Hyvinvointi

Tunnista ja avaa omat tunnelukkosi

Kun yhä uudestaan ja uudestaan löydämme itsemme samasta ikävästä tilanteesta, on syynä mieltämme ohjaava tunnelukko. Kun tunnelukot tunnistaa, voi opetella toimimaan toisin.
Teksti: Anna.fi

Avaa tunnelukkosi

Yksi ei osaa sanoa ”Ei”, vaan uhrautuu liian kilttinä ja uuvuttaa itsensä. Toisen sisäinen turvattomuus saa hänet pysymään mukavuusalueella ja omat mahdollisuudet jäävät kokeilematta. Kolmas kokee itsensä aina ulkopuoliseksi. Näin tunnelukot haittaavat elämäämme.

Tunnelukot ovat lapsuudessa ja nuoruudessa opittuja selviytymiskeinoja, jotka ovat pinttyneet mieleemme niin, että niistä on tullut kuin osa persoonallisuutta. Pienen lapsen elämässä ne saattoivat olla välttämättömiä. Aikuisen elämässä ne ovat turhia taakkoja, joista voi olla paljon haittaa. Onneksi tunnelukkoja voi avata.

Ensimmäinen askel on, että tunnistaa omat lukkonsa.

– Et edes voi muuttaa sellaista, jota et tiedosta. Siksi on turha neuvoa liian kilttiä, että opettele jämäkäksi. Järjellä ei voi muuttaa sitä, mitä tunteet ohjaavat. Liian kiltti tuntisi vain syyllisyyttä ja kokisi, että ”ein” sanomisessa on jotain väärää mikä ei tunnu oikealta, terapeutti Kimmo Takanen kertoo.

Myötätunto auttaa

Kun on tunnistanut omat lukkonsa, on seuraava askel oivaltaa, miksi ja missä tilanteissa ne ovat syntyneet.

– Silloin ymmärtää, että ne olivat lapsen selviytymiskeinoja vaikeissa tilanteissa.

Tämä antaa mahdollisuuden tuntea myötätuntoa itseä ja omia kokemuksia kohtaan. Ja silloin, pikkuhiljaa, voi päästää irti lapsen keinoista ja ottaa käyttöön aikuisten keinoja.

Takanen kertoo, että lapsi reagoi vaikeaan tilanteeseen joko pakenemalla eli välttämällä, antautumalla tai hyökkäämällä. Kun aikuisena toimimme tämän ”sisäisen lapsen” ohjaamina, vie se meitä kauemmas siitä, mitä oikeasti haluamme. Ongelmia välttelemällä en voi saada mitä tarvitsen, antautuminen on passiivista ja usein tarvitaan aktiivisuutta. Hyökkääminen taas saa aikaan sen, että muut eivät halua antaa sitä, mitä haluan, joten sekään ei ole hyvä keino.

Aikuisen pitää kohdata vaikeatkin tilanteet, toimia aktiivisesti ja maltillisesti.

Mutta riittääkö tiedostaminen, jos lukko tuntuu kuin osalta omaa persoonaa?

– Ei se riitä. Pinttyneistä tavoista on vaikea luopua; ne ovat kuin haitallinen mekanismi aivoissa. Edessä on pitkä tie. Sen tueksi on erilaisia työskentelymenetelmiä, kuten kirjeen kirjoittaminen omalle sisäiselle lapselle. Avainasemassa on tunnelukkojen ymmärtäminen ja myötätunnon tunteminen itseä kohtaan. Sitä kautta voi muuttaa omaa sisäistä puhettaan.

Lue lisää: Kimmo Takanen: Tunne lukkosi – vapaudu tunteiden vallasta. WSOY 2011.

Teksti: Marja Aalto

Lue myös:

Pura tunnelukot – Näin vapautat kehon jännitystiloja

Arvot auttavat vaikeuksien hetkellä ja tekevät onnelliseksi – Tunnista omat arvosi

Nämä merkit paljastavat, että olet herkkä mutta vahva

X