Viikkohoroskoopit

Viikkohoroskooppi viikolle 23/2011

Teksti:
Anna.fi
viikkohoroskooppi

Maanantai 6.6.2011

Tätä viikkoa hallitsee Merkuriuksen kolmio Saturnukselle ja siksi kaikilla ajatuksillasi on tavallista suurempi merkitys. Nyt niillä on tavallista suurempi mahdollisuus tulla osaksi elämäsi todellisuutta. Nyt on hyvä keskittyä omiin unelmiin, nähdä niitä toteutuneena ja nauttia niistä jo etukäteen.

Tiistai 7.6.2011

Toinen tässä kuussa vaikuttava tekijä on Venuksen neliö Neptunukselle. Se vaikuttaa rakkauselämän alueella ja tänään tiistaina saat siitä hiukan esimakua Kuun neliöidessä Venusta. Ahdistava olo muistuttaa sinua jostakin oman elämäsi epäkohdasta, jonka voisit korjata tekemällä päätöksiä juuri nyt.

Keskiviikko 8.6.2011

Kuun neliö Merkuriukselle viestittää, ettei tänään kannata selitellä yhtään mitään. Jos aiot tehdä jotain, niin uskalla vain tehdä se turhia kyselemättä ja muiden mielipidettä tivaamatta.

Torstai 9.6.2011

Kuun kolmio Marsille rohkaisee tekemään päätöksiä pelkkiin tunteisiin perustuen. Järkeily hidastaa liikaa ja pudottaa sinut menestyksen kelkasta.

Viikonloppu

Viikonloppua hallitsee Venuksen neliö Neptunukselle ja silloin kaikilla tuntemuksillasi on tärkeää kerrottavaa. Jos koet ahdistusta tai epävarmuutta rakastettuasi kohtaan, on se selvä merkki siitä, että olet jollain tavalla jättänyt oman elämäsi elämättä tai muuten kuuntelematta sisäistä ääntäsi. Kumppanisi on heijastus sinun ajatuksistasi ja rakkaudesta itseesi.

Astro.fi

X