Viikkohoroskoopit

Viikkohoroskooppi viikolle 48

Teksti:
Anna.fi
Viikkohoroskooppi

Maanantai 23.11.2009

Joulukuu lähestyy hurjaa vauhtia ja pinna alkaa kiristelemään tavallista herkemmin raskaasta ajanlaadusta johtuen. Tällä viikolla Venuksen neliö Jupiterille ja Neptunukselle tuntuu erityisesti ihmissuhteissa ja parisuhteessa melkoisena muutospaineena, joka ilmenee sekä tyytymättömyytenä että herkkyytenä havaita keskinäisen suhteen sudenkuopat.

Tiistai 24.11.2009

Kaiken muun elämän osalta tämä viikko on mitä loistavinta aikaa viedä kaikkia omia loppuvuoden projekteja eteenpäin. Aurinko tekee tänään tiistaina sekstiiliä Saturnukselle ja kaikenlainen asioiden konkreettinen kehittäminen onnistuu tavallista paremmin.

Keskiviikko 25.11.2009

Venus tekee tällä viikolla myös loistavaa aspektia Uranukselle ja mahdollistaa positiivisen uudistumisen niin olemassa olevissa kuin nyt syntyvissä ihmissuhteissa. Kiihkeimmät kohtaamiset syntyvät tavallisesta poikkeavissa olosuhteissa.

Torstai 26.11.2009

Merkuriuksen kolmio Marsille antaa sekin omalta osaltaan todella toimivan energiasuihkeen kaikelle omalle ja itseä innostavalle tekemiselle. Asioiden sopiminen ja yhteen sovittaminen sujuu tällaisen kuvion aikana aivan loistavasti. Nyt kannattaa olla aktiivinen omien suunnitelmien kanssa.

Astro.fi

Viikonloppu

Venuksen ja Neptunuksen neliö antaa tälle viikonlopulle oman haastavan leimansa, sillä monet salaisuudet ja kertomattomat totuudet nousevat esiin tippaakaan kaivelematta. Ihastumiset ovat hyvin herkässä, mutta myös niihin sisältyy nyt suuri illuusion vaara. Kannattaa pitää jalat maassa ihastumisten ja rakastumisten yhteydessä. Osalla tarinoista ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa.

X