Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi keskiviikko 10.7.

Teksti:
Roosa Roivainen
Astrologi:
Seppo Tanhua
Kuvat:
Mvphotos

Lomalla tulisi uskaltaa levätä ilman mitään erityistä syytä, mutta nyt voi levyttää erittäin hyvällä omalla tunnolla Auringon tehdessä oppositiota Saturnukselle. Yleinen jaksamattomuus on tämän viikon perusenergiaa ja viisas osaa välttää riehumista.

Oinas

Kuulut niihin merkkeihin, joilla on nyt edessään hankalat ajat. Älä silti yritä ponnistella liikaa vaan päästä tietoisesti irti hankalista asioista. Väsymys iskee kimppuusi kaikella voimallaan, jos yrität saada hankalia asioita väkisin eteenpäin. Tiedosta tämä ja anna itsellesi lupa vähintään lykätä asiaa tuonnemmaksi.

Härkä

Merkkisi on hyvissä asemissa raskaana vaikuttavaan kuvioon, joten mahdollisiin ongelmiin on nyt kätkettynä yllättävä mahdollisuus juuri sinulle. Sinulle tarjotaan jotain, joka ei muilta nyt tunnu onnistuvan. Ota haasteet vastaan tippaakaan epäröimättä, sillä sinulta homma kyllä luonnistuu.

Kaksoset

Ahdistava olotila yrittää viestittää sinulle tarpeesta päästää irti jostakin sinua rasittavasta velvollisuudesta, joka ei enää palvele kenenkään etuja. Jos maltat hetkenkin miettiä, mikä sinua nyt eniten painaa niin pääset varmasti asian ytimeen. Pelkkä tiedostaminen aloittaa vapautumisen helpottavan prosessin.

Rapu

Ellei motivaatiosi elämäsi tai työsi suhteen ole kohdallaan, niin nyt sitten kyllä takkuaa oikein kunnolla pari päivää tai muuten vain väsyttää niin maan perusteellisesti. Jos maltat ja pystyt rauhoittamaan tahtia sen verran, että elämä taas etenee suhteellisen mukavasti, niin se riittää pitämään sinut jalkeilla.

Leijona

Alitajuntasi painostaa sinua tekemään jonkun hyvin merkittävän päätöksen elämässäsi. Uskalla lähteä toteuttamaan mielessäsi olevaa ratkaisua, vaikka energia onkin näiden päivien aikana todella vähissä. Mitään ei tarvitse edes kuvitella saavansa nyt päätökseen. Liikkeelle lähtö riittää.

Neitsyt

Vaikka monilla muilla tuntuu nyt olevan tavallista rankempaa, niin sinulle tämä aika tarjoaa hyvin antoisia mahdollisuuksia konkreettisten muutosten ja uudistusten tekemiseen omassa elämässäsi. Saat itse miettiä, mitä muutoksia kaipaat elämääsi ja sitten pistää ne käyntiin.

Vaaka

Auringon ja Saturnuksen neliömerkkinä olet selvällä vaaravyöhykkeellä kohtaamaan toinen toistaan hankalampia ongelmia näinä päivinä, ankarasta väsymyksestä puhumattakaan. Mitä tiukemmalle näinä päivinä joudut, sitä enemmän sinulla on karsittavaa nykyisissä velvollisuuksissasi.

Skorpioni

Tämä jännitteinen ja raskaalla energialla varustettu aika avaa sinulle paljon uusia mahdollisuuksia, kunhan pidät silmäsi auki ja olet valmiina käyttämään juuri sinulle avautuvat mahdollisuudet heti hyväksesi. Elät aikaa, jolloin kaikki mihin ryhdyt, onnistuu tavattoman hienosti. Pitää vain ryhtyä.

Jousimies

Tänään olisi aiheellista uhmata luonnon voimia ja tehdä joku pienehkö, mutta silti hiukan pelottavalta tuntuva ratkaisu käytännön elämääsi liittyen. Kysymyksessä voi olla joku ajankäyttöön liittyvä muutos tai jostakin päivittäisestä velvoitteesta luopuminen.

Kauris

Olet melkoisessa ratkaisijan roolissa lähipäivinä. Ole valmis tekemään ratkaisut omien näkemystesi pohjalta ja hyväksy se, että jollekin tai joillekin on sen vuoksi tulossa melkoisia vaikeuksia. Pallo on nyt ehdottomasti sinulla ja sinun on luotettava omaan näkemykseesi sataprosenttisesti.

Vesimies

Puuduttava olotila kuuluu asiaan tällaisena raskaana ajankohtana ja viisainta olisikin ottaa mahdollisimman rennosti vastaan näiden päivien saamattomuus ja haluttomuus. Energiaa riittää vain aivan erityiseen tarkoitukseen ja se selviää vain jättämällä pakkotyö sikseen ja katsomalla mikä suostuu kulkemaan.

Kalat

Sinulta luulisi löytyvän pelihuumoria tiukempaankin paikkaan, sillä juuri sinulla on ratkaisun avaimet niin omiin kuin monien muiden ihmisten ongelmiin. Auringon kolmio ja Saturnuksen sekstiili antavat sinulle mahtavan käytännöllisyyden lahjan näiden päivien ajaksi. Käytä sitä viisaasti ja tuottavasti.

X