Vuosihoroskoopit

Kesähoroskooppi 2014: Härkä

Teksti:
Anna.fi

Härän kesähoroskooppia 2014 sävyttää vakavahko vire. Eläinradan esteetikko ilmaisee itseään syvästi ja monipuolisemmin. Ylenpalttinen usean raudan takominen saattaa johtaa ylirasitukseen. Älä ahnehdi, kaikki aikanaan.

Kesähoroskooppi 2014: Härkä

Kotirintamalla on luvassa lämpöä ja läheisyyttä erityisesti heinäkuun puolivälistä lähtien. Silloin Härkä kutsuu myös ystäviä visiitille entistä ahkerammin. Härkä voi myös muuttaa uuteen kotiin, laajentaa entistä tai hankkia vapaa-ajan huvilan. Perhe tukee näitä kaikkia pyrkimyksiä. Raha-asioissa kannattaa olla tarkkana.

Intohimon tuulet eivät juurikaan ravistele Härän rakkauselämää. Suhteet joko syvenevät tai kariutuvat, jos ne eivät enää toimi. Kesäkuussa Merkurius saattaa aiheuttaa takapakkia myös rakkauselämässä. Venus saapuu apuun hetkiseksi, mutta varsinainen säpinäkausi ajoittuu kesän lopulle. Rakkaudessa ja ystävyydessä Härkää ymmärtävät parhaiten Rapu, Skorpioni, Kauris ja Kalat.

Härkä nauttii puutarhassa puuhailusta. Hänellä on luontainen taipumus luoda ja kerätä kaikkea kaunista ympärilleen. Härän puutarhassa kukoistavat romanttiset ruusut ja hehkeät pionit. Hedelmäpuissa varttuvat mehukkaat omenat ja makeat luumut, joista Härkä osaa kehitellä monenmoisia herkkuja. Välillä hän malttaa jopa jättää rakastamansa suklaan pois resepteistä ja käyttää höysteenä vaikka itsekasvatettua minttua. Tästä raikkaasta yrtistä valmistettu hauduke hellii Härän vatsaa, kun herkkusuu tulee syöneeksi jälleen kerran hieman liikaa.

Herkuttelevan Härän kannattaa liikkua säännöllisesti, vaikka hän on kaukana luontaisesta himokuntoilijasta. Puutarhatyöt onneksi houkuttelevat Härän ylös, ulos ja puuhailemaan. Kukkakuvioiseen kesämekkoon pukeutunut tyylitietoinen Härkä ei jää seinäkukkaseksi lomanviettoseutujen lavatansseissa. Hän osaa pukeutua lajin edellyttämällä tavalla myös puistojoogaan kaupungissa.

Lue myös nämä:
Vuosihoroskooppi 2014: Härkä
Härän kattava luonnekuvaus
Härän yleisimmät ongelmat ja ratkaisut niihin
Millaisen naisen härkämies haluaa?

E-kortti: Härkä

E-kortti: Härkä – Viehättävä älykkö

Teksti: Modesty Moon

Anna 23/2014

X