Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi torstai 19.12.

Teksti:
Sissi Sundell
Astrologi:
Seppo Tanhua
Kuvat:
Mvphotos

Joka kerta kun pystyt tekemään itseäsi innostavan valinnan, voit laskea itsesi menestyjäksi. Kaupanpäällisenä tulee sitten jatkuvasti etenevä seikkailu, jota ei millään malta keskeyttää.

Oinas

Ilmassa on sekavaa energiaa, eikä tänään kannata ottaa pieniä epäonnistumisia turhan raskaasti. Keskity asioihin, jotka sujuvat edes tyydyttävästi ja jätä kaikki ahdistavalta tuntuva tekeminen myöhäisempään ajankohtaan. Hankalilla asioilla on nyt taipumus muodostua entistäkin pahemmiksi.

Härkä

Sinulla on energinen lataus päällä, ja mielekkäällä tavalla suunnattuna se tuo tullessaan odottamatonta menestystä. Älä turhia jarruttele. Pystyt laittamaan konkreettisia palikoita paikoilleen huimalla vauhdilla, kunhan pidät langat selvästi omissa käsissäsi.

Kaksonen

Ahdistus saattaa iskeä yllättävän ankarana keskellä päivää ilman mitään selvää syytä. Löysää silloin suosiolla tahtia ja pidä kahvi- tai teetauko miettiäksesi seuraavaa siirtoa tavallista tarkemmin. Ahdistavan olotilan tarkoitus on nostaa joku tärkeä asia ensimmäiseksi työjärjestyksessä.

Rapu

Nyt kannattaa saattaa loppuun tai viedä eteenpäin tärkeinä pitämiäsi uudistuksia tai suunnitelmia. Saat yllättävää tukea kaikille sellaisille hankkeillesi, jotka ovat lähellä sydäntäsi ja joiden toteuttamisesta koet aidosti nauttivasi. Menestys on tällä kertaa aivan ulottuvillasi, muutaman rohkean ratkaisun takana.

Leijona

Olet melko energisellä tuulella ja saatat innostua jostakin asiasta ihan liian kanssa. Pidä jalat maassa kun touhuat, niin ei tule ikäviä yllätyksiä. Marsin neliö houkuttelee haukkaamaan liian suuren palan kerralla ja sillä tavalla moni hyvä juttu keikahtaa aivan turhan päiten.

Neitsyt

Sinussa on tänään alkuihmisen energiaa ja voimasi tunnossa saatkin asiat hoitumaan mallikkaasti eteenpäin. Myös ympäristö osaa olla oikealla tavalla tukenasi, jos vain suostut jakamaan ideaasi ja tekemistäsi muiden kanssa. Nyt kannattaa toimia ennakkoluulottomasti ja avoimesti.

Vaaka

Järjestelykykysi pelaa tänään loistavalla tavalla, vaikka et oikeastaan tunne tekeväsi juuri mitään asioiden eteen. Anna siis asioiden sujua itsestään ja tartu vain sellaisiin asioihin, joiden huomaat olevan valmiiksi sopivassa myötätuulessa.

Skorpioni

Sellaiset asiat, jotka koet mielekkäiksi onnistuvat nyt yli kaikkien odotustesi. Mars on merkissäsi sekstiilissä Saturnukseen ja järjestelykykysi on huippuluokkaa. Älä turhaan yritä hillitä intoasi, sillä nyt syntyy tulosta kaikilla mielekkäiksi kokemillasi sektoreilla.

Jousimies

Elät aikaa, jolloin tietyt asiat on pakko tehdä tietyllä tavalla. Et pysty juurikaan tinkimään omasta ajastasi etkä aikataulustasi ja riittää kun tiedostat tämän. Kaikki sujuu loistavasti, kun et edes pyri täyttämään kenenkään toisen odotuksia. Juuri nyt sinulla on aikaa ja energiaa vain omiin tarpeisiin.

Kauris

Päivässä on luontevaa rakentamisen energiaa. Saat helposti aikaan enemmän kuin muina päivinä ja keskittyminen olennaiseen tapahtuu kuin itsestään. Saat loksahtelemaan paikoilleen monia sellaisia asioita, jotka tähän asti ovat tuntuneet mahdottomilta.

Vesimies

Varo tekemästä mitään väkisin, vaikka jotkut muut yrittäisivät innostuksissaan painostaa sinua. Tänään ei ehkä ole sinun paras päiväsi, vaikka sisäinen velvollisuudentuntosi saattaa sekin ajaa sinua kokonaan väärän tekemisen pariin. Jos oma motivaatiosi on kohdallaan, ei vaikeuksiakaan ole luvassa.

Kalat

Onnistut tänään viemään menestyksellisesti eteenpäin tärkeiksi kokemiasi asioita ja saat oikeat henkilöt asettumaan ajamiesi juttujen taakse. Voit heittää pitkän tähtäimen suunnitelmat sikseen ja keskittyä vain suoraan toimintaan, sillä yksi onnistunut ratkaisu johtaa seuraavaan.

X