Ensimmäistä kertaa surffaamassa - Aallonharjalla

Ilmat viilenevät ja pimenevät, ja äkkilähtöjen selailu tihenee. Tämä helpoimmasta päästä oleva yhtälö toteutui tänäkin syksynä, ihan kuten aikaisempina vuosinakin. Pelkkä rannalla löhöämisloma ei tällä kertaa kuitenkaan sytyttänyt. Nyt tarvittiin jotain spesiaalimpaa.

Surffaamisesta on noussut varsinainen trendi. Loistavia surffikohteita löytyy kyllä Euroopastakin, mutta lajin harrastaminen lähimaisemissa on lähes mahdotonta. Tämä onkin varmasti osasyynä maassamme vallitsevaan surffaus-hypetykseen. Nyt Euroopan talvehtiessa monet surffausmatkustajat suuntaavat kaukaisemmille aalloille muun muassa Balille, Sri Lankaan tai Havajille.

Monen muun tavoin minäkin kuulun lajin ihailijoihin. Jo pelkkä aurinkoinen surffiympäristö hiekkarantoineen ja kirkkaine vesineen kiehtoo useaa Suomen talvessa elelijää. Lajissa on asennetta. Siinä yhdistyvät urheilu, ystävät ja huoleton meininki.

Eräänä lokakuisena arki-iltana matkakuumeen leijaillessa katonrajassa, juutuimme ystäväni kanssa katselemaan surffi-clippejä. Kumpikaan ei ollut koskaan kokeillut lajia, mutta halu oli suuri. Samana iltana päätimme varata matkan, jonka tarkoitus oli molemmille harvinaisen selvä: oppia surffaamaan. Googletimme surffirantoja, kunnes löysimme juuri meille täydellisen kohteen Afrikasta, Kap Verden rauhalliselta Salin saarelta.

Surffausta kokeilleet ystävämme varoittelivat meitä Suomen päässä lajin hankaluudesta. Sekä minä että ystäväni olemme lumilautailleet ja vetosimmekin pelottelijoihin sillä. Lajihan on melkein sama, elementti laudan alla vaan eri. Tämä luulo todistettiin kyllä vääräksi jo heti ensimmäisen aallon jälkeen.

Opit alkeiskurssilta

Heti ensimmäisenä lomapäivänämme marssimme lainelautavuokraamoon ja ilmoittauduimme alkeiskurssille. Kahden tunnin opetuskurssi lautoineen ja pukuineen maksoi 50 euroa. Saimme käteemme pehmeät ja hieman normaalia leveämmät aloittelulaudat. Jännittyneinä ja kikattaen pujotimme märkäpuvut päälle ja vedimme vesikengät jalkaan. Laudat nostettiin opettajan mallia seuraten pään päälle, ja peräkanaa lähdimme tarpomaan kohti rantaviivaa.

Opettelimme rannalla laudan käsittelyä ja sen päälle nousemista. Tähän mennessa helppo homma! Ei muuta kuin lauta remmillä kiinni jalkaan ja veteen. Päivä oli kyllä tuulinen, mutta sopivia laineita joutui odottelemaan aika ajoin.

Makasin mahallani laudan päällä ja kurkistelin olan yli aaltoja. Opettaja kellui vedessä lautani takana päivystämässä ja pitämässä minua paikallani. Ihastelin kristallinkirkasta vettä, sinistä taivasta ja selkää lämmittävää aurinkoa. Ilmassa tuoksuivat aurinkorasva ja suolainen vesi. Edessä hohtavalla hiekkarannalla juoksi kulkukoiria. Kauempana oli paikallisia lapsia surffaamassa. Kaikilla ei ollut oikeita lautoja, osa surffasi styroksilevyjen päällä. Lapsien iloinen nauru kantautui korviini, tiesin rakastavani tätä lajia, vaikka muuta ei tapahtuisikaan.

Havahduin opettajan hihkaisuun: ”Hahaa there’s a good one! Can you see it Sandra?” (Hän kutsui minua Sandraksi, en viitsinyt korjata enää kolmatta kertaa.) Ensimmäinen aalto lähestyi. Kauempaa se ei näyttänyt juuri miltään, mutta minua lähestyessään se kasvoi valtavasti. Sopiva pelko ja suuri into sekoittuivat sisälläni isoksi yhtenäiseksi möntyksi.

Aallon ollessa aivan takanani kapverdeläinen opettajani antoi laudalleni vauhtia ja huusi toistaen perääni juuri opettamaani sanaa: ”UI UI UI”. Räpiköin käsillä ja jaloilla niin kovaa kuin pääsin. Nojasin hieman eteen ja tunsin, kuinka aalto tarttui lautaani, joka liikkui nyt kuin itsestään. Lopetin uimisen ja tarrauduin käsilläni laudan reunoille. Nostin ylävartaloni ja lopulta hyppäsin varovasti laudalle ponnistaen samalla oikean jalan eteen. Tasapainottelin kirjaimellisesti aallonharjalla ja kirkaisin onnistumisen ilosta. En uskaltanut liikkua, en edes kääntää päätäni. En osannut tehdä juuri mitään muuta kun nauttia tästä ennenkokemattomasta tunteesta, jota kesti todennäköisesti kokonaiset kaksi sekuntia ennen kuin tasapaino petti ja lensin takaisin turkoosiin mereen. Pintaan päästyäni syljin suolavettä suustani ja kuulin surffiopettajani tuuletushuudon. Aivan mieletöntä. Fiilis oli kuin pikkulapsella. Uudestaan – ja heti!

Surffasimme lomaviikon aikana kolmena päivänä. Ensimmäinen kerta oli kurssilla opettajan kanssa, toisella ja kolmannella vuokrasimme pelkät laudat. Sympaattiset paikalliset olivat innokkaita opettamaan, vaikka yhteistä kieltä ei jokaisen kohdalla löytynytkään. Rannalle muodostui iso surffausporukka, jossa muutaman turistin lisäksi oli paikallisia lapsia, nuoria ja perheitä. Uimme samoihin aaltoihin ja surffasimme kaikki yhdessä pitkässä rivissä. Aika vierähti leppoisasti toisiimme tutustuessa ja aalloista nauttiessa. Tämä oli juuri sitä, mitä lomalta odotinkin!

Tavoitteenamme oli oppia surffaamaan. Se ei ehkä täysin toteutunut, mutta jonkun tasoisesta kosketuksesta lajiin voidaan ainakin puhua. Alkuperäinen tavoite pysyköön siis seuraavallakin surffauslomallamme.

Teksti ja kuvat: Sara Vanninen