Hyvinvointi

Hiljaisuus hoitaa mieltä

14.12.2011 Teksti: Anna.fi

Osaatko hiljentyä ja pysähtyä kuuntelemaan pelkkää hiljaisuutta? Hiljaisuus on uutta luksusta. Siinä kuulee paremmin ennen kaikkea itseään.

Hiljaisuus hoitaa mieltä

Desibeleillä voi mitata vain ulkoista hiljaisuutta. Sisäinen hiljaisuus on rauhaa, tyyneyttä ja kiireettömyyttä. Sisäistä hiljaisuutta tarvitset mielesi ja ruumiisi tasa-painottamiseen, oman itsesi löytämiseen. Hiljentymisen ja pysähtymisen taito on jokaisella ihmisellä. Nykymaailman menossa tämä taito on monella hämärtynyt ja jäänyt kiireen sekä suorittamisen jalkoihin.

Jokainen tarvitsee hiljaisuutta terveyden ja elinvoiman lähteeksi. Melulla on tutkitusti lukuisia haitallisia terveysvaikutuksia. Se jopa vähentää vastustuskykyämme ja on yhteydessä mielen ongelmiin.

Uskonnoissa hiljentymisellä on iso merkitys. Se liittyy jumaluuden kohtaamiseen kristinuskon lisäksi ainakin juutalaisuudessa, hindulaisuudessa, islamissa ja buddhalaisuudessa. Hiljaisuuden retriitit kuuluvat myös evankelis-luterilaisen kirkon toimintaan juontaen juurensa kristinuskon alkuvuosisadoilta. Tänä vuonna 25 vuotta täyttänyt Hiljaisuuden ystävät ry on kouluttanut yli 700 retriitinohjaajaa. Retriitit ovat hiljaista lepo- ja mietiskelyaikaa, jolloin vetäydytään äänettömyyteen ja rukoukseen yhdessä toisten kanssa.

Hiljaisuuden Ystävät ry:n toiminnanjohtaja, pastori Sirkka-Liisa Raunio puhuu hiljaisuuden viljelystä.

-Hiljaisuus on kuin avara tila, jota kannamme sisällämme. Hiljaisuus on olotila, mutta sen voi omaksua myös laajemmaksi elämänasenteekseen.

Hiljaisuuden viljelyn vihollisina Raunio pitää ennen kaikkea kiirettä, vaatimuksia ja suorittamista.

Lisää hyvinvointia

Psykologi Kati Raikamo ohjaa asiakkaitaan ja asiakasryhmiään hiljentymään ja pysähtymään. Tietoisuustaidon ja kongnitiivisen psykoterapian asiantuntijana Raikamo painottaa, että hiljentymisen taito antaa paljon hyvinvointia.
-Sisäinen hiljaisuus on se olennainen hiljaisuus. Toki ulkoinen hiljaisuus varsinkin aluksi helpottaa löytämään sisäisen rauhan, mutta harjaannuttuaan sisäisen hiljaisuuden voi löytää missä vaan.

Jokaiselle syntyy päivittäin mielen melua. Jos tätä melua ei osaa kohdata ja vaimentaa, se kertyy painolastiksi mieleen ja tunteisiin – jopa kehon tasolle.

-Ajatukset ja tunteet saavat sydämen väpättämään ahdistuksesta. Sydämentykytykset puolestaan vahvistavat ajatuksia ja tunteita, jolloin oravanpyörän vauhti vain kiihtyy entisestään. Kielteiset ajatukset, pelot ja huolet aiheuttavat keholle saman rasitteen kuin ulkoinen uhka.

Moni saisi helposti lisää hyvinvointia, kun opettelisi olemaan läsnä sekä kuuntelemaan itseään, tunteitaan ja tarpeitaan.

-Olennaista on myös keskittyä ajattelemaan myönteisesti ennen kaikkea itsestään, hyväksymään itsensä. Kun kokee olevansa arvokas sellaisena kuin on, ei tarvitse hakea hyväksyntää suorittamisesta.

Ylellisyyttä ajassamme

Psykiatrian dosentti Tarja Melartin toteaa hiljaisuudesta tulleen ajassamme ylellisyyttä. Hänen mukaansa hiljaisuus liittyy ehdottomasti vahvaan mielenterveyteen.

-Hiljaisuuden kuunteleminen on taito, jota kannattaa harjaannuttaa, jollei sitä ole. Hiljaisuus voi tuntua aluksi ahdistavalta, koska se voi nostaa pintaan kipupisteitä.

Hiljaisuuden ahdistavuus ei välttämättä ole huono asia. Päinvastoin sillä on tervehdyttävä vaikutus, kun pääsee ahdistavien asioiden juurille. Joku saattaa pysähtyessään huomata, että parisuhde ei ole kunnossa, mutta ongelma on peittynyt touhuamiseen ja kiireeseen.

-Yhdelle pysähtyminen voi olla suorastaan nautinnollinen kokemus, mutta toinen voi sitä vastoin havaita, että hänen on ensin selvitettävä tuskallisia asioita voidakseen elää tässä hetkessä. Monet pakenevat läsnäoloa kiireeseen ja suorittamiseen. He saattavat ahdistua tai masentua, ylensyödä tai käyttää alkoholia. Ollaan paossa itseä ja tätä hetkeä.

Masennusta tutkinut Melartin tietää, että sitä synnyttää usein omista tarpeista ja tunteista eli omasta itsestä vieraantuminen. Kaikki eivät ole lapsuudessaan saaneet eväitä hiljaisuudesta käsin toimimiseen, mutta taidon voi oppia. Tähän kannattaa panostaa, sillä elämä antaa enemmän, kun sitä ei tarvitse juosta kiinni tai karkuun.

Liian usein unohdamme itsemme; juuri hiljaisuuden kautta on mahdollista tehdä hyvää itselleen. Se on ylellisyyttä, jonka avulla tulee tietoiseksi omista tunteistaan ja tarpeistaan.

Äänettömyys ei ole hiljaisuudessa olennaista. Hiljaisuus on korvien välissä, ei niiden ulkopuolella.

 

Teksti: Taru Jussila

Lue myös

Suosittelemme