Viikkohoroskoopit

Viikkohoroskooppi viikolle 42/2012

Teksti:
Anna.fi
viikkohoroskooppi

Maanantai 15.10.2012

Maanantaina saamme nauttia energisestä ja sosiaalisesti aktiivisesta uudesta kuusta Vaa’an merkissä. Päivän energia on aloitteellinen, uutta luova ja innostunut. Erityisesti iltaa kohden tunnelma voi olla tehokas, aikaansaava ja kaikin puolin toiminnallisesti tyydyttävä.

Tiistai 16.10.2012

Tiistain tunnelma on emotionaalisesti herkkä ja syvemmille taajuuksille virittävä, vaikka varhaisaamua sävyttääkin muutaman tunnin mittainen viileämpi ja varautuneempi jakso. Päivä on omiaan oman sisimmän kuuntelemiselle ja erilaisten tunneasioiden pohdiskelulle.

Keskiviikko 17.10.2012

Keskiviikossa on ristiriitaisia sävyjä, ja päivä voi olla erilaisuuksien yhteensovittamista tai toisistaan kovasti poikkeavien näkemysten sovittelua. Yhteistä säveltä ei välttämättä tänään vielä löydy, vaikka hyvää tahtoa ja toivetta yhteisymmärryksestä olisikin. Paras asenne tähän päivään on ottaa asiat sellaisenaan ja hyväksyä tilanne kaikkineen päivineen.

Torstai 18.10.2012

Torstaissa on idealistisuutta ja ihanteita, sekä tahtoa taistella unelmiensa puolesta. Energiaa piisaa, mutta suunta voi olla hakusessa. Parhaimmillaan tämä päivä on kuin piristeruiske omien toiveiden toteuttamisen tiellä, mutta mikäli matka niihin tuntuu olevan liian pitkä, turhautuminen ja pettymys voivat purskahdella impulsiivisina tunteenilmaisuina.

Viikonloppu

Perjantai on täynnä suuria tunteita ja suureellisia ideoita, mutta asiat tuntuvat roikkuvan ilmassa kuin jotain odottaen. Tämä on hyvä päivä kaavailla suuntaviivoja ja antaa itselle lupa tehdä mahtipontisia suunnitelmia. Mikäli omat arvot ja halut tuntuvat olevan ristiriidassa todellisten tarpeiden kanssa, kannattaa miettiä asiaa syvemmin ja yrittää löytää tasapaino näiden eri suuntiin vetävien tekijöiden välille.

Astro.fi

X