Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi torstai 30.7.

Teksti:
Anna
Astrologi:
Seppo Tanhua
Kuvat:
Mvphotos

Edessä on menestyksesi ja onnistumistesi kannalta kriittinen viikonloppu, joka punnitsee kaiken tekemisesi mielekkyyttä lahjomattomalla vaa’alla. Vain aito innostus vie asioita positiivisesti eteenpäin.

Oinas

Joskus elämä koettelee vähän enemmän ja tämä on sellaista aikaa. Kohtaamillasi pettymyksillä on kuitenkin oma arvokas tarkoituksensa. Vaikeuksia syntyy aina, kun asetat odotuksesi tulevaisuuteen sen sijaan, että katsoisit mikä juuri nyt tuntuu parhaalta tekemiseltä. Vain ylisuuret odotukset tuottavat pettymyksiä.

Härkä

Jupiterin kolmio antaa hyvät eväät menestyksekkäille suunnitelmille, jotka osaat esitellä niin houkuttelevasti, ettei niitä voi vastustaa. Tällaisena aikana saat tärkeät tahot taaksesi olemalla avoin ja rehellinen omissa pyrkimyksissäsi. Älä aliarvioi itseäsi, vaan luota siihen, minkä tiedät oikeaksi.

Kaksonen

Jupiter tekee haasteellista kuviota merkkiisi ja vaatii sinulta ehdotonta rehellisyyttä kaikissa puheissasi. Huomaat joidenkin asettamiesi odotusten jäävän toteutumatta, mutta juuri siinä ovat nyt menestyksen avaimet. Mieti, mitä olet tehnyt liikaa väkisin ja onnistut korjaamaan tilanteen eduksesi.

Rapu

Kaikki asiat eivät tänään suju aivan niin kuin pitäisi, mutta siitä voi olla sinulle arvaamatonta hyötyä. Korjaat nyt omien, liian optimistisella tavalla annettujen lupausten tai odotusten satoa. Ole valmis katsomaan hiukan taaksepäin ja tyynesti korjaamaan suunnitelmiasi, niin selviät paljon helpommalla.

Leijona

Sanoillasi ja puheillasi on odottamattoman suuri merkitys jollekin mielessäsi pyörineelle suunnitelmalle. Nyt kannattaa tuoda mahdottomalta tuntuva idea päivänvaloon. Et saa ideallesi sen suurempaa hyväksyntää, mutta oikea energia lähtee liikkeelle ja hiukan myöhemmin se on muuttunut todeksi.

Neitsyt

Merkkisi on positiivisessa kulmassa Merkuriuksen ja Jupiterin oppositioon, ja siksi muiden välisistä erimielisyyksistä on sinulle selvää hyötyä. Kuuntele sydäntäsi ja tee rohkea valinta omasta suunnastasi. Päätöksilläsi on menestyksen tuuli takanaan, kunhan ne varmasti ovat omiasi.

Vaaka

Merkuriuksen ja Jupiterin neliö merkkiisi saattaa sinut vastakkain aikaisempien puheittesi ja lupaustesi kanssa. Niiltä osin kun olet maalaillut liian vauhdikkaita visioita, joudut nyt kohtaamaan pettymyksiä ja vastoinkäymisiä. Varo syyttämästä muita tämän hetken ongelmista. Kaikki on kiinni sinusta.

Skorpioni

Merkuriuksen kolmio merkkiisi velvoittaa sinut julkistamaan päässäsi pyörivät suunnitelmat, joille on nyt olemassa selvääkin selvempi tilaus. Osaat asetella sanasi ja kirjoituksesi ymmärrettävään muotoon, eikä kukaan koe tarpeelliseksi asettua vastustamaan näkemyksiäsi.

Jousimies

Jos huomaat olevasi hiukan negatiivisella tuulella, niin älä pidä sitä haitallisena asiana. Tässä hetkessä on joku suuri mahdollisuus, josta et saa kiinni, ellet ole valmis seisomaan lujasti ajatustesi takana. Siksi sinulla on ylimääräinen annos adrenaliinia veressäsi. Käytä se tehokkaasti.

Kauris

Jupiter ottaa merkistäsi vastaan Merkuriuksen oppositiota, ja niinpä olet tekemisissä jonkun hyvin arvokkaan vastoinkäymisen tai ongelman kanssa. Elät oman menestyksesi kulta-aikaa, mutta joku osa ei ole oikealla kohdallaan. Nyt on maltettava selvittää, mikä on pielessä ja lähdettävä vasta sen jälkeen eteenpäin.

Vesimies

Et ole ihan parhaalla tuulella selittelemään tekemiäsi päätöksiä ja siksi onkin parasta pitää suu kiinni. Tiedät kyllä, mitä olet tekemässä ja tässä vaiheessa sen täytyy riittää. Luonto testaa, oletko varmasti todella ideasi takana. Jos olet, niin muiden epäilyt eivät saa sinua pyörtämään päätöksiäsi.

Kalat

Ajatuksesi juoksevat terävästi ja pystyt perustelemaan näkemyksesi niin selkeästi, ettei niiden eteenpäin vieminen tuota mitään ongelmia. Käytä tätä aikaa tehokkaasti hyväksesi ja vie suunnitelmiasi vauhdilla eteenpäin. Uskalla ottaa rohkeita askeleita hyvältä tuntuvaan suuntaan.

X