Hyvinvointi

Homeopatia hoitaa turvallisesti

Teksti:
Anna.fi

Ilmaukset ”vaihtoehtoinen hoitomuoto” ja ”luontaislääketiede” tuovat monelle mieleen jotain ikivanhaa, itämaista ja vähän epämääräistä, huuhaatakin. Ainakin homeopatian suhteen mielleyhtymät ovat vääriä: Homeopatia syntyi Saksassa 200 vuotta sitten ja on levinnyt Euroopasta kaikkialle maailmaan.

”Koska homeopatia vahvistaa kehon omaa paranemiskykyä, sillä voidaan hoitaa periaatteessa mitä tahansa. Käytännössä tyypillisimpiä parannettavia ovat erilaiset hormonaaliset ongelmat, ihosairaudet, flunssan ja korvatulehduksen kaltaiset tulehduskierteet sekä mielialaan liittyvät vaikeudet, kuten stressi, masennus ja uupumus”, kertoo Pasi Pölönen, helsinkiläinen homeopaatti.

Pölönen on pitänyt omaa vastaanottoa vuodesta 1996. Hän lähti opiskelemaan homeopatiaa uteliaisuudesta ja kiinnostuksesta: homeopatia tuntui monipuoliselta ja mielenkiintoiselta luontaislääketieteen alalta.

”Parasta homeopatiassa on se, että hoito on hyvin syvällistä”, Pölönen sanoo. ”Hoidon alussa asiakkaalle tehdään seikkaperäinen alkuhaastattelu oikean lääkkeen löytämiseksi. Jos asiakkaan ongelma on esimerkiksi vatsakipu, kartoitetaan myös yleinen terveydentila, ruokailutottumukset ja mieliala sekä huomioidaan asiakkaan fyysinen, henkinen ja sosiaalinen tilanne.” Kun oikea lääke on löytynyt, moni huomaa saaneensa apua muuhunkin kuin vain alkuperäiseen ongelmaansa. Ja kun olo on tasapainoinen henkisesti ja fyysisesti, elämänilo ja energia lisääntyvät ja ihminen voi parhaimmillaan löytää paremmin itsensä ja haaveensa.

Luonnon aineet lääkitsevät

Hoidon hyviin puoliin kuuluu myös vaarattomuus. Pölösen edustamassa niin sanotussa klassisessa homeopatiassa asiakkaalle määrätään yhtä lääkettä kerrallaan. ”Lääkkeet ovat turvallisia. Niissä ei ole myrkkyjä eikä kemikaaleja, ja koska ne toimivat sisäkautta kehon omia mekanismeja tukien ja vahvistaen, ohjeiden mukaan otettuihin lääkkeisiin ei liity riskejä”, Pölönen kertoo. Lääkeaineet ovat peräisin lähinnä kasveista, mineraaleista ja eläinkunnasta.

Hoitomuoto sopii periaatteessa kaikille ja kaikenikäisille, ja Pasi Pölösen asiakkaina onkin sekä vauvoja että vanhuksia. ”Vain jos ihmisellä on vakava sairaus, kuten syöpä, ja hän on jo hyvin huonossa kunnossa, homeopatia ei voi enää tehdä paljoakaan”, Pölönen huomauttaa. Hän lisää, että on kaksi muuta vaihtoehtoista hoitomuotoa, jotka estävät homeopaattisen hoidon: akupunktio ja aromaterapia. Akupunktio perustuu samantapaisiin mekanismeihin kuin homeopatia, ja tuplahoito voi sekoittaa kehoa. Aromaterapeuttisten öljyjen ongelma taas on se, että ne saattavat heikentää tai lopettaa homeopaattisen lääkkeen vaikutuksen.

Vahva asema Euroopassa

Homeopaattisen hoidon alkuhaastattelu kestää noin 1,5 – 2 tuntia, ja sen jälkeen seuraava, lyhyempi tapaaminen on yleensä noin kuukauden kuluttua. ”Keskustelemme siitä, miten hoito on lähtenyt käyntiin ja joko jatkamme hoitoa tai kokeilemme tilanteen mukaan toista lääkettä”, homeopaatti Pölönen kertoo. Koska homeopatialla voidaan hoitaa sekä akuutteja että kroonisia ongelmia, tyypillistä hoitosuhteen kestoa on vaikea määritellä. Joillekin riittää muutama hoitokerta, toiset taas käyvät homeopaatilla vuosien ajan. Myös paraneminen on yksilökohtaista: yksi paranee täysin, mutta toinen saa pidettyä oireet kurissa vain jatkuvalla hoidolla.

Homeopatia on tunnettu hoitomuoto etenkin Keski-Euroopassa. ”Esimerkiksi Saksassa puolet apteekkien pinta-alasta on varattu perinteiselle lääketieteelle ja toinen puoli homeopaattiselle. Ranskassa kaksi kolmasosaa lääkäreistä on määrännyt homeopaattista lääkettä asiakkailleen ja Englannissa toimii homeopaattinen sairaala”, Pölönen kertoo.

Suomessa ei olla näin pitkällä. ”Suomen Homeopaatit ry:ssä on paljon jäseniä, mutta tavalliset kansalaiset eivät vielä tunne homeopatiaa kovin hyvin, vaan heillä on joskus epätietoisuutta ja ennakkoluuloja”, Pölönen pohtii. Ennakkoluulot eivät tosin juuri näy hänen vastaanotollaan. ”Kun ihminen hakeutuu homeopaatille, hän tietää hoidosta jo jotain ja on ylittänyt suurimman kynnyksen. Asiakkaani kertovat usein, etteivät he ole saaneet perinteisen lääketieteen puolelta vastauksia kysymyksiinsä tai että he ovat kyllästyneet syömään jatkuvasti antibiootteja ja muita lääkkeitä. Ajattelen niin, että ihmiskeho on kuin instrumentti. Sairaana se on epävireinen, mutta tasapainottavalla hoidolla sen voi saada taas soimaan puhtaasti”, homeopaatti havainnollistaa.

Teksti: Jenni Saarilahti / A4 Media Oy (22.12.2005)
Kuva: A4 Media Oy

Homeopaatti Pasi Pölönen, puh. 050-511 4645,

www.sisaisenvoimankeskus.fi/dreamweavers/koti/index.html

X