Horoskoopit

Rakkaushoroskooppi 3/2014: Oinas

Teksti: Anna.fi

Oinas, nyt on aika hidastaa tahtia! Ihmissuhdeasioissa saattaakin tuntua siltä, että haluat ainakin toistaiseksi vetäytyä kuvioista. Onneksi loppukuu on otollista aikaa aloittaa puhtaalta pöydältä ja punnita, mitä todella haluat.

Rakkaushoroskooppi: Oinas

Hallitsijaplaneettasi Marsin vaikutuksesta opit tärkeitä asioita kuun 1.-19. päivien aikana kompromissien tekemisestä ja siitä, milloin sinun tulisi luottaa itsevarmuuteesi. Jokin tietty asia saattaa olla sinun ja kumppanisi välillä tulehtuneessa tilassa, ja jos asiat ovat jo ehtineet kiehua tietyn pisteen yli, kumpikaan teistä ei välttämättä ole valmis ottamaan ensimmäistä askelta asioiden korjaamiseksi. Huomaat kuitenkin lähiviikkojen aikana, että teidän on välttämätöntä liittoutua keskenänne, mikäli haluatte jatkaa suhdettanne.

Ehkä tavoitteesi ihmissuhteessanne on muuttunut, ja mietit, täyttääkö nykyinen kumppanisi asettamasi uudet kriteerit? Näin ollen lähitulevaisuus avaa silmäsi monessa asiassa. Tärkeintä on, että uskallat olla rehellinen sekä itsellesi että kumppanillesi – ja että tappelet reilusti.

Jos olet sinkku, maaliskuun alkupuoli on loistavaa aikaa tavata kiinnostava ihminen netin kautta tai ystäväsi esittelemänä. Etenkin kuukauden 29. päivä näyttää varsin otolliselta kaikkea romanttista kanssakäymistä ajatellen.

Kokeilevan Uudenkuun vaikutuksesta sinulle tarjoutuu kuun 30. päivänä mahdollisuus aloittaa monenkin asian suhteen puhtaalta pöydältä. Taistele tällöin sen puolesta, mitä – tai kenet – todella haluat.

Lähde: tarot.com

Lue myös:
Mikä horoskooppimerkki oikeasti olet?

X