Viikkohoroskoopit

Viikkohoroskooppi viikolle 33

Teksti:
Anna.fi
Viikkohoroskooppi

Maanantai 10.08.2009

Vaikka maanantaina kuulostelemme hiukan Venusenergiaa, hallitsee tätä viikkoa suvereenisti Marsin liikkeellepaneva voima, josta suurimman hyödyn korjaavat rohkeimmat ja parhaalla asenteella varustetut ihmiskunnan edustajat.

Tiistai 11.08.2009

Asennetta tarvitaan erityisesti alkuviikosta Marsin tehdessä neliötä Saturnukselle. Vain oikeaan ja mielekkääseen kohteeseen suunnattu energia suostuu nyt toimimaan moitteettomasti. Kaikki sinulle vähänkään vastenmielinen työ tai muu puuhastelu tökkii tällaisena päivänä oikein kunnolla. Siitä sietää ottaa opikseen ja käynnistää muutokseen tähtäävät toimenpiteet.

Keskiviikko 12.08.2009

Kuu antaa tähän päivään pienen romanttisen säväyksen tehdessään sekstiiliä Venukselle, mutta Mars rulettaa monella tapaa, kuten huomisen teksteistä selviää.

Torstai 13.08.2009

Mars tekee tänään tarkkaa kolmiota Jupiterille ja niinpä tämä aika palkitsee ruhtinaallisesti jokaisen omaa innostustaan seuraavan ihmisen rohkeat päätökset. Ihmiset jakautuvat nyt asenteensa mukaan onnistujiin ja epäonnistujiin. Tutkaile itseäsi. Kumpaan joukkoon mahdat kuulua.

Viikonloppu

Menestystä ei ratkaise koskaan se mitä tapahtuu, vaan ainoastaan se miten sinä asioihin suhtaudut. Viikonloppua hallitsee Auringon oppositio Jupiterille, jonka tarkoituksena on synnyttää tyytymättömyyttä kaikkia sellaisia asioita kohtaan, jotka eivät ole oikealla tolalla elämässäsi. Muutoksen voit tehdä vain sinä itse.

Astro.fi

X