Horoskooppimerkit

Pomohoroskooppi: Oinas

Teksti:
Anna.fi

Oinas on kuin vierivä tulipallo täynnä ehtymätöntä energiaa. Pomona hän on antelias, dynaaminen ja vaativa.

Pomohoroskooppi

Oinas on ainutlaatuisella elinvoimaisuudellaan ehdottomasti yksi eläinradan energisimmistä merkeistä. Hän vastailee sujuvasti meileihin samalla, kun hän jakelee ohjeita toisille. Huomaatkin pian, että pomollasi on liuta erilaisia harrastuksia golfaamisesta näyttelemiseen.

Oinas-pomo on yleensä jopa maanantaiaamuna täynnä ylitsevuotavaa intoa. Varjopuolena tosin on, että hän haalii itselleen liikaa tehtäviä samanaikaisesti ja monet hänen projekteistaan päätyvät sinun työpöydällesi odottelemaan loppuun saattamista. Näin ollen on harkinnan varaisesti hyödyllistä esittäytyä työpaikalla hieman kiireisempänä kuin todellisuudessa on. Varo kuitenkin laiskaksi leimautumista, sillä laiskuus on Oinas-johtajan pahin vihollinen.

Oinaan kanssa työskennellessä on hyvä muistaa, ettei hänen egoonsa pidä koskaan kajota. Tämä tulisen Marsin ohjaama pomo voi suuttuessaan määrätä sinut ulos toimistosta tai jopa kokonaan sysätä sinut hyväpalkkaisesta työstäsi. On siis parasta pysyä vaiti silloin, kun hän alkaa syöstä tulta. Ongelmista on otollisinta puhua yksinkertaistetusti mutta tarkasti silloin, kun hän on hyvällä tuulella. Tällöin hän kuuntelee sinua ja haluaa löytää tilanteeseen parhaan mahdollisen ratkaisun.

Anteliaan Oinas-pomon työyhteisössä riittää hauskuutta juhlien ja viihtymisen muodossa, eikä hän unohda palkita työntekijöitä sesonkilahjoilla. Hänellä ei ole myöskään ongelmaa korottaa palkkaa sellaisen työntekijän kohdalla, joka on lunastanut hänen luottamuksensa. Ajoittaisesta ärhentelystään huolimatta hän avoin ja vilpitön johtaja.

Vahvuudet:

  • Loistava myyntityössä ja luovissa tehtävissä
  • Satsaa henkilökunnan viihtyvyyteen
  • Itsevarma synnynnäinen johtaja
  • Hauska ja antelias
  • Täsmällinen, selkeä ja vaativa
  • Hyvä päätöksenteossa
  • Janoaa kovia tuloksia
  • Inspiroiva, dynaaminen, uraauurtava
  • Nopea ja tehokas päätöksentekijä
  • Rohkaisee toisia itsenäiseen työskentelyyn
  • Johtaa persoonallisella otteella

Heikkoudet:

  • Toisinaan erittäin määräilevä
  • Toimii välillä epähuomiossa ja varomattomasti
  • Aloittaa monia projekteja, mutta ei saa vietyä niitä loppuun
  • On esimiehenä vaativa ja tylsä
  • Stressaantuu helposti

Muista nämä:

  • Älä käyttäydy ylimalkaisesti, esimerkiksi palavereissa haukotellen
  • Myönnä tarvittaessa virheesi
  • Unohda imartelu, muista vilpittömyys
  • Osoita innokkuutesi tekemällä tarvittaessa ylitöitä
  • Osoita arvostuksesi ja sitoutuneisuutesi työtäsi kohtaan
  • Uskalla olla oma itsesi, sillä Oinas-pomo arvostaa yksilöllisyyttä
  • Yritä välttää tulenarkoja puheenaiheita, kun keskustelet hänen kanssaan
  • Älä peittele kiirettä, mutta älä varsinkaan näyttäydy laiskana

Katso kaikkien horoskooppimerkkien pomohoroskoopit!

Lue myös:

Työntekijähoroskooppi
Urahoroskooppi 2015 – Millainen olet töissä tähtimerkkisi mukaan?
Liikuntahoroskooppi – Liiku merkkisi mukaan!

Teksti: Elina Järvi
Kuva: Colourbox

Lähteet: Monster: Career Advice, Futurescopes.com, Horoscope.com

X