Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi torstai 30.9.

Teksti:
Anna
Astrologi:
Seppo Tanhua
Kuvat:
Mvphotos

Asiat pysyvät loistavasti hallinnassa, kun vain luotat omaan omituiseen järjestelykykyysi ja tartut aktiivisesti toimeen täysin omalla vastuullasi. Myllerrys on sellaisessa vauhdissa, ettei kukaan pysty huolehtimaan muiden sekaannuksista.

Oinas

Sinussa on tänään positiivista jännitettä sellainen määrä, että sillä hoitaa helposti kuntoon jonkun sinulle tärkeän, mutta keskeneräiseksi jääneen asian. Itsestään sekään ei tietysti tapahdu ja rutiineista on pystyttävä irrottautumaan lähes kapinallisen rohkeudella. Sen jälkeen sinua ei pitele mikään.

Härkä

Olo saattaa tuntua hiukan huteralta ja jännittyneeltä, mutta se on pelkästään hyvä asia. Tämän jakson aikana olisi pystyttävä ottamaan joku tärkeä askel eteenpäin sellaisessa asiassa, jonka sisimmässäsi tunnet ratkaisevaksi oman tulevaisuutesi kannalta. Pelko kuuluu asiaan ja se on nyt voitettava.

Kaksonen

Saat palikat paikalleen melkein ajatuksen voimalla ja siksi kannattaa keskittyä sellaiseen tulevaisuuttasi rakentavaan projektiin, joka myös tekohetkellä antaa sinulle eniten. Varo miettimästä lopputulosta. Keskity nauttimaan itse toiminnasta. Sisäinen voimasi ohjaa sinua ihan varmasti oikeaan suuntaan.

Rapu

Elämä on näihin aikoihin hiukan jähmeää, eivätkä läheskään kaikki asiat suju ensi yrittämällä niin kuin pitäisi. Väsyneenä teet uskomattomia virheitä, kuten tulet lähipäivinä huomaamaan. Ole tietoinen töppäyksistäsi ja ota ne vastaan tervetulleina viesteinä väärin valitusta suunnasta tai hetkestä.

Leijona

Järki luistaa ja energia virtaa oikeaan suuntaan. Mieti mitä asioita haluat juuri nyt viedä eteenpäin, sillä myötätuuli vaikuttaa enemmän kuin lupaavalta kaikkia sellaisia asioita ja ideoita kohtaan, jotka saavat sinut tärisemään innostuksesta. Anna luovuuden voiman ohjata elämääsi oikeaan suuntaan.

Neitsyt

Saturnus rauhoittaa tahtia ja aiheuttaa ajoittaista väsymystä. Kunnioita tänään kehoasi ja pyri tekemään vain se mikä sujuu vaivattomasti. Tietoisuus omien voimavarojesi rajallisuudesta on todellista viisautta ja opettaa sinua valitsemaan pakollisen tekemisen sijasta tärkeän eli oikean tekemisen.

Vaaka

Juuri näihin aikoihin on ehdottomasti hyvä hetki aloittaa konkreettisesti jonkun itsellesi arvokkaan suunnitelman toteuttaminen, sillä homma pysyy nyt hansakassa paremmin kuin pitkiin aikoihin. Sopimukset ja muut kirjalliset projektit onnistuvat paremmin kuin aikoihin ja lanttu leikkaa.

Skorpioni

Tietyt hankalassa vaiheessa olleet asiat kiristävät tänään pinnaa tavallista enemmän. Silti tämä on yksi parhaista hetkistä hoitaa keskeneräiset asiat kuntoon. Helppoa niiden hoitaminen ei silti varmaan ole, mutta ajan laatu suosii rehellistä lähestymistapaa ja palkitsee ne jotka uskaltavat pistää itsensä likoon.

Jousimies

Sinulla pysyvät nyt hengen työkalut hyvin hyppysissä ja siksi onkin syytä keskittyä toteuttamaan jotakin itsellesi tärkeää ideaa tai suunnitelmaa ensisijaisella prioriteetilla. Luovuutesi otetaan vastaan lähes innostuksen vallassa kaikkialla, missä pystyt itse käyttäytymään avoimesti ja omaa ajatustasi kunnioittaen.

Kauris

Voimat saattavat olla tänään vähän kateissa ja niitä ei ole syytä rasittaa äärimmilleen. Hoida se minkä hyvin jaksat ja jätä loput huomiseen. Saturnus ei anna sinulle mahdollisuutta suunnata energiaasi ikäviltä tuntuviin asioihin ilman armotonta väsymystä. Voitat paljon, jos maltat löysätä ajoissa.

Vesimies

Tunne siitä että pystyt melkein mihin tahansa pitää tänään paikkansa ja siksipä kannattaakin keskittyä omasta mielestäsi tärkeimpiin ja ennen kaikkea sinua eniten innostaviin asioihin. Sinussa on alkukantaista luovaa voimaa, joka kannattaa suunnata oikeaan kohteeseen. Muiden asiat voi jättää tuonnemmaksi.

Kalat

Sinua ei saa tänään pakolla liikahtamaan senttiäkään paikaltasi, sillä haluat keskittyä tarkkaakin tarkemmin omiin asioihisi ja hyvä niin. Jos elämässäsi on liian voimakkaita ulkoisia pakkoja, niin nyt sellaiset tuntuvat erittäin ahdistavilta ja luotaan työntäviltä. Ethän anna pakottaa itseäsi mihinkään.

X