Hyvinvointi

Diagnoosi: hirsutismi

Teksti:
Anna.fi

Kun karvaa kasvaa säärien lisäksi rinnoissa ja kuukautiset tulevat kerran kolmessa kuukaudessa ei kaikki ole kohdallaan. Hirsutismi on epämiellyttävä mutta vain harvoin hengenvaarallinen sairaus.  

Shaver

25-vuotiaan Ninjan ensimmäiset oireet alkoivat lukiossa. ”Rintoihin ja navan ympärille alkoi ilmestyä mustia karvoja. Aluksi en välittänyt asiasta, mutta niitä ilmestyi koko ajan enemmän. Nykyään joudun poistamaan karvoja kasvoistakin.”

Ninja luuli olevansa asian kanssa yksin. Murrosikäisen häpeä oli niin suuri että hän uskaltautui lääkäriin vasta kahden vuoden kuluttua ensimmäisistä oireista.

”Gynekologi määräsi minulle estrogeeniä sisältäviä ehkäisypillereitä, joista oli aluksi hieman apua. Jouduin kuitenkin lopettamaan niiden syömisen kun selvisi että kärsin myös aurallisesta migreenistä.”

Tutkimusten mukaan aurallista migreeniä sairastavalla ja ehkäisypillereitä syövällä naisella on jopa kahdeksankertainen riski saada aivohalvaus muihin migreenipotilaisiin verrattuna. ”Siinä vaiheessa oli pakko laittaa asiat tärkeysjärjestykseen”, Ninja toteaa.

Milloin karvankasvu on liiallista?

Hirsutismin esiintyvyydeksi määritellään 15-50 prosenttia. Epänormaalin ja normaalin karvoituksen raja on häilyvä ja siksi lukua on vaikea määritellä tarkasti. Hirsutismi on myös kulttuurisidonnaista. Esimerkiksi Välimeren maissa naisilla on voimakkaampi karvoitus kuin suomalaisilla. Heille se on täysin normaalia.  

Lievänä sairaus aiheuttaa karvankasvua suupielissä, leuan kärjessä, nännipihan ympärillä ja vatsassa.

Voimakas hirsutismi aiheuttaa yleensä vahvan karvoituksen lisäksi aknea ja epäsäännöllisyyttä kuukautisissa. Oireita ovat myös miehekäs ruumiinrakenne, akne ja kaljuuntuminen.

Nopein apu kotikonstein

Tällä hetkellä Ninja tyytyy nyppimään ei-toivotut karvat pois pinseteillä, lisäksi hän ajelee säärensä ja kainalokarvansa päivittäin. ”Olen kokeillut myös vahaamista, mutta vatsassa karvat kasvavat eri suuntiin eikä vahaaminen onnistu,”, hän kertoo. ”Säästän rahaa poistattaakseni karvat laserilla.”

Laser on uusi ja tehokas tapa poistaa karvoitusta. Siinä tietyt aallonpituudet imeytyvät karvatuppeen, lämmittävät ja tuhoavat sen. Hoito ei kuitenkaan tehoa vaaleisiin karvoihin ja se on melko kallista. Alueesta riippuen laserhoito maksaa noin 50-380 euroa kerta. Lisäksi käyntejä tarvitaan useita, sillä osa karvoista on aina kasvu- ja lepovaiheessa.

Lääkäriin ei aina tarvitse mennä

Syytä tutkimuksiin ei löydy mikäli et runsaan karvoituksen lisäksi kärsi hirsutismin muista oireista, on muistettava että voimakas karvankasvu on myös periytyvää. Tällöin voit halutessasi poistaa ylimääräiset karvat kotikonstein tai kosmetologin vastaanotolla.

Jos oireet ilmestyvät lyhyen ajan sisällä tai ne ovat voimakkaita, kannattaa asia tutkituttaa. Apua löytyy endokrinologin tai asiaan paremmin perehtyneeseen gynekologin vastaanotolta. Noin 80-90 prosentilla tapauksissa mieshormonin liikatuotantoon syynä ovat monirakkulaiset munasarjat eli PCO-oireyhtymä.

Hoitamattomana PCO-oireyhtymä voi aiheuttaa kohdun runko-osan syöpää ja se voi olla syynä lapsettomuuteen. PCO:n hoitoon käytetään ehkäisypillereitä tai keltarauhashormonia potilaan iästä riippuen. Joskus munasarjoja hoidetaan myös polttohoidolla, joka säännöllistyttää kuukautiskiertoa. Liikalihavilla painon pudottaminen tuo usein helpotusta myös tähän vaivaan.

”Tunnen olevani ihan friikki ja todella ruma”

Ninjan hirsutismi ei ole kovin voimakasta jolloin haittavaikutukset ovat lähinnä kosmeettisia. Hän kuitenkin kokee niiden vaikeuttavan normaalia nuoren naisen elämää.

”Esimerkiksi treffeillä joudun etukäteen miettimään millaisiin tilanteisiin saatan joutua. Pinsetit kulkee aina mukana ja ennen seksin harrastamista käyn vessassa tarkistamassa että olen muistanut poistaa karvat joka paikasta. Poikaystävää minulla ei ole ollut vuosiin, koska en pysty rentoutumaan miesten kanssa.”

Ninja ei mielellään ota aurinkoa tai mene saunaan muiden kuin perheenjäsenten ja läheisten ystävien kanssa. Hirsutismi vaikuttaa myös pukeutumiseen. Esimerkiksi jumppaan hän valitsee paidan jossa rintojen väli ja vatsan seutu pysyvät visusti piilossa. 

”Nyt varmasti joku ajattelee että olen ihan kaheli ja otan asian liian vakavasti, mutta ne ei tiedä millaista olla karvaisempi kuin useat miehet.” 

X