Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi torstai 3.11.

Teksti:
Ulla Palomäki
Kuvat:
Istock

Oinas (20.3.-19.4.)

Sisäisiä tuntemuksia tai inspiraatiota on varmaankin paljon näinä päivinä, sillä siihen vetää tunnekuohujakin aiheuttava planeettakolmikko kalojen merkissä. Se, mitä pinnan alla tapahtuu, voi muutenkin olla tällä hetkellä asian ytimessä, kun suurin piirtein kaikki planeetat korostavat sellaisia seikkoja!

Härkä (20.4.-20.5.)

Työhön tai muihin puuhiisi saattaa liittyä näinä päivinä enemmän suuria ideologioita ja taivaanrannan maalaamista. Et ole välttämättä itse se maalari, mutta ympäristössä voi olla tällaisia elementtejä. Jotkut suunnittelevat aiheita, jotka ovat konkreettisen elämän tuolla puolen, mutta ethän itse hurahda pois raiteiltasi!

Kaksoset (21.5.-20.6.)

Kalojen merkissä oleva planeettakolmikko, kuu, Jupiter ja Neptunus, osuu kohdallasi paikkaan, jossa se vaikuttaa tavoitteellisuuteesi, tehden siitä haaveellisemman tai pahimmassa tapauksessa epärealistisen. Kannattaa siis pohtia tarkkaan, mihin pyrit ja mitkä ovat todelliset mahdollisuutesi! Tiukka arki vahvistaa.

Rapu (21.6.-22.7.)

Suurin osa planeetoista sijaitsee näinä päivinä skorpionin ja kalojen merkissä. Koska nämä merkit ovat luontaisessa harmoniassa omaan merkkiisi nähden, saattaa tiedossa olla pehmeämpiä kulmia ja sovittelevampaa viestintää. Jokin kaukainen paikka voi herättää poikkeuksellisia mielikuvia tai haaveita!

Leijona (23.7.-22.8.)

Vesielementissä, skorpionin ja kalojen merkissä, on paljon planeettoja tällä hetkellä, minkä vuoksi nyt voi esiintyä paljon tunnelatausta. Tosin sanoen suhteilla ja tunteiden ilmaisulla on nyt merkitystä. Osaatko suhtautua tähän ilman, että menee överiksi?

Neitsyt (23.8.-22.9.)

Varsin erikoinen planeettailmapiiri on sinun kohdallasi sidoksissa elämänalueisiin, joihin liittyy yhteydenpitoa, tiedon välittämistä, opiskelua, neuvotteluja ja kahden kauppoja. Näitä teemoja voi siis esiintyä tavalla tai toisella niin työelämässä kuin yksityisellä puolella. Toisten kanssa toimii vaikkapa musiikki tai tanssi!

Vaaka (23.9.-22.10.)

Useat kaloissa olevat planeetat kytkeytyvät työhön, arkeen, arjen järjestykseen ja terveysasioihin. Näillä alueilla voi siis tulla kysymykseen epäsovinnaisia ratkaisuja, mielikuvia tai mielen ja kehon välistä henkistä yhteyttä. Työssä on helppo paeta mielikuviin tai käyttää niitä rakentavasti! Vaatteen osto tuo tyydytystä.

Skorpioni (23.10.-21.11.)

Planeetat soveltuvat nyt hyvin merkkisi perusluonteeseen, ja luultavasti pääset eteenpäin helpommalla tai haluat ottaa rennommin. Tarve toimia luovasti voi olla poikkeuksellisen suuri näinä päivinä, joten ota se onkeesi ja hankkiudu vaikka luovan alan kurssille. Viihde ja musiikki tuottavat hyvää oloa!

Jousimies (22.11.-20.12.)

Mikäli olet harkitsemassa suuria siirtoja asumiseen tai asuinpaikkaan liittyvissä asioissa, olisi hyvä tarkastella, kuinka paljon asiassa on ilmaa, toiveita ja haaveita, kivenkovan realismin sijaan. Näissä asioissa sijoittaminen kannattaa siirtää toiseen ajankohtaan, ellei kyse ole vaikkapa hulvattomasta sisustuksesta!

Kauris (21.12.-19.1.)

Vuolasta tekstiä voi syntyä tavallista helpommin, joten planeetta-asemat sopisivat hyvin runoilijalle, kirjailijalle tai säveltäjälle. Ehkä planeetoista on hyötyä myös kekseliäissä markkinointi- tai mainontatehtävissä. Yhteisöissä voi tapahtua kaikenlaista mukavaa, ja lempeäkin voi sinkoilla edestakaisin!

Vesimies (20.1.-18.2.)

Materian ja tavaroiden kanssa ylipäätään voi tulla parin päivän aikana erinäisiä vaiheita, joihin liittyy luovaa toimintaa, vellovia järjestelyjä ja jopa sekavuutta. Saattaa nousta myös kysymyksiä, mikä esine tai omistus kuuluu kenellekin ja minne. Toisaalta nyt voi ilmetä tilaisuus poikkeukselliseen herkutteluun!

Kalat (19.2.-19.3.)

Merkissäsi on parin päivän ajan jonkinlaista planeettaruuhkaa, mikä tuo sinuun elävyyttä ja korostaa kokemisen ja elämästä nauttimisen tarvetta. Esilläoloakin saattaa olla enemmän ja toiset voivat kokea sinut salaperäisesti viehättävänä. Kaikenlainen suuntautuminen kotikontuja kauemmas tekee hyvää!

X