Vuosihoroskoopit

Vuosihoroskooppi 2015: Skorpioni

Teksti:
Anna.fi

Venus huolehtii, että Skorpionin kesä on täynnä rakkautta ja romantiikkaa.

Rakkaushoroskooppi 2015: Skorpioni

Vuosi antaa sitä enemmän mitä tarmokkaammin panostat tavoitteisiisi. Tänä vuonna kohdalle osuu kaikkea mukavaa ja kiinnostavaa, vaikka istuisit vain nojatuolissa odottelemassa. Sinun on kuitenkin korkea aika höystää tapahtumia kaikilla luontaisilla lahjoillasi.

Saturnus kannustaa sinua hoitamaan tänä vuonna kuntoon kaikki rahahuolesi, joten niitä ei enää lakaista piiloon maton alle. Intensiivinen vauhti saattaa ajoittain tuntua kuluttavalta, joten muista myös levätä.

Sinkku-Skorpionit saattavat tavata sielunkumppaninsa ja perheelliset saattavat saada yllättäen lisäjäseniä. Tänä vuonna skeptisimmätkin Skorpionit pystyvät laajentamaan näkymiään täynnä suloista optimismia.

Hyvinvointi

Fyysinen energiasi ja emotionaalinen vahvuutesi luotsaavat sinua eteenpäin, mutta ajoittain saatat uuvuttaa itsesi. Malta suunnitella puuhasi tarkemmin, sillä se auttaa säästämään energiaa.

Kehossa Skorpioni hallitsee sukupuolielimiä. Kiihkeiden Skorpionien kannattaa pyrkiä välttämään turhautumista seksielämän alueella. Kiinnitä huomiota terveyteesi erityisesti tammi-, maalis- ja joulukuussa. Painon pudottaminen onnistuu parhaiten helmi- ja elokuussa.

Suhteet

Nyt pitää päättää, jatkatko nykyisessä suhteessa vai eroatko ja etsit uuden kumppanin. Jos valitset jälkimmäisen vaihtoehdon, varaudu kunnon pyöritykseen.

Kevät tarjoaa lukuisia kumppaniehdokkaita mutta vain yksi onnistuu sytyttämään intohimosi. Voisiko hän olla se oikea? Tiedät vastauksen vasta juhannuksen tienoilla. Siihen saakka voit vain nauttia menosta ja meiningistä. Vaikka päättäisit syventää suhdetta, syksy tuo tullessaan erimielisyyksiä, jotka jatkuvat vielä talven puolella. Jokin pitää teitä kuitenkin yhdessä. Pysy rehellisenä itsellesi ja tiedosta tarpeesi. Älä huoli, vaikka eroaisit juhlakauden kynnyksellä: et ole kauan yksin.

Työelämä

Osaat luontaisesti analysoida ja hahmottaa kokonaisuuksia. Näkemyksesi ovat arvokkaita mille tahansa yritykselle. Sinun täytyy vain vakuuttaa päättäjät kyvyistäsi. Se onnistuu kyllä, joten mars sanoista tekoihin. Työskentelet ahkerasti, ja autat myös muita. Sinua kyllä arvostetaan tekijänä. Tukeudu tähän tosiasiaan, ja keskustele enemmän kollegojesi kanssa.

Parhaat kumppanit

Intensiivistä ja kiihkeää Skorpionia on vaikea voittaa rakkauden taistelukentillä. Hänen charmiaan ja päättäväisyyttään on lähes mahdotonta vastustaa. Romanssi Skorpionin kanssa tarjoaa uskomattoman hienon kokemuksen niille, jotka pystyvät vetämään vertoja tälle tuliselle ja hieman arvaamattomalle seikkailijalle. Intohimoinen Skorpioni sitoutuu tosissaan, joten hänen kanssaan ei kannata leikitellä.

Jos Skorpioni kiinnostuu itseään hellämielisemmän tähtimerkin edustajasta, hänen kannattaa hieman hillitä otteitaan. Kiinnostavimmat romanssit syttyvät Härän ja Kalojen kanssa. Kestävää rakkautta tarjoavat Rapu, Kaksonen ja jopa Jousimies. Kaksonen sopii ideaalikumppaniksi.

Teksti: Cassandra Nye
Kuva: Colourbox.com

Lue myös:

Skorpionin kattava luonnekuvaus
Näin viettelet miehen horoskooppimerkin mukaan

Liikuntahoroskooppi – Liiku merkkisi mukaan!

Kiinalainen horoskooppi 2015

X