Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi tiistai 21.7.

Teksti: Astrologi Seppo Tanhua Kuvat: MVphotos

Vaikka energia on vähissä, eivät tehot laske mihinkään. Se vähäisempi energia on vain osattava suunnata oikeaan kohteeseen tavallista tarkemmin. Vähemmän on nyt enemmän. Kaikkea ei tosiaan tarvitse saada valmiiksi tänään.

Oinas

Tänään kannattaisi tehdä mahdollisimman itsenäisiä ja jopa uhmakkaita siirtoja, sillä ne johdattavat sinua outoon, mutta varmasti oikeaan suuntaan. Ihminen ilman pientä seikkailua silloin tällöin on henkisesti kuollut.

Härkä

Älä ihmettele jos tänään kohtaat ihmisiä, jotka saavat veresi kiehumaan. Jollain tavalla he pystyvät manipuloimaan elämääsi. Älä anna heille tätä mahdollisuutta suuttumalla sen enempää. Käytä kiehuva voimasi sellaisen päätöksen tekemiseen, joka palauttaa ohjat omiin käsiisi.

Kaksonen

Parhaimmillaan sinulle sataa useampiakin mahdollisuuksia tehdä tästä päivästä kiinnostava ja erilainen. Vastaa ainakin yhteen myöntävästi, sillä juuri tällaisissa yllättävissä tarjouksissa on elämisen makua.

Rapu

Et tahdo saada kunnon otetta sellaisiin asioihin, joiden motivaatio on kateissa. Ellei joku asia ota sujuakseen, niin jätä se mieluummin tältä päivältä hoitamatta, sillä elämäsi kannalta menestyksellistä on vain mielekäs tekeminen.

Leijona

Älä hukkaa tätä päivää, sillä kaikki mihin tartut innostuneena ja motivoituneena, saa aivan erityistä, menestykseen johtavaa tuulta purjeisiinsa. Anna itsellesi lupa valita tekemisesi uudella tavalla.

Neitsyt

Etsit tänään omaa suuntaasi, ja jokainen elämääsi väärään suuntaan vievä asia osaa heittäytyä todella hankalaksi. Pysäytä turha hosuminen välittömästi ja katso uudelleen huomenna.

Vaaka

Vitaalisuutesi on hyvissä kantimissa ja jollain tavalla sinun täytyy päästä purkamaan puhtiasi tai muuten iskee armoton tylsyyden aalto hetkellisenä hyökynä niskaasi. Tiedät mikä sinua eniten kiinnostaa. Sinne siis.

Skorpioni

Tämä päivä saattaa tuntua yllättävän takkuiselta, ellet ole vielä löytänyt omaa paikkaasi ja asemaasi tässä elämässä. Turhuudet eivät nyt jaksa kiinnostaa, joten lienee aika uudistaa jotain jo tässä päivässä.

Jousimies

Ihmistuntemuksesi ja samanaikainen energisyytesi tekee sinusta tänään suositun seuralaisen. Katseet kääntyvät perääsi ihastuneiden huokausten saattelemana, sillä voimasi on kiehtovaa ja puoleensa vetävää.

Kauris

Sinua saatetaan pyytää yllättäen johonkin tehtävään, tapahtumaan tai illanviettoon. Kutsu kannattaa ottaa vastaan, vaikka vaistosi kilkuttaisivat varoituskelloja. Luvassa on positiivista jännitystä, jonka yliherkkä omatuntosi pyrkii rajaamaan pois kokemustesi piiristä.

Vesimies

Tämä on vauhdikas päivä ja parhaimmillaan myös menestyksellinen, mikäli pystyt vastaamaan sinulle esitettäviin haasteisiin tai kutsuihin epäröimättä. Elätkö sinä omaasi vai jonkun toisen elämää? Mieti sitä ja vastaa kyllä!

Kalat

Hetkelliset ahdistuksen tuntemukset ovat viestejä jostakin kesken olevasta asiasta, joka pitäisi ottaa vielä tänään tehokkaasti käsittelyyn. Tiedät kyllä, mistä on kysymys, joten älä siinä enää ihmettele vaan toimi.

X