Vuosihoroskoopit

Vuosihoroskooppi 2015: Härkä

Teksti:
Anna.fi

Härän vuosi alkaa hauskanpidon merkeissä, jolloin saatat viettää aikaa hieman erikoisempien tyyppien seurassa.

Rakkaushoroskooppi 2015: Härkä

Venus ja Jupiter rikastuttavat luovia projektejasi ja rakkauselämääsi lähes koko vuoden ajan. Myös perheen parissa on odotettavissa iloisia muutoksia. Sinkut saattavat löytää seurustelukumppanin ystävän tai internetin avustuksella.

Tukeudu luovuuteesi, kun iskee tarve kohentaa kodin sisustusta tai koko elinympäristöäsi. Parannustoimet koskevat todennäköisimmin nykyistä kotiasi. Muutto uuteen ei välttämättä kuulu kuvioihin. Saatat aloittaa oman, riskittömän bisneksen jonkun henkilökohtaisen harrastuksesi pohjalta. Innostus on avain menestykseen.

Hyvinvointi

Älykkäänä olentona haluat nauttia elämästä ja pitää hyvää huolta voinnistasi: hyvä terveys ja läheiset ihmissuhteet tuottavat sinulle onnea ja iloa. Liikut ja laihdutat mielelläsi ryhmässä muiden kanssa.

Kehossa Härkä hallitsee kaulan ja kurkun aluetta. Yleiskunnosta huolehtiminen auttaa ennaltaehkäisemään nuhakuumetta ja yskää. Tarkkaile myös kilpirauhasesi toimintaa. Terveystarkastuksessa kannattaa käydä helmikuussa tai marras- ja joulukuussa. Helmikuu ja toukokuu ovat parasta aikaa erilaisten tutkimusten tekoon. Kilojen pudottaminen onnistuu parhaiten, jos aloitat elämätapamuutoksen maalis- tai heinäkuussa.

Suhteet

Vuosi alkaa hauskanpidon merkeissä, jolloin saatat viettää aikaa hieman erikoisempien tyyppien seurassa. Seuraelämäsi vakavoituu kevään edetessä, kun keskityt hoitamaan vakituista suhdettasi.

Sinkuille kesä tarjoaa pyörryttävän paljon uusia mahdollisuuksia. Aika on otollista pitkäaikaisten suhteiden solmimiseen, joten kuuntele tarkasti sekä sydäntäsi että järkeäsi. Kesän lopulla rakkaasi saattaa tuntua suorastaan ärsyttävältä. Suhtaudu häneen ymmärtäväisesti, anna anteeksi ja pidä lippu korkealla.

Työelämä

Ymmärrät hyvän elämän nautintojen päälle, ja olet valmis näkemään vaivaa päästäksesi tavoitteisiisi. Vuonna 2015 saattaa ajoittain tuntua siltä, ettei taitojasi arvosteta riittävästi. Kesän tullen tavoittelet ylennystä tai palkankorotusta. Suhde esimieheen saattaa takkuilla, jos asiat etenevät mielestäsi liian hitaasti. Valmistaudu pitämään puolesi.

Parhaat kumppanit

Härät ovat yleensä uskollisia rakkailleen ja odottavat samaa kumppaneiltaan. Halutessaan Härät ovat lähes yltiöromanttisia ja huolehtivaisia. Se ei kuitenkaan hämärrä heidän tervettä järkeään. Härät haluavat tasavertaisen kumppanin.

Suhteen syttyminen täyteen paloon saattaa viedä aikansa, mutta sitä kannattaa odottaa kaikessa rauhassa. Suhde Härän kanssa lupaa kestävää intohimoa. Luonnostaan antelias Härkä hukuttaa kultansa lahjoihin ja hellyydenosoituksiin. Romanttisinta on toisen Härän ja Kauriin kanssa. Pitkäkestoisimmat suhteet syntyvät Kauriin, Neitsyen tai Ravun kanssa. Kauris on se paras valinta kaikista.

Teksti: Cassandra Nye
Kuva: Colourbox.com

Lue myös:

Härän kattava luonnekuvaus
Näin viettelet miehen horoskooppimerkin mukaan

Liikuntahoroskooppi – Liiku merkkisi mukaan!

Kiinalainen horoskooppi 2015

X