Hyvinvointi

Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttua Anniinaa lisäkilot eivät hetkauta, mutta puoliso Villelle itsensä hyväksyminen on ollut vaikeaa – lähtivät yhdessä elämäntaparemonttiin

Alttarilla tavanneet Ville Manner ja Anniina Marjamäki etsivät Olet mitä syöt -ohjelmassa terveellisempiä elämäntapoja. Ville on entinen kilpaurheilija, Anniina taas on aiemmin pitänyt liikuntaa pakkopullana.

Teksti:
Viivi Aaltovesi
Kuvat:
Mtv3

Ville Manner ja Anniina Marjamäki ovat olleet yhdessä kaksi vuotta. Nykyään heidän perheeseensä kuuluu myös koiranpentu.

Alttarilla tavanneet Ville Manner ja Anniina Marjamäki etsivät Olet mitä syöt -ohjelmassa terveellisempiä elämäntapoja. Ville on entinen kilpaurheilija, Anniina taas on aiemmin pitänyt liikuntaa pakkopullana.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman kuudennella kaudella tavanneet ja siitä lähtien yhtä pitäneet Ville Manner ja Anniina Marjamäki kertovat haaveilleensa elämäntaparemontista pitkään. Tänä vuonna terveellisten elämäntapojen opetteluun tarjoutui hyvä mahdollisuus, kun loimaalaisparia pyydettiin mukaan Olet mitä syöt -ohjelmaan. Sarjassa tunnetut suomalaiset laittavat elämäntapansa uuteen uskoon urheilulääkäri Pippa Laukan johdolla.

– Olen aika monta vuotta, jo ennen Anniinaakin, toivonut, että olisi kumppani, jonka kanssa tulisi arjen liikuntaa. Liikkuminen olisi sellainen yhteinen juttu. Nyt se on vähän toteutunutkin, Ville kertoi ohjelman lehdistötilaisuudessa.

Naurua, kiirettä ja koiranpentu päälle

Ville ja Anniina tulivat Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa tunnetuiksi hersyvästä naurustaan ja kiireisestä yrittäjäelämästään. Nämä asiat ovat ennallaan: melkein jokainen vastaus päättyy nauruun, ja parin elämä on kuulemma vähintään yhtä vauhdikasta sekä työntäyteistä kuin Ensitreffejä kuvattaessa.

– Arkeni ennen Anniinaa oli melko tasaista. Täytyy sanoa, että nyt se ei enää ole sitä. Päivät ovat täynnä, ja iltaisinkin on huomattavasti enemmän ohjelmaa, Ville kertoo.

Töiden lisäksi tekemistä piisaa kotona, sillä Villen ja Anniinan perheeseen liittyi keväällä kultaisennoutajan pentu Popi.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Anniina Marjamäki (@anniinamarjamaki) jakama julkaisu

– Minusta tuntuu, että kiireet eivät varmaan lopu ikinä. Aina on jokin projekti menossa, Anniina sanoo.

Ex-kilpaurheilijan ja pakkopullaliikkujan liitto

Villen haave yhteisestä liikuntaharrastuksesta on siinä mielessä hyvin ymmärrettävä, että Ville on nuorempana ollut todellinen himoliikkuja. Hän kertoo pelanneensa aikanaan jääkiekkoa Tapparassa melko ammattimaisesti, ”7 päivää viikossa ja melkein 12 kuukautta vuodessa”. Kilpaurheiluvuosien jälkeenkin aktiivinen liikunta jatkui kolmekymppiseksi asti.

– Sitten tuli reissutyö, jonka takia asuin hotellissa vuoden putkeen kolmen maan välillä. Söin ravintoloissa kaikki ateriat enkä ehtinyt liikkumaan, kun tein kansainvälistä työtä pitkiä päiviä. Kunto romuttui, enkä ole enää päässyt entiseen kuntoon.

Muutos timmistä lätkänpelaajasta tavisliikkujaksi ei ole ollut helppo.

– Takana oleva huippu-urheilunuoruus on määrittänyt tosi paljon kyvykkyyttäni ja tekemistäni. On ollut aika paljon haasteita oman itsen hyväksymisen kanssa. Kun on tullut ikää, ei ehkä ole ihan niin hyväkuntoinen ja kykeneväinen fyysisesti kuin ennen. Olen joutunut tekemään itseni kanssa aika paljon töitä, ja joudun varmaan vieläkin, Ville kertoo.

Anniinan suhde liikuntaan ja omaan kehoon on päinvastainen.

– Olen aika hyvin viihtynyt omassa kropassani. Tietysti sitä aina on kriittinen esimerkiksi keskivartalolihavuudesta, mutta ei se ole koskaan määrittänyt minua. Ei ole ollut pakottavaa tarvetta laihduttaa, Anniina kertoo.

Hän kuvailee liikunnan tuntuneen aina aiemmin pakkopullalta, joka ei ole kiinnostanut tippaakaan. Toisaalta liikkumattomuus on tuonut rentoutta kehosuhteeseen:

– Kun liikunta ei ole koskaan ollut minulle mikään intohimo tai edes kuulunut arkeeni, minua eivät kauheasti hetkauta muutamat lisäkilot. Enemmän keskityn kaikesta muusta kuin urheilusta nauttimiseen elämässä.

Crossfitiä ja ristiin tsemppaamista

Noin vuosi sitten, jo ennen Olet mitä syöt -ohjelmaan lähtemistä, Anniina ja Ville kuitenkin löysivät yhteisen liikuntaharrastuksen. He kertovat tekevänsä oman valmentajan kanssa crossfitiä ja toiminnallista harjoittelua. Jokainen harjoitus on erilainen, joten motivaatio pysyy yllä.

– Meillä on valmentaja, joka luo meille ympäristön, jossa voimme olla omia itsejämme ja purkaa vaikka työpaineita, jos sellaisia on, Ville sanoo.

– Hän toimii tavallaan terapeuttina, Anniina lisää ja nauraa.

Pariskunta kertoo tsempanneensa vuoroin toisiaan elämäntapoja viilatessa. Aluksi Ville oli liikkeelle potkiva voima, mutta ohjelman kuvausten loppua kohden Anniina oli se, joka kieltäytyi jättämästä treenejä väliin. Ville kertoo tehneensä kuvauksien aikaan hyvin raskaan työrupeaman, joka uhkasi haitata elämäntaparemonttia.

– Silloin Anniina onneksi otti johtoroolin ja piti huolta, että hoidettiin vaatimukset kohtuullisen hyvin ja syötiin kohtuullisen hyvin. Aika hyvä työnjako loppupeleissä, Ville kiittää.

X