Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi tiistai 26.7.

Teksti: Ulla Palomäki Kuvat: MVPhotos

Oinas (20.3.-19.4.)

Tunneplaneetat kuu ja Venus suuntaavat sinua kohti asioita, jotka liittyvät kodin lämpöön, turvaan ja siellä oleviin ihmisiin, sukulaisiin. Olisi siis aika lämmitellä vanhoja suhteita ja ottaa aikaa niiden kanssa, vaikka kuinka kokisit olosi kärsimättömäksi, toimeliaana ihmisenä. Veri vetää myös seikkailuun!

Härkä (20.4.-20.5.)

Kotisi asiat mietityttävät yhä, ja niihin voi liittyä kiireellisiä hoidettavia seikkoja ja mahdollisesti myös riitaa aiheuttavia teemoja. Sopimuksen teko on näinä päivinä monilla ajankohtaista. Ärsytyskynnyksesi voi ylittyä monta kertaa, joten ole varovainen sanoissasi ja liikenteessä! Ihana keskustelu lämmittää.

Kaksoset (21.5.-20.6.)

Sinulla on nyt valtavat mahdollisuudet olla oma, kommunikoiva, oivaltava, älykäs itsesi, joten pidä silmäsi auki uusille tilaisuuksille! Voit päästä työssäsi eteenpäin jo pelkästään sillä, että teet vaikutuksen sanoillasi tai sillä, miten kirjoitat. Toinen puoli sinua on kuitenkin vielä taka-alalla, valmistautumassa.

Rapu (21.6.-22.7.)

Turvallisuus on teemana yleensä merkillesi tärkeä pohdinnan aihe, ja nyt voi olla aika sumplia, miten materiaan kannattaa satsata. Voit löytää itsesi tuhlaamasta aivan liikaa, mikä voi johtaa katumiseen jälkeenpäin. Poikkeuksellista satsausta voi tulla kaunistautumisen ja tyylin kohentamiseksi!

Leijona (23.7.-22.8.)

Haluat näyttää terävyytesi ja osaamisesi, ja se voikin onnistua poikkeuksellisen tehokkaasti! Järjestät omasi ja toistenkin asiat sellaisella dynaamisuudella, että sitä ei joku meinaa uskoa todeksi, mutta saatat myös herättää vastustusta tai pelkoa häviäjän kannalta. Tietyt tunteet pysyvätkin taustalla.

Neitsyt (23.8.-22.9.)

Sinulla saattaa olla näinä päivinä jokin ihastuttava tapaaminen suuremmalla joukolla tai sitten jossain yhteisössä juhlitaan. On myös mahdollista, että osallistut tapahtumaan, jossa on paljon ihmisiä, perinteitä ja lämpimiä tunteita. Mars pitää mielesi ylväänä vielä pitkään ja matkailu kiinnostaa!

Vaaka (23.9.-22.10.)

Planeetat vetävät näinä päivinä pitkälti arjen ylittäviin aiheisiin, kuten suunnittelemaan tulevaisuutta, huomioimaan maailman hädän tai yksittäiset ongelmat. Oma urasikin voi kiinnostaa todella paljon, ja juuri nyt näet siihen liittyvät mahdolliset aidon motivaation puutteet. Tunteeseen liittyy ristiriita.

Skorpioni (23.10.-21.11.)

Sinulla on yhä todennäköisesti pakottava tarve edetä haluamaasi suuntaan tai saada jotain suurta ja näyttävää aikaiseksi, ja olennainen osa kokonaisuutta on yhteistyö. Myös kahdenkeskinen harrastus voi näinä aikoina nousta uuteen kukoistukseen, ja saat kuntoakin kohotettua. Muista riidan mahdollisuus!

Jousimies (22.11.-20.12.)

Hyvin kahdenlaisia tunnelmia on tarjolla. Ensinnäkin ilmassa on paljon herkkyyttä rapu-planeettojen myötä, ja siihen liittyy arviointia siitä, mikä on tunnetasolla sinulle tärkeää ja mikä ei. Nämä seikat voivat nivoutua omistuksiin. Toisaalta olet merkkisi symbolin, kentaurin lailla valmis lähtöön.

Kauris (21.12.-19.1.)

Talousasioissa voi ilmetä riitaisiakin kysymyksiä, ja on todennäköistä, että olet niissä hyvin kiinni. Vakuutus- ja perintöasioitakin ehkä punnitaan ympärilläsi tai työympyröissä. Merkityksellisiä planeettavaikutuksia kohdistuu ihmissuhdesektorillesi, joten tunteet pulppuilevat joko hyvässä tai pahassa!

Vesimies (20.1.-18.2.)

Tekemisistä ja keskusteluista toisten kanssa on tullut intensiivisempiä ja mahdollisesti myös ärhäkämpiä. Asioita sanotaan enemmän siksi, että saadaan kohotettua itsetuntoa tai nostettua kunniantuntoa. Jos riita on kytenyt, saattaa se puhjeta juuri nyt, ja ilma puhdistuu, kun naamiot riisutaan.

Kalat (19.2.-19.3.)

Olet voinut saada viime aikoina uutta helppoutta materiaalisten asioiden hoitoon, ja tämä kulkee punaisena lankana taustalla vielä kuukausia. Olet ehkä myös luottavaisempi raha-asioiden suhteen, mikä voi lisätä ihanien tavaroiden ostamista. Halusi satsata näyttävyyteen on juuri nyt esillä!

X