
Päivän horoskooppi torstai 14.1.
Vapaan ja estottoman rakkauden kulta-aikaa tämä Venuksen kolmio Uranukselle. Silloin tällöin on uskallettava heittäytyä tunteiden ja väristysten vietäväksi. Nyt jos koskaan.
Oinas
Saatat olla vähän kuin kissa pistoksissa näiden päivien aikana, sillä tiedostat liiankin hyvin ketkä läheisistäsi pyrkivät määräämään tekemisistäsi. Sinulla kun olisi paljon parempaakin käyttöä ajallesi. Tiedosta, että valta on yksin sinulla, eikä kukaan muu pysty ikinä rajoittamaan vapauttasi.
Härkä
Monenlaista hauskaa ja kiehtovaa on tarjolla erityisesti rakkauselämäsi rintamalla. Toivottavasti pystyt olemaan avoin uusille tuulille silloinkin kun ne vaativat sinua poikkeamaan päivittäisistä tottumuksista ja rutiineista. Rakkaus uudistuu joka päivä samassa tahdissa kuin sinäkin.
Kaksonen
Joudut miettimään mitkä asiat ovat sinulle kaikkein arvokkaimpia tässä elämässä. Kun asia selviää sinulle, pidä ihmeessä kiinni oivalluksestasi, sillä olet tällä hetkellä merkittävien, elämääsi uudistavien valintojen edessä. Tiedäthän ettei kukaan muu pysty ikimaailmassa tekemään oikeita valintoja puolestasi.
Rapu
Sinulla on melkoinen vauhti päällä ihmissuhteisiin ja rakkauselämään liittyvissä asioissa, mutta liiallinen sitominen saa sinut näkemään punaista. Käyttäydyt provosoivasti tilanteissa, joissa et saa loistaa omana itsenäsi. Olemalla tietoinen käyttäytymisestäsi voit ottaa tarvitsemasi tilan ilman turhaa riitelyä.
Leijona
Löydät uusia ihania ihmisiä ja asioita aivan kuin vahingossa ja sinulla on mahdollisuus uudistaa elämääsi ratkaisevasti niiden välityksellä. Jonkun tai joidenkin ystäviesi tulee pystyä luopumaan nykyisestä asemastaan ja sinä olet oman elämäsi kapteeni, joka ei voi kysyä muiden mielipidettä.
Neitsyt
Löydät uusia ihania ihmisiä ja asioita aivan kuin vahingossa ja sinulla on mahdollisuus uudistaa elämääsi ratkaisevasti niiden välityksellä. Jonkun tai joidenkin ystäviesi tulee pystyä luopumaan nykyisestä asemastaan ja sinä olet oman elämäsi kapteeni, joka ei voi kysyä muiden mielipidettä.
Vaaka
Tunnet olosi sitä levottomammaksi mitä kauemmas olet joutunut ajautumaan omasta arvomaailmastasi nykyisessä parisuhteessasi. Kaipaat elämääsi jotakin uutta ja tunnet selvää vastenmielisyyttä sellaisia ihmisiä ja asioita kohtaan, jotka estävät sinua uudistamasta omaa elämääsi.
Skorpioni
Tämä aika tarjoaa sinulle mielenkiintoisia ja arvokkaita yllätyksiä, joista sinun ei kannata kieltäytyä. Sinkuille ja epävakaassa suhteessa eläville tämä tietää vakavaa rakastumisriskiä, josta kannattaa ottaa kaikki ilo irti. Sinussa on säihkettä ja ennakkoluulottomuutta, joka tekee moniin lähtemättömän vaikutuksen.
Jousimies
Tarvitset nyt ilmaa ympärillesi, sillä ahdistus hyökkää kimppuusi sitä raivokkaammin mitä ahtaampiin olosuhteisiin olet itsesi ajanut. Tämä on aikaa, jolloin voit myös vapauttaa itsesi joko kokonaan tai osittain olosuhteiden vankilasta. Sinun tarvitsee vain tiedostaa kuka tai mikä sinua pitelee ja siitä se sitten lähtee.
Kauris
Elämä tarjoaa sinulle yllättäviä ja ihanilta tuntuvia tilaisuuksia päästä toteuttamaan joitakin haaveitasi. Rakkauselämäsi on samalla selvässä nousukiidossa, mikäli annat itsellesi luvan ottaa vastaan kaikkea sitä hyvää, mitä nyt on tarjolla. Rakkaus on puhtaimmillaan oman ilon jakamista. Iloitse siis elämästäsi.
Vesimies
Ympärilläsi tapahtuu mielenkiintoisia asioita, joihin haluat varmasti päästä mukaan ainakin osaan niistä. Tunnistat kumppanuuteen ja rakkauteen liittyvät mahdolliset rajoitteet selvänä ahdistuksena ja tyytymättömyytenä. Tämä lienee sinun hetkesi päättää, mitä sinä haluat. Onko sinusta siihen.
Kalat
Nyt on syytä varautua yllättäviin käänteisiin rakkauselämässäsi, sillä viehätysvoimasi vetää puoleensa radikaaleja ja siksi niin kiinnostavia tyyppejä. Uskaltamalla tutustua ja jopa ihastua näihin persoonallisuuksiin annat tuolle kiehtovalle energialle luvan ilmetä myös olemassa olevassa suhteessasi.
Kommentit
Miksi leijonalla ja neitsyllä täysin identtinen teksti?
Kommentit
Miksi leijonalla ja neitsyllä täysin identtinen teksti?
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous