Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi torstai 9.3.

Teksti:
Ulla Palomäki
Kuvat:
iStock

Oinas (20.3.-19.4.)

Vuorovaikutuksessa on paljon mahdollisuuksia ja intoa on ilmassa puolin ja toisin. Vaarana on omien kykyjen yliarviointi, mutta toisaalta yrittänyttä ei laiteta. Planeettakasauma myötätuntoisessa ja taiteellisessa kalojen merkissä osuu merkkiisi siten, että alat ymmärtää alitajuisia virtoja yhä enemmän!

Härkä (20.4.-20.5.)

Yhteisön rooli voi kasvaa arvoon mittaamattomaan lähiviikkoina tai jopa parin vuoden ajan, ja jollain tavalla irtaannut helpommin tavallisista tai perinteisistä ympyröistä. Sosiaalisen median kanavien avulla voit saavuttaa uuden statuksen, joka ei välttämättä vielä näy kunnolla. Näet nyt kauneutta pienessä eleessä!

Kaksoset (21.5.-20.6.)

Kuu on tänään vastapäätä Venusta ja Jupiteria, ja tämän yhdistelmän intomielisyys, värikkyys ja halujen kasvaminen osoittautuu kohdallasi pääosin positiiviseksi. Saatat kokea jotain hyvin palkitsevaa, mikä voi tulla myös mieluisan hankinnan tai lahjan välityksellä. Tunne voi johtaa enempäänkin!

Rapu (21.6.-22.7.)

Kotiasioiden järjestelyssä saattaa riittää enemmänkin puuhaa tai sitten lähipiirissä on pohdintaa kotiolojen parantamisesta tai lisätilan tarpeesta. Halujen ja tarpeiden välillä voi olla myös ristiriitaa.  Tässä voi olla paikka jonkin sisäisen asian oivaltamiseen tai salaisuuden vaalimisen jatkamiseen!

Leijona (23.7.-22.8.)

Puheessa ja itseilmaisussa voi olla poikkeuksellista intoa, mikä saattaa johtaa siihen, että asioita ruoditaan maan ja taivaan väliltä. Näkemyksesi saa laajuutta mutta et haihattele ja olet uskottava. Taloudelliset seikat saattavat kiinnostaa näinä aikoina poikkeuksellisesti, mutta mitähän aspektia niissä mietit?

Neitsyt (23.8.-22.9.)

Nyt voi olla kyse jostain fyysisestä tai materiaalisesta tarpeesta, joka on päällimmäisenä mielessäsi. Suuri todennäköisyys on myös sille, että suuri tai kallis hankinta on ajankohtainen. Muista, että tarpeesi voi tyydyttyä myös vähemmälle, kuten ihanalla ravintolaillallisella tai kehollisella treenillä!

Vaaka (23.9.-22.10.)

Sinulla voi olla nyt tilaisuus nousta estradille tai näkyä muulla tavoin, vaikkapa väreilläsi, tyylilläsi tai vaatetuksellasi. Ehkä merkillesi ominainen diplomaattinen taitavuus tai oikeudenmukaisuus nousee jollain tavalla esiin. Muista, että suurin osa planeetoista puskee näinä aikoina tekemään työtä ahertamismielessä!

Skorpioni (23.10.-21.11.)

Alitajunnan koukerot saattavat olla tänään voimakkaita ja tuoda kaikenlaista salamyhkäistä pohdittavaa. Olisikohan aika päivittää suhdekuulumiset parhaan ystävän kanssa? Se, miten yhteisiä varoja tai tehtävien jakamista hoidetaan voi olla lähipäivien aikana vellovaa. Ole tarkkana rahankäytön suhteen!

Jousimies (22.11.-20.12.)

Sosiaalisissa suhteissa ja isommissa ympyröissä näyttäisi olevan vauhdikkaita seikkoja, mikä voi merkitä suunnitelmien paisumista jopa yli äyräiden. Se ei välttämättä kuitenkaan haittaa, sillä asiat pysyvät aisoissa. Kodin piirissä olevat planeetat ovat polttopisteessä vielä jonkin aikaa, ja tilanne siis elää.

Kauris (21.12.-19.1.)

Suurin osa planeetoista puskee sinua tiedollisten aiheiden pariin, ja sen myötä saatat kiinnostua aivan uudesta aihepiiristä. Mielikuvituksellisetkin aiheet voivat jopa johtaa opiskeluun tai tiedon kartuttamiseen muulla tavoin. Tunneplaneetat vetävät sinua eri suuntiin juuri nyt, mutta älä hätkähdä vähästä!

Vesimies (20.1.-18.2.)

Venus, Mars ja Jupiter ovat olleet harmonisessa asemassa merkkiisi jo viikkoja ja sama jatkuu vielä viikon, kunnes Venus väistyy. Tämä ilmapiiri suosii yhä suhteita lähipiirissä tai muussa pienehkössä piirissä, ja luovuus voi kukoistaa monella tapaa. Suhteissa itseilmaisu saa valloittavia muotoja!

Kalat (19.2.-19.3.)

Alkaako Saturnuksen tulo merkkiisi jo tuntua mitenkään? Oletko vakavoinut jonkin päämäärän suhteen tai haluamassa tehdä perustavanlaatuisia muutoksia elämässäsi ja sen puitteissa? Muut planeetat merkissäsi aktivoivat haaveitasi ja niiden toteuttaminen saattaa olla jopa mahdollista, ehkä piakkoin.

X