Viikkohoroskoopit

Annan viikkohoroskooppi 25.-31.5.

24.5.2018 Teksti: Anna.fi Kuvat: Balbusso/Figarophoto/Bulls Press

Kaksoset 21.5.–20.6.

Suunnittelet kenties tapaamista sukulaisen kanssa, jota et ole tavannut aikoihin. Siitä voisi tulla hauskempaa kuin luuletkaan. Asiat voivat muuttua lyhyessä ajassa. Vanhan ihastuksen kuulumiset tuovat mieleen hyviä muistoja, mutta myös haikeutta. Ole avoin tunteissasi.

Rapu 21.6.–22.7.

Pitkäaikaiseen käytäntöön kajoamista ei katsota hyvällä perheen piirissä. Ehkä voit sovittaa asian myöhemmin tänä vuonna. Kävi miten kävi, koeta välttää ylimääräistä kitkaa. Raha-asioiden hoitaminen kuntoon on nyt äärimmäisen tärkeää, joten älä enää viivyttele.

Leijona 23.7.–22.8.

Alkava ylisosiaalinen jakso sopii sinulle. Rakastat ihmisiä ja parrasvaloja, joten sinua ei pysäytetä, kun pääset vauhtiin. Ota kuitenkin myös kumppanisi huomioon. Yhteinen matka voisi olla täydellinen ratkaisu. Perheen nuoret arvostavat enemmän neuvojasi kuin rahaa.

Neitsyt 23.8.–22.9.

Keskity yhteen asiaan kerrallaan, ettet rasita itseäsi. On hienoa olla kysytty mutta rajansa kaikella. Säästä osa energiastasi ja suunnittele jotain mukavaa viikonlopuksi. Kumppanilla voi olla oma ohjelmansa, mutta myös erikseen vietetty aika voi olla välillä antoisaa.

Vaaka 23.9.–22.10.

Vilkas keskustelu kumppanisi kanssa rahasta voi asettaa teidät vastatusten. Koeta välttää tilannetta, jossa sinua painostettaisiin ratkaisuun. Yritä sen sijaan löytää kompromissi. Aina ei ole kyse oikeista tai vääristä tavoista hoitaa asiat vaan ainoastaan erilaisista ratkaisuista.

Skorpioni 23.10.–21.11.

Luvassa on jännittävä viikko. Luulit tuntevasi erään, mutta hän yllättää sinut täysin. Vaikka olet saanut tästä vihjeitä jo aiemmin, et osannut odottaa tulevaa. Yritä olla ymmärtäväinen ja pyri tarkastelemaan asioita uudesta näkökulmasta.

Jousimies 22.11.–20.12.

Onko kevätväsymys saamassa sinusta otteen? Oletko romanttisella ja nostalgisella tuulella? Liikunta ja kaikenlainen aktiivisuus vievät ajatukset turhanpäiväisistä huolista. Kävelyt luonnossa auttavat kummasti. Etsi positiivisten ja iloisten ihmisten seuraa.

Kauris 21.12.–19.1.

Päätä pitää lupauksesi tällä jaksolla. Eräs suhde on sinulle tärkeämpi kuin uskotkaan. Lakkaa kulkemasta ympäriinsä ja koeta parantaa tapasi. Eikö olekin parempi tulla jotakuta puoliväliin vastaan kuin kävellä pois? Opettele olemaan läsnä tässä ja nyt.

Vesimies 20.1.–18.2.

Sinussa on ainesta enempään kuin toiset kuvittelevat. Ehkä haluat asian olevan näin, sillä katsot huolella, kenen seurassa avaudut. Tällä viikolla kaipaat keskusteluseuraa. Älä kuitenkaan pohdi asiaa  etukäteen liikaa. Tämän jälkeen tiesi eteenpäin näyttää selvemmältä.

Kalat 19.2.–19.3.

Kyllästyt helposti kaikkeen vanhaan tällä viikolla, joten vaihtoehdot kelpaisivat. Mitä jos kokeilisit jotain uutta harrastusta – tanssia, keilailua tai laulamista? Satsaa romantiikassa määrän sijasta laatuun. Näin et voi epäonnistua.

Oinas 20.3.–19.4.

Kiireessä hoitamatta jääneet talousasiat vaivaavat sinua, mutta jakson keskivaiheilla saat muuta ajateltavaa. Ota rohkeasti vastaan sinulle tarkoitettu kohteliaisuus, älä ujostele. On kaikille parasta, jos jätät huomiotta ystävän tai sukulaisen tekemän virheen.

Härkä 20.4.–20.5.

Epävarmuus töissä voi johtaa kauan kaivattuun keskusteluun kollegan kanssa. Tämä on kiireistä aikaa sekä yksityis- että työelämässä. Sinun pitäisi kuitenkin löytää jostain aikaa myös loman suunnitteluun. Hoida asiat kuntoon nyt, niin voit myöhemmin rentoutua rauhassa.

 

Lue myös:

Horoskooppimerkkien yhteensopivuus – Testaa, ovatko tähdet rakkautenne puolella!

Seksihoroskooppi – Lue, millainen on horoskooppimerkkisi suhde seksiin

Koirahoroskooppi – tällainen koirasi on horoskooppimerkkinsä mukaan

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suosittelemme