Liikunta

Golfin sääntöjen määrä vähenee uudistuksessa kymmenellä - Pelistä halutaan tehdä helpommin lähestyttävää

Golfin suuri sääntöuudistus astuu voimaan vuoden 2019 alusta. Uudistuksen viesti on selvä: golfista halutaan tehdä helpommin lähestyttävä peli.

Teksti:
Jere Jaakkola
Kuvat:
Istock

Golfin suuri sääntöuudistus astuu voimaan vuoden 2019 alusta. Uudistuksen viesti on selvä: golfista halutaan tehdä helpommin lähestyttävä peli.

”Viime aikoihin asti vallalla oli periaate, että menemme aina golfpeli edellä. Kuutisen vuotta sitten missiomme muuttui. Enää ei ole kyse pelkästä pelistä, vaan myös niistä, jotka nauttivat golfin pelaamisesta. Golfin harrastajat on nostettu keskiöön.”

Näin lausui Golf Digest -lehden haastattelussa Mike Davis, golfin yhdysvaltalaisen kattojärjestön United States Golf Associationin (USGA) toimitusjohtaja.

Lausunnon painoarvo on suuri, sillä sen paremmin USGA kuin Euroopan kattojärjestö R&A:kaan eivät ole profiloituneet alan varsinaisina muutosagentteina. Niiden tehtävänä on ollut päinvastoin pyrkiä säilyttämään lukuisten muutosvoimien ristivedossa kamppailevan golfin eheys lajina.

Se on edelleen yksi järjestöjen perustehtävistä, mutta asiaa on opittu tarkastelemaan aiemmasta poikkeavalla tavalla. Lajin eheys ei enää tarkoita sitä, että golfin vahvoista perinteistä ja monilta osin lähes muuttumattomana läpi vuosisatojen säilyneestä lajikulttuurista pidetään itsepintaisesti kiinni. Kattojärjestöissä on ymmärretty, että golfin vahva identiteetti kestää myös lajin muuttumisen ja mukautumisen nykyaikaan.

Eroon epäoikeudenmukaisista säännöistä

Golf on golfia riippumatta vaikkapa siitä, millaisessa asussa lajia pelaa, miten etäisyydet kentällä mitataan tai onko pelaajan tasoitus kohdallaan vai ei. Jopa lajin säännöillä on varaa muuttua ilman, että golfpelille koituu siitä minkäänlaista vahinkoa.

Golfin suuri sääntöuudistus astuu voimaan vuoden 2019 alusta. Se on ensimmäinen näkyvä merkki siitä, ettei kattojärjestöjen kuuluttama tahtotila golfin muuttumisen tarpeesta ole pelkkää sanahelinää. Toinen suuri muutos on luvassa heti seuraavana vuonna, kun käytössä olevat kuusi eri tasoitusjärjestelmää yhdistyvät yhdeksi maailmanlaajuiseksi tasoitusjärjestelmäksi. Uudistus tekee tasoituslaskennasta ja tasoituksen ylläpitämisestä ja kehittymisen seuraamisesta aiempaa helpompaa, joustavampaa ja kiinnostavampaa.

Voimakkaimmin lajin otetta totutuista toimintatavoista keventää kuitenkin sääntöuudistus. Golfin syntyaikoina tultiin toimeen kolmellatoista säännöllä, jotka mahtuivat kirjoitettuina yhdelle paperille. Nykyinen ja vielä tämän kauden voimassa oleva sääntökirja kaikkine sääntöineen ja niiden alakohtineen on satoja sivuja paksu. Sitä täydentää vielä yli 500-sivuinen ja 1 200 sääntötulkintaa esimerkinomaisesti selittävä Decisions-kirja.

Perin juurin perusteltujen sääntöjen määrä vähenee uudistuksessa kymmenellä, 37:stä 27:ään. Sääntöjä halutaan yksinkertaistaa, ja epäoikeudenmukaisiksi koetuista säännöistä halutaan kokonaan eroon.

Golfista helpommin lähestyttävää

Vaikka moni odotti pitkään valmistellulta uudistukselta vielä jyrkempiäkin muutoksia, uudistuksen viesti on selvä: Golfista halutaan tehdä helpommin lähestyttävä peli. Turha tärkeily halutaan purkaa ja aloittelijan esteenä olevat aidat kaataa. Perille ei vielä ehkä päästy, mutta suunta on tavoitteeseen nähden ehdottoman oikea.

Rennomman golfin kaipuu heijastuu tällä hetkellä lajiin monella muullakin tavalla. Frisbeegolf ja futisgolf, joiden pelipaikkoja rakennetaan yhä enemmän myös golfkenttien yhteyteen, kasvattavat voimakkaasti suosiotaan. Frisbeegolfissa lajin harrastamisen kynnys on lähes olematon. Ratoja on Suomessa jo satoja, ja yhden edullisen muovikiekon hankkimisella pääsee mainiosti alkuun.

Kiekkokaupasta voi suunnata suoraan lähimmälle radalle, kävellä ykköstiille ja lähteä kierrokselle, joka on kaiken lisäksi yleensä vielä ilmainen. Kukaan samaa kenttää kiertävä frisbeegolffari ei ole kiinnostunut siitä, millaisella kiekolla, millä tyylillä tai missä asussa naapuriradan heittäjä lajia harrastaa.

Pukeutumisessa tärkeintä tarkoituksenmukaisuus

Toisaalta tyyliseikat kiinnostavat yhä vähemmän myöskään golfkentillä. Ensimmäinen mielikuva, joka lajia harrastamattomalle tulee usein golfista mieleen, on pukeutumiskoodi. Mitään valtakunnallista pukeutumisohjesääntöä ei ole kuitenkaan enää vuosiin ollut olemassa. Kentät voivat määritellä itsenäisesti, minkälaista pukeutumista ne harrastajiltaan edellyttävät – jos edellyttävät.

Keskimääräinen kenttää kiertävä golffari näyttää edelleen golffarilta, mutta pukeutumista määrittävät ohjesääntöjen sijaan tarkoituksenmukaisuus ja tarve samaistua muihin lajin harrastajiin. Golfvaatteet ovat golffarille kuin tuulipuku lenkkeilijälle tai trikoot painijalle. Lenkille voi toki lähteävaikka tyllimekossa ja molskille gorillapuvussa. Ei laji siitä miksikään muutu.

Viime kesän ilmiöihin Suomen kentillä kuului speedgolf, jossa trikoisiin, lenkkareihin ja hikinauhoihin sonnustautuneet kuntourheilijat yrittävät pelata golfkierroksen mahdollisimman nopeasti.

Niin tosiaan, golfkentillä voi nykyisin jopa juosta! Ei ole pitkä aika siitä, kun puiden taakse kaartavan pallonsa perään muutaman juoksuaskeleen ottaneen pelaajan käyttäytymistä vielä paheksuttiin.

Harrastustavat ovat murroksessa

Elämää golfkentillä värittää yhä monimuotoisempi tapahtumatarjonta, jossa golf on entistä useammin sivuseikka. Golfkenttien avarilla harjoitusalueilla järjestetään konsertteja, ja kenttien ravintolat etsivät keinoja houkutella luokseen muitakin asiakkaita kuin pelkkiä golffareita.

Golfkilpailuissa kokeillaan yhä uusia pelimuotoja, joissa saatetaan välillä heittää palloa, häiritä leikkimielisesti pelikavereita tai heittäytyä tiiauspaikan vieressä traktorinlavalta soittavan bändin rytmiin.

Rennomman golfin tarpeesta kielii sekin, että tavat harrastaa lajia ovat voimakkaassa murroksessa. Golfia halutaan harrastaa entistä omaehtoisemmin siten kuin omaan kalenteriin ja omalle kukkarolle parhaiten sopii, ilman tuhansien eurojen kertainvestointeja.

Suomessa golfosakemarkkinat ovat olleet jo pitkään kriisissä. Nyt kenttäyhtiöt ovat alkaneet muuttaa yhtiöjärjestyksiään voidakseen tarjota harrastajille entistä markkinaehtoisempia vaihtoehtoja osakepelaamisen rinnalle.

Golfin on ollut pakko muuttua

Golf on säilynyt pääpiirteiltään hyvin samankaltaisena lajin alkuajoista asti ja on kamppaillut muutosvoimia vastaan lopulta yllättävänkin pitkään. Tarve muuttua on ollut vähäinen, koska lajin luontainen vetovoima on vetänyt puoleensa kymmeniä miljoonia harrastajia ympäri maailman. Laji on kasvanut voimakkaasti aina 2000-luvulle asti. Uudella vuosituhannella harrastajamäärät ovat kuitenkin pysähtyneet ja kääntyneet monissa maissa selvään laskuun.

Golfin vallalla olevassa muuttumisleikissä ja rentouden kaipuussa ei siis ole kysymys pelkästään vapaaehtoisesta valinnasta tai uudenlaisessa kulttuurissa itsestään kehittyneestä suuntavirrasta. Golfin on ollut pakko muuttua, jotta lajin hyvinvoinnin varmistava kasvu jatkuisi.

Muutosta on lajin parissa turhaan vältelty. Kun on takerruttu totuttuun, golfin suunnatonta monimuotoisuutta lajina on tarpeettomasti kahlittu. Samalla on tullut kuin vaivihkaa määritellyksi ”oikea” tapa pelata golfia, vaikka laji olisi voinut antaa kukkiensa kukoistaa. Golfilla on yhä edelleen varaa kehittyä mitä monimuotoisimmaksi lajiksi. Keinot lajin kehittämiseksi loppuisivat vaikkapa maastohiihdossa tai koripallossa kesken paljon aikaisemmin kuin golfissa.

Perusasiat säilyvät

Golfin monimuotoisuutta on sekin, että lajia voi edelleen harrastaa kuin Old Tom Morris kauan sitten Skotlannin nummilla, lajin syntysijoilla. Ikiaikaisilla kentillä, viime vuosisadan välineillä ja polven alle ulottuvissa pussihousuissa.

Yhä edelleen golfissa, aivan kuten sen rennommiksi luonnehdituissa uusissa alalajeissakin, kiehtoo kuitenkin sama ikiaikainen haaste: miten saada toimitettua peliväline alati vaihtuvia luonnonolosuhteita lukien kaukana sijaitsevaan kohteeseen mahdollisimman vähin suorituksin.

Haasteeseen on helpointa tarttua rennolla otteella, kädensijaa puristamatta, mutta kuitenkin sen verran napakasti, ettei maila lennä käsistä.

X