Evaleena kutsuu itseään läskiaktivistiksi.
Evaleena kutsuu itseään läskiaktivistiksi. Hän puhuu kehopositiivisuudesta Instagramissa tilillään @eve_jamami
Hyvinvointi

Kun Evaleena Vuorenmaa lihoi 40 kiloa, töitä ei yhtäkkiä riittänytkään – ”Fakta on, että lihavaa ei palkata artistien taustatanssijaksi”

Tanssija Evaleena Vuorenmaa ja taiteilija Raisa Omaheimo kertovat, miltä läskifobia tuntuu ja mitä sille voisi tehdä.
Teksti: Tiina Suomalainen Kuvat: Liisa Valonen, Sara Pihlaja

”Työni vähenivät, kun lihoin”

Tanssija ja tanssinopettaja Evaleena Vuorenmaa, 37:

”Olen ollut 30 vuotta elämästäni hoikka. Raskauksien jälkeen lihoin 40 kiloa. Minua hävetti ja pelotti palata töihin tanssijaksi ja tanssinopettajaksi.

Sanotaan, että tanssi kuuluu kaikille, mutta näin ei todellakaan ole. Oppilaat eivät ole koskaan kommentoineet ikävästi, mutta jotkut työnantajat alkoivat syrjiä minua. En esimerkiksi päässyt enää mainoskuviin, ja minulta vähennettiin laittomasti tunteja.

Toiset työnantajat taas ymmärsivät, että ei minun ammattitaitoni ole lihomisen myötä hävinnyt mihinkään.

”Tältä bäyttää 120-kiloinen tanssija”, Evaleena Vuorenmaa kirjoitti Instagram-kuvansa yhteyteen.

”Tältä näyttää 120-kiloinen tanssija”, Evaleena Vuorenmaa kirjoitti Instagram-kuvansa yhteyteen.

Tanssijana en ole tehnyt lihottuani enää yhtään töitä. Fakta on se, että lihavaa tanssijaa ei palkata messuille, artistien taustatanssijaksi tai musikaaleihin.

Nyt nuo kokemani häpeän- ja pelontunteet tuntuvat absurdeilta. Tein tietoisen päätöksen, että hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Huomasin, miten paljon omalta perheeltäni on pois se, että elän sitku-elämää. Että sitten kun olen laihtunut, voin mennä lasten kanssa uimarannalle.

Läskiaktivismin ja kehopositiivisuuden löytäminen auttoi minua oivaltamaan, että olen yhtä arvokas 60- kuin 100-kiloisena. Kaikenlaisille ihmisille, ovat he sitten lihavia, vammaisia tai rodullistettuja, kuuluvat samat ihmisoikeudet.

Minua on helpottanut myös ajatus, että minun ei tarvitse juhlistaa kehoani. Voin suhtautua siihen neutraalisti. Tuntuu, että lihava ihminen hyväksytään vain, jos hän hehkuttaa lihavuuttaan – tai sitten vihaa läskejään ja haluaa laihtua.

Nykyään Evaleena opettaa tanssia vain paikoissa, joissa vallitsee kehorauha.

Nykyään Evaleena opettaa tanssia vain paikoissa, joissa vallitsee kehorauha.

Jouduin tekemään aikamoista raivaus­ta työpaikkojeni suhteen. Nykyään työskentelen vain tanssikouluissa, joissa vallitsee kehorauha ja joissa on hyvä ja turvallinen olo. Se tarkoittaa paljon reissaamista: opetan Tampereen lisäksi Jyväskylässä ja Turussa.

Monessa tanssi- ja liikuntapaikassa ajatellaan, että lihavat ohjaajat nakertavat heidän brändiään. Itse ajattelen, että erilaisten kehojen näkyminen kuvastoissa ja tunneilla vahvistaisi brändiä. Olen saanut oppilailtani kommentteja, että he eivät olisi muuten uskaltautuneet tanssitunnille, mutta lihava opettaja rohkaisi.

Rekrytoinneissa pitäisi pystyä siirtämään ennakkoluulot syrjään ja palkkaamaan pätevin.”

Lue myös: Lihavuus tekee naisista julkista riistaa – Annan lukijoiden karut kokemukset: ”Kaupan jonossa huomautellaan ostoskorin sisällöstä”

”Terveydenhuollon läskifobia on vaarallista”

Taiteilija Raisa Omaheimo, 44:

”Lihavien terveydenhuollossa kohtaama ennakkoluuloisuus ja asenteellisuus on paitsi tympeää myös erittäin vakava yhteiskunnallinen ongelma.

Joskus ajattelen, että kun lääkäri jälleen kerran kertoo minulle, että olen ylipainoinen, esittäisin leikisti yllättynyttä: Ai, ihanko totta! En tiennytkään! Kerran makasin selälläni tutkimuspöydällä, jalat telineillä ja ilman housuja, kun lääkäri totesi, että hyötyisin painonpudotuksesta. Silloin sanoin tiukasti, että en keskustele laihduttamisesta alapää paljaana.

Ketään ei voi pakottaa rakastamaan vartaloaan. ”Hyvä lähtökohta on se, ettei vihaa kehoaan”, Raisa Oraheimo sanoo.

Ketään ei voi pakottaa rakastamaan vartaloaan. ”Hyvä lähtökohta on se, ettei vihaa kehoaan”, Raisa Omaheimo sanoo.

Valtaosa lihavista on laihduttanut koko elämänsä, mutta kun se ei toimi. Jos lihavuus johtuisi siitä, ettei meillä ole riittävästi tietoa terveellisestä syömisestä ja liikunnan tehosta, eihän meillä olisi yhtään lihavaa.

Lääkäreiden ja hoitajien kommentit herättävät vain syyllisyyttä ja ahdistusta, koska apua ja tukea ei ole kuitenkaan tarjolla. Terveydenhuollon läskifobia johtaa siihen, että lihava alkaa kartella lääkäriin menoa. Ja se on vaarallista.

Lihavia patistellaan liikkumaan, mutta valtaosa urheiluvaatteista on liian pieniä, eikä liikunta-alan ammattilaisilla ole keinoja kohdata erilaisia kehoja. Poikkeuksiakin on. Olen käynyt joogassa, jonka ohjaaja osasi muokata liikkeitä minun keholleni sopivaksi. Siitä tuli hyvä, kohdattu olo.

Lihavuuteen liittyvä häpeä helpottaa iän myötä. En enää ahdistu läskeistäni, vaan olen tehnyt niistä jopa sisältöä stand up -lavalle. Mutta jos olisin 15-vuotias ja ylipainoinen, tilanne olisi toinen. Siksi haluan pitää aihetta esillä.

Raisa on tehnyt lihavuudesta sisältöä myös stand up -lavalle.

Raisa on tehnyt lihavuudesta sisältöä myös stand up -lavalle.

Kehopositiivisuus on terminä kehno. On aika kova vaatimus, että oma kroppa pitäisi kantaa ylpeästi. Hyvä lähtökohta on se, että ei vihaa kehoaan. Läskiaktivismi on paljon parempi termi.

Kehitystä on onneksi tapahtunut. Nykyään puhutaan muun muassa siitä, että lapsen kehoa ei saa arvostella. Mainoksiin on tullut myös plus-kokoisia malleja. Toivoisin kuitenkin vielä enemmän lihavia ihmisiä kuvastoihin, estradeille ja elokuviin. Voisiko lihava olla muutakin kuin komediahahmo – vaikkapa romanttisen rakkauden kohde tai vahva taistelija?”

X