Viikkohoroskoopit

Viikkohoroskooppi viikolle 41/2012

Teksti:
Anna.fi
viikkohoroskooppi

Maanantai 8.10.2012

Maanantaina toimintaa ja aktiivista energiaa kuvaava Mars siirtyy innostuneeseen ja aina uusia polkuja etsivään Jousimiehen merkkiin. Aivan täyteen vauhtiinsa se ei kuitenkaan vielä alkuviikosta pääse, sillä päivää sävyttää hajanainen energia ja suunnan puute. Reippaan irrottelun asemesta luvassa on ennemminkin haaveilua ja haparointia.

Tiistai 9.10.2012

Tiistaissa on syvästi koskettava, herkkä ja hieman haavoittunut tunnelma. Tämä on hyvä ajankohta kohdata omia sisäisiä kipukohtiaan ja antaa intuition johdattaa sellaiseen suuntaan, joka tuntuu oikealta, vaikka sitä ei voisikaan järjellä perustella. Parantavat energiat ovat nyt voimakkaasti läsnä, avaudu tänään mahdollisuudelle ottaa vastaan kyselemättä.

Keskiviikko 10.10.2012

Keskiviikko aktivoi mielen syviä ulottuvuuksia ja kykyä nähdä ja ymmärtää sellaista mikä aiemmin on ollut kätkettyä. Voit tehdä tänään päätöksen jonkin asian suhteen ja yllättyä omasta varmuudestasi ja päätöksenteon helppoudesta. Tämä kertoo siitä, että olet yhdistynyt laajempaan sisäiseen viisauteesi, etkä yritä ratkoa tilanteita pelkän rationaalisen mielen avulla.

Torstai 11.10.2012

Torstaina tulee tarkaksi Saturnuksen sujuva kulma Neptunukselle, ja tämä pitkäkestoinen kuvio kertoo tämän ajan tarjoamista mahdollisuuksista omien unelmien toteuttamisen suhteen. Uudenlainen ymmärrys luo pohjaa henkisten ja luovien ideaalien tuomiselle osaksi käytännön elämää. Parhaimmillaan tämä tarkoittaa korkeimpien ihanteiden läpäisemää realismia. Nyt on aika elää haaveet todeksi.

Viikonloppu

Perjantai nostaa arjen teemat ja käytännön elämän rakenteet esiin melko miellyttävällä tavalla. Aamua sävyttää herkkänahkainen tunnelma, ja loukkaantumista voi olla ilmassa puolin ja toisin. Iltaa kohden tunnelma kuitenkin rentoutuu ja lämpenee, ja hyväntahtoinen rakkaus ja lempeä avuliaisuus ovat illan keskeisimpiä teemoja.

Astro.fi

X