Viikkohoroskoopit

Annan viikkohoroskooppi 13.–19.1.

Teksti:
Patrick Arundell
Kuvat:
Mvphotos

Vesimies 20.1.–18.2.

Luota vaistoihisi, sillä tietyt hankaluudet voivat vaikeuttaa oikealla raiteella pysymistä, etenkin raha-asioissa. Arviointikykysi ei ole välttämättä parhaimmillaan, joten ole tarkkana taloudenpidossasi.

Kalat 19.2.–19.3.

Älä hoppuile, sillä jokin mahdollisuus ei välttämättä ole niin hyvä kuin miltä aluksi näyttää. Saatat sekaantua johonkin, mikä ei olisi sinulle hyväksi. Ota asioista selvää ennen kuin teet päätöksiä. Kärsivällisyys on nyt valttia.

Oinas 20.3.–19.4.

Tunnet olevasi elämäsi vedossa, mutta samalla saatat sortua toiveajatteluun, etkä saa aikaiseksi mitään konkreettista. Koeta keskittyä tosiasioihin, jotta säästyisit enimmiltä virheiltä. Yksinkertaista ja laita asiat tärkeysjärjestykseen.

Härkä 20.4.–20.5.

Mitä oikein tunnet erästä kohtaan? Sinun saattaa olla vaikeaa tehdä päätöstä. Onneksi ajatuksesi selviävät vähitellen, ja ymmärrät, mikä on parhaaksesi. Silloin tiedät ilman epäilyksen häivää, mitä haluat ja teet kaikkesi saavuttaaksesi sen.

Kaksoset 21.5.–20.6.

Älä jätä asioita viime tippaan, sillä odottamattomat käänteet voivat sekoittaa suunnitelmasi, ja arvokas mahdollisuus voi mennä sivu suun. Mielessäsi voi olla hienoja ideoita, mutta löydätkö tarpeeksi motivaatiota niiden toteuttamiseen?

Rapu 21.6.–22.7.

Tunnet mielikuvituksesi voiman, kuinka se voikaan muovata tulevaisuuttasi. Sinulle tarjoutuu mahdollisuus saavuttaa jokin unelma, mutta tarvitset hyvän suunnitelman sen toteuttamiseen. Pidä huoli raha-asioista ja sopimuksien yksityiskohdista.

Leijona 23.7.–22.8.

Hienosta ideastasi voi kehittyä farssi, ellet pidä varaasi. Olet täynnä luovaa energiaa, ja kaikki tuntuu mahdolliselta. Pidä jalat maassa, niin pystyt tekemään järkeviä päätöksiä asioiden toteuttamiseksi.

Neitsyt 23.8.–22.9.

Tee suunnitelmasi ajoissa selviksi, niin et kadota päämäärääsi. Selkeä tärkeysjärjestys helpottaa päätöksentekoa. Joku menneisyydestä saattaa ilmestyä elämääsi, ja kemia voi olla vahvempaa kuin koskaan.

Vaaka 23.9.–22.10.

Kaikki ei ole välttämättä sitä, miltä näyttää. Voit saada asioista väärän käsityksen. Ennen jakson loppua epäselvät asiat kuitenkin loksahtavat paikoilleen, eikä sinulla ole enää harhakuvitelmia niiden tilasta.

Skorpioni 23.10.–21.11.

Tunnet vetoa erilaisiin houkutuksiin ja hauskanpitoon. Pieni pysähtyminen voi säästää sinulta paljon rahaa. Lopulta tunnet itsesi päättäväisemmäksi ja pystyt vastustamaan houkutuksia.

Jousimies 22.11.–20.12.

Uusi idea saa mielikuvituksesi lentoon. Kaikki voi saada alkunsa yllättävästä hetkestä. Mieti asiaa kunnolla ja anna sille mahdollisuus. Empatiakykysi voi viedä sinut sellaisten ihmisten pariin, jotka osaavat innoittaa sinua projektissasi.

Kauris 21.12.–19.1.

Kiireisellä viikolla sinun voi olla vaikeaa erottaa fakta fiktiosta. Sen vuoksi saattaa olla viisasta siirtää kaikenlaista päätöksentekoa, kunnes sinulla on selvä kuva asioista. Kun tilanne rauhoittuu, näet kaiken selvemmin ja pystyt toimimaan järkevästi.

Tutustu mm. horoskooppimerkkien luonnekuvauksiin ja kiinalaisiin horoskooppeihin tai tee enneagrammitesti

X