Horoskooppimerkit

Työntekijähoroskooppi: Leijona

Teksti:
Anna.fi

Leijona etsii työympäristössä huomiota ja lämpöä.

Työntekijähoroskooppi

Leijona haluaa olla työyhteisössään huomion keskipiste ja asioissa aina ensimmäinen. Vaikkei hänen tehtävänsä olisikaan johtaa toisia, hän etsii keinoja oman statuksensa kasvattamiseksi. Jos hän kokee, että joku kollegoista uhkaa hänen asemaansa, toisten on syytä olla varuillaan – kuningas puolustaa statustaan keinoja kaihtamatta. Hän ei myöskään ole iloinen siitä, jos joutuu valitusten kohteeksi.

Leijona haluaa niin kovasti nähdä ympäristössään jatkuvaa kehitystä, että hän on ottamaan enemmän vastuuta kuin kukaan muu toimistossa. Samalla hän osaa myös markkinoida itseään: Leijona muistaa tuoda ilmi, kuinka loistavaa työtä hän on tehnyt. Hänellä on myös taipumus neuvoa toisia silloinkin, kun neuvoja ei erikseen pyydetä. Hän tiedostaa ylivertaisuutensa, ja tämä saattaa tulla ilmi pulmia aiheuttavana ylimielisyytenä.

Auringon ohjaamalle Leijonalle valokeilassa oleminen tulee luonnostaan. Hän osaa olla myös turhamainen, ja tämän vuoksi hänestä saa työntekijänä eniten irti arvostamalla hänen ammatillisia saavutuksiaan. Hänen luontaisen karismansa ansiosta on yleensä vain ajan kysymys, milloin hän etenee urallaan johtoportaaseen asti.

Leijonan suurimpia vahvuuksia työntekijänä ovat hänen vahvuutensa ja vastuuntuntoisuutensa. Työpaikalla voidaan luottaa siihen, että hän ottaa ohjat käsiinsä missä tahansa projektissa riippumatta sen haastavuudesta. Jos hänellä sen sijaan ei ole työn alla riittävästi mielekkäitä haasteita, hän saattaa purkaa turhautumistaan nipottamalla toisille epäoleellisista asioista.

Vahvuudet:

  • Synnynnäinen johtaja
  • Karismaattinen, vahva
  • Seurallinen, avoin, antelias
  • Herättää toisissa ihailua ja kunnioitusta
  • Saa kovan kilpailuviettinsä ansiosta aikaan hyviä tuloksia

Heikkoudet:

  • Vallanhaluinen
  • Janoaa kiitosta ja kohteliaisuuksia
  • Temperamenttinen, itsekeskeinen
  • Ottaa helposti itse kunnian toisten tekemästä työstä

Katso kaikkien horoskooppimerkkien työntekijähoroskoopit!

Lue myös:

Urahoroskooppi 2015 – Millainen olet töissä tähtimerkkisi mukaan?
Laihdutushoroskooppi – Millainen dieetti sopii tähtimerkillesi?
Seksihoroskooppi – Lue, millainen on horoskooppimerkkisi suhde seksiin
Liikuntahoroskooppi – Liiku merkkisi mukaan!

Kuva: Colourbox
Teksti: Elina Järvi

Lähteet: Sulekha.com: Blogs, Futurescopes.com, Mystical Blaze

X