Viikkohoroskoopit

Annan viikkohoroskooppi 10.–16.6.

Teksti:
Patrick Arundell
Kuvat:
Mvphotos

Kaksoset 21.5.–20.6.

Jakson keskivaiheilla on paras aika aloittaa jotakin uutta, kenties liikuntaharrastus, tai ottaa ensimmäiset askeleet kohti tärkeää henkilökohtaista tavoitetta. Uhkut uudenlaista viehätysvoimaa, mikä voi johtaa yllättäviin mahdollisuuksiin.

Rapu 21.6.–22.7.

Haluaisitko kehittää itseäsi? Nyt kannattaa ottaa härkää sarvista ja alkaa työskennellä asian eteen. Kenties innostut kiinnittämään huomiota raha-asioihin, jotta saisit niihin aiempaa sujuvampia käytäntöjä.

Leijona 23.7.–22.8.

Saat tällä viikolla vauhtia asioihin, joko yksin tai yhdessä ystävien kanssa. Malta kuitenkin ottaa yksi askel kerrallaan, sillä edessä voi olla yllättäviä muutoksia. Vähitellen itseluottamuksesi ja johtajaominaisuutesi nousevat esiin.

Neitsyt 23.8.–22.9.

Olet vauhdissa tällä viikolla ja tunnet olevasi valmis erilaisiin muutoksiin kehittyäk­sesi ihmisenä. Vaikka etenemisen tahti ei aina vastaisi odotuksiasi, älä lannistu. Keskity saattamaan vanhat, auki olevat kysymykset päätökseen.

Vaaka 23.9.–22.10.

Uusia ideoita ja mahdollisuuksia tulee vastaan. Kun olet avoin kaikelle kiinnostavalle, pystyt hyödyntämään tilaisuuden. Sosiaalinen elämäsi vilkastuu tulevien viikkojen aikana. Mikäli olet kaivannut ystäviäsi, ota menetetty aika nyt takaisin.

Skorpioni 23.10.–21.11.

Kasvun ja hyvinvoinnin aika odottaa sinua, mikäli olet halukas hyödyntämään uuden tilaisuuden tai kehittämään edelleen jo olemassa olevaa suunnitelmaa. Visio paremmasta tulevaisuudesta innoittaa sinua eteenpäin, ja olet valmis tekemään mitä tahansa menestyäksesi.

Jousimies 22.11.–20.12.

Ihmissuhteet näyttävät erityisen lupaavilta, ja olet valmis siirtymään askeleen eteenpäin. Nykyinen ihmissuhde voi syventyä tai vaihtoehtoisesti heittäydyt uuden romanssin pyörteisiin. Seikkailunhalusi saattaa viedä sinut kohti uusia maisemia.

Kauris 21.12.–19.1.

Saatat innostua mahdollisuudesta, joka on aiemmin sekä kiinnostanut että jättänyt sinut kylmäksi. Jokin kolahtaa nyt kohdalleen ja saa sinut tuntemaan, että tämä voisi sittenkin toimia. Talousasiat vievät aikaasi loppujaksosta.

Vesimies 20.1.-18.2.

Jakso keskittyy tunne-elämän kiemuroihin. Kenties haluaisit puhdistaa ilmaa eräässä ihmissuhteessa. Nyt on hyvä aika kertoa toisille, missä mennään, jotta he voivat tehdä itselleen sopivia päätöksiä. Muutoksen tuulet puhaltavat nyt voimalla.

Kalat 19.2.–19.3.

Mikäli haluat saavuttaa jotakin, teet nyt kaiken voitavasi sen eteen. Olet niin päättäväisellä ja dynaamisella tuulella, että voisit siirtää vuoria. Tämä auttaa sinua myös ymmärtämään, milloin kannattaa luovuttaa, jos jokin ei ota toimiak­seen.

Oinas 20.3.–19.4.

Sinulla voi olla suuria haaveita, mutta pidä silti jalat maassa. Edessä voi olla hetkiä, jolloin asiat eivät ole sitä miltä näyttävät. Mielikuvituksesta on sinulle suurta hyötyä, jos osaat käyttää sitä viisaasti.

Härkä 20.4.–20.5.

Olet nyt eduksesi sosiaalisissa tilanteissa. Nautit uusien ihmisten tapaamisesta ja uusista ympyröistä. Jokin tapaaminen voi osoittautua lupaavaksi romanttiselta kannalta, jos uskallat olla avoin ja rohkea.

X