannattaa puuttua jokaiseen tyytymättömyyttä herättävään asiaan elämässäsi, sillä ongelmat korjaantuvat nyt vaivattomasti heti, kun tartut niihin kunnolla kiinni. Varsinaisia voittoja tämän hetken kuvio ei sinulle lupaa, mutta jo suunnan korjaantuminen on kiitoksen arvoinen juttu.

Neitsyt

Et ole tällä hetkellä ehkä aivan parhaassa iskussa ja siksi olisi viisainta vetäytyä katselemaan omaa elämääsi objektiivisesti ja hiukan kauempaa. Saatat huomata, että juuri mitään ei ole näissä olosuhteissa tehtävissä ja siksi sinun onkin uskallettava muuttaa olosuhteita paljon nykyistä vapaammiksi.

Vaaka

Nyt on syytä paahtaa eteenpäin jokaisessa asiassa, johon intosi tuntuu riittävän. Jonkinlaista menestystä on luvassa sikäli kun vauhti ei hyydy liialliseen ajatteluun. Siihen aika ei tällä kertaa riitä. Joko teet välittömästi ja kyselemättä sen minkä koet oikeaksi tai tyydyt kirvelevään tappioon.

Skorpioni

Jos tunnet erityistä kiinnostusta johonkin alkamassa olevaan yritykseen tai suunnitelmaan, niin polje vaan masiina täyteen vauhtiin. Mitään ihmeellistä luksusta ei tämän aspektin kautta ole luvassa, mutta silti se palkitsee aivan varmasti jokaisen oikeaan suuntaan otetun askeleen.

Jousimies

Tämä on yksi Jupiterin selviä menestysjaksoja elämässäsi ja sinun tulee ottaa mahdolliset lahjat ja etuisuudet vastaan kiitollisin mielin, antajan motiiveita miettimättä. Kuulut nyt niihin, joille halutaan antaa jotakin hyvää. Kaikki tapahtuu tiedostamatta ja perustuu vain sinusta huokuvaan energiaan.

Kauris

Jos kaikki ei suju ihan niin kuin olit suunnitellut, niin voit olla varma, että joku on luvannut enemmän kuin mihin hänellä on valtuuksia ja sinä onneton olet mennyt uskomaan näihin lupauksiin liian sinisilmäisesti. Tästä lähtökohdasta on hyvä laatia uusi toimintasuunnitelma. Muu ei nyt auta.

Vesimies

Menestystä tarjotaan sinulle muodossa tai toisessa näinä päivinä. Sinun tulee olla valmis tekemään nopeita päätöksiä silloin kun siltä tuntuu. Marsin kolmio pistää vipinää kinttuihisi ja niiden on annettava kuljettaa sinua kovalla vauhdilla eteenpäin. Luota omiin ideoihisi ja toimi tästä luottamuksesta käsin.

Kalat

Tänään ja lähipäivinä saatat huomata olevasi jonkinlaisessa umpikujassa vain siksi että erehdyit luottamaan epäilyttäviin lupauksiin. Ahdistava olotila on tällä kertaa merkki siitä, että jostain sinulle tärkeästä tavoitteesta tai suunnitelmasta on pystyttävä luopumaan ennen kuin käy todella kehnosti.

X