Hyvinvointi

Erityisherkkyys – Ole rohkeasti herkkis

Melu häiritsee, kirkas valo sattuu silmiin. Toisaalta tunteet ovat väkeviä, havainnot muista ihmisistä tarkkoja. Kuulostaako tutulta? Saatat olla erityisherkkä.

Teksti:
Anna.fi

Melu häiritsee, kirkas valo sattuu silmiin. Toisaalta tunteet ovat väkeviä, havainnot muista ihmisistä tarkkoja. Kuulostaako tutulta? Saatat olla erityisherkkä.

Kun telkkarissa joku lyö, väistän. Jos siellä ammutaan, pomppaan ilmaan. Olen aina säätämässä valoja himmeämmiksi ja äänenvoimakkuutta pienemmälle. Viime kesänä paras ystäväni yllätti minut jälleen kerran sormeilemasta volyyminappia kesken bileiden ja tokaisi:

– Sä taidat olla HSP.

Erityisherkkyys (Highly sensitive person) on Suomessa vielä melko tuntematon termi. Sen lanseerasi amerikkalainen psykologian tohtori Elaine Aron. Hänen vastikään suomennetussa teoksessaan Erityisherkkä ihminen (suom. Sini Linteri) on yksinkertainen testi, jossa on 23 kysymystä. Niistä kahteenkymmeneenyhteen vastasin myöntävästi.

Ei epäilystäkään: olen erityisherkkä.

Kaltaisiani on viidesosa väestöstä. Yksi heistä on äskettäin perustetun Suomen Erityisherkät ry:n puheenjohtaja, tekniikan tohtori Petri Konttinen (herkkyyspisteet 20/23). Hän kertoo leikkaavansa aina paidoista niskaa hiertävät tuotelaput ja kuljettavansa matkoilla mukana korvatulppia ja pimennysverhoja. Ilman niitä hän ei saa unta.

Ole rohkeasti herkkis
Ole rohkeasti herkkis.

Erityisherkkyys ilmenee monin eri tavoin. Mitä termillä oikein tarkoitetaan?

– HSP-ihmiset ovat hermostoltaan synnynnäisesti keskimääräistä herkempiä. Ennen puhuttiin herkkänahkaisuudesta. Ihmiseltä ikään kuin puuttuu yksi ihokerros, jonka takia hän tiedostaa ympäristönsä vivahteet muita tarkemmin ja reagoi ärsykkeisiin voimakkaammin. Sairaudesta ei siis ole kyse, Konttinen toteaa.

Miksi sitten tarvitaan diagnoosin kaltainen määritelmä?

– Kun ominaisuudella on nimi, se on helpompi tunnistaa ja siitä on helpompi keskustella. Luulin pitkään ohutnahkaisuuteni johtuvan siitä, että synnyin keskosena. Oli huojentavaa saada tietää, että on olemassa muita kaltaisiani.

Yhdistyksen tavoite on kääntää erityisherkkyys voimavaraksi sekä jakaa tietoa sen aiheuttamista haasteista.
Ja niitähän riittää.

Erityisherkän tarkka vainu

Kouluaikoina haaveilin, että minulla olisi luokan katossa oma koppi. Sieltä näkisi kaiken, mitä ympärillä tapahtuu, mutta saisi olla omassa rauhassa.

Erityisherkkiä pidetään ujoina, estoisina ja sisäänpäin kääntyneinä. Aronin tutkimusten mukaan 70 prosenttia HSP-ihmisistä on introverttejä. Aktiivisuutta, sosiaalisuutta ja verkostoitumista korostavassa yhteiskunnassa he jäävät helposti jalkoihin.

Varsinkin työelämässä HSP joutuu koville. Työterveyspsykologina pitkään työskennellyt Heli Heiskanen (herkkyyspisteet 20/23) arvelee, että noin puolet hänen asiakkaistaan on erityisherkkiä.

– Kiire ja kova paine eivät tuo erityisherkän parhaita puolia esiin. Suurin osa on hyvin tunnollisia: he tekevät aina sen, mitä vaaditaan ja vähän enemmänkin. Siksi he stressaantuvat ja uupuvat muita helpommin. Rauhallinen työympäristö on erityisherkälle tärkeä. Toimistossa hän tarvitsee vähintäänkin sermit ja kuulokkeet torjumaan ylimääräisiä ärsykkeitä.

Kuulostaa tutulta. Ajatuskin avokonttorista saa sydämeni käpristymään kauhusta. Miten siellä muka pystyisi keskittymään?

HSP-ominaisuuksista voi olla työelämässä etuakin. Minulla on kuulemma ihmisten suhteen tarkka vainu. Ei erehtymätön, mutta hyvä. Kyse ei ole mystisestä kuudennesta aistista, olenpa vain hyödyntänyt rakkainta harrastustani. Saatan istua tuntikausia kuppilassa tarkkailemassa ohikulkijoita, juhlissakin unohdun helposti seinustalle tuijottelemaan. Siinä oppii yhtä sun toista.

– Erityisherkkä huomaa ärsykkeet, jotka muilta jäävät havaitsematta. Hänen näkönsä tai kuulonsa ei välttämättä ole tavallista tarkempi, mutta hän käsittelee aistien välittämää informaatiota huolellisemmin tiedostaen tai tiedostamattaan, Konttinen sanoo.

Taide puhuttelee, mutta ihanatkin asiat kuormittavat

Erityisherkkä saa kicksit helposti ja halvalla. Sykähdyttäviä kokemuksia hankkiakseni minun ei tarvitse kiivetä vuorille tai hypätä laskuvarjolla. Minulle riittää kirja, keskustelu, lasi punaviiniä, auringonlasku. Isommat taide-elämykset saattavat jopa suistaa minut hetkeksi raiteiltani. Mieskuoron joulukonsertissa kyynelehdin poskeni kirjaviksi.

Mutta herkkyydellä on hintansa. Mielikuvitus lietsoo myös huolta ja pelkoja. Olen mestari maalaamaan kauhukuvia ja keksimään, mikä kaikki voi mennä pieleen. Pöhköksi leimautumisen pelossa pidän nämä ajatukset usein omana tietonani.

Kivatkin asiat kuormittavat. Vaikka seura olisi kuinka miellyttävää, väsyn siihen nopeasti. On pakko saada olla hetki yksin. Ei-herkkä saattaa tulkita käytökseni loukkaavaksi.

Hankalinta erityisherkkyydessä on se, että sisäisiä, näkymättömiä tapahtumia on vaikea selittää muille. Häly, joka tavallisen ihmisen korvassa kuulostaa hieman häiritsevältä, saattaa olla HSP:lle yhtä helvettiä.

Petri Konttinen kertoo, ettei hän armeija-aikaan metsäreissuilla saanut nukutuksi teltassa, koska kärsi valoista, äänistä ja lämpötilanvaihteluista.

– Minua nimiteltiin diivaksi ja ihmeteltiin, että mitä sinä noin pienestä hermostut.

Herkkyys näyttäytyykin ulkopuolisille usein ylireagointina. Viriketulvassa HSP:n mitta tulee täyteen muita nopeammin. Paine purkautuu ärtymyksenä, vetäytymisenä tai kiukkukohtauksina.

Miten erityisherkkä voi oppia elämään sovussa itsensä ja ympäristönsä kanssa?

– Kunnioita herkkyyttäsi. Painota sen hyviä puolia ja valjasta se voimavaraksi. Hyväksy huonot puolet pakollisena sivutuotteena. Muokkaa elämäsi sellaiseksi, että se tukee jaksamistasi. Tee sitä, mitä keho ja mieli kaipaa. Annostele elämysten ja levon määrä itsellesi sopivaksi, Heli Heiskanen kehottaa.

– Mene rohkeasti mukaan tilanteisiin, joissa tunnet olosi mukavaksi. Kun väsähdät, poistu hetkeksi. Itsensä liiallinen varjeleminen on pahasta. Jos eristäytyy muista, aistit vain herkistyvät ja ihmisestä saattaa tulla entistä arempi, Petri Konttinen sanoo.

Testaa, oletko erityisherkkä

Lue myös: Kaksplus.fi: Näin tuet erityisherkkää lasta

Teksti: Miia Siistonen Kuva: Colourbox

Anna 7/2014

X