Hyvinvointi

Hurja harrastus - Miten sinä uskallat?

Teksti:
Anna.fi

Yksi ei uskalla kiivetä tikapuiden ensimmäiselle askelmalle, mutta toinen viilettää pitkin taivaita. Kaksi huimapäätä kertoo, miksi uskaltaminen kannattaa, ja hyödyttääkö omaa rohkeuttaan testata.

Hurja harrastus

25-vuotias Katja harrastaa sukeltamista ja laskuvarjohyppyä. Benji-hyppyäkin on tullut kokeiltua. Silti hän kokee olevansa varsinainen jänishousu.

”En pidä itseäni rohkeampana kuin muita, päinvastoin. Olen yleensä arempi kuin muut.”

Ennen koetusta Katja kertoo jännittävänsä ”ihan kamalasti”, mutta kun h-hetki lähestyy, hän on varsinainen viilipytty. Tehtävään on keskityttävä, eikä ole varaa temppuilla. Silloin jännittäminen muuttuu täydelliseksi itsehallinnaksi.

”Esimerkiksi sukeltamisessa on omat riskinsä, ja ne on tiedostettava. Hermot on hallittava, sillä veden alla on oma maailmansa”, viidentoista metrin syvyyksissä uiskennellut Katja kertoo.

Kokeilunhaluinen nuori nainen harrastaa uskaliaita temppuja testatakseen itseään, mutta nauttii myös tunteesta jonka se tuo mukanaan. Katjan mielestä parasta on vapauden ja painottomuuden tunne.

”Saan siitä ihan uskomattoman adrenaliiniryöpyn, joka kestää parikin päivää. Benji-hypyn jälkeen ihmiset luulivat että olen humalassa.”

”Harrastus siinä missä muutkin”

Laskuvarjohyppäämiseen hurahtanut 27-vuotias Anne aloitti harrastuksensa veljensä innoittamana. Vaara ei ole kiehtonut häntä aikaisemmin, ja Katjan lailla Annekaan ei koe olevansa mikään hurjapää.

”Olen ennen harrastanut ihan perinteisiä lajeja. Laskettelukin sujui varovaisesti ja loivissa rinteissä.”

Kuva: Mauri Väistö

Anne kertoo lähteneensä kokeilemaan hyppäämistä, koska pitkä kesäloma antoi siihen mahdollisuuden. Ensimmäinen hyppy tapahtui JAD-kurssilla, jossa hyppymestari avaa varjon.

”Kovin pala oli odottaa koneessa omaa vuoroaan. En muista ensihypystä paljoakaan, mutta kun tajusin että kaikki on hyvin, niin tunne oli aivan uskomaton.”

Yllättäen Anne tunnustaa kärsivänsä korkeanpaikan kammosta, esimerkiksi kerrostalojen parvekkeilla hän ei uskalla mennä lähellekään kaidetta. Hän tietää myös muita laskuvarjohyppyä harrastavia ihmisiä, joilla on samanlaisia pelkoja.

”Korkeanpaikan kammo ei vaikuta hyppäämiseen, koska ollaan riittävän korkealla. En ikimaailmassa hyppäisi benji-hyppyä, sillä se tapahtuu liian matalalla, jolloin korkeuden voi tajuta”, hän kertoo.

”Mihin se nyt taas itsensä tunkee…”

Muiden suhtautuminen Katjan tempauksiin ovat olleet positiivisia. Etenkin Imatralla asustava isoisä on ylpeä rohkeasta jälkikasvustaan.

”Ukki on kertonut kaikille että hänen lapsenlapsensa se hyppelee pitkin taivaita”, Katja nauraa.

Myös Anne kokee että kommentit ovat olleet pääosin myönteisiä. Vain kerran hän on saanut harrastuksestaan negatiivista palautetta.

”Uskon että omat uskomukset vaikuttivat laskuvarjohyppäämistä arvostelleen mielipiteisiin paljon. Se on tiedonpuutetta. Esimerkiksi vanhempani tietävät jo millainen laji on kyseessä, koska veljeni oli harrastanut hyppäämistä jo kaksi vuotta ennen kuin aloitin. Heidän mielestään se on hyvä harrastus.”

Anne kertoo että usein laskuvarjohyppäämiseen suhtaudutaan kuin se olisi kuolemantanssia. Hän haluaa muistuttaa, että riskejä on olemassa, mutta ne tiedostetaan.

”Järki on tärkein turvaväline. Vaaran hakeminen on väärä lähtökohta, sillä hyppytoiminnassa maltti on säilytettävä.”

Uskallus ei ole iästä kiinni

Anne uskoo että iän karttuminen tuo mukanaan varovaisuutta. Vasta hyppäämisen aloittaneena hän ei kuitenkaan ole vielä edes miettinyt harrastuksen lopettamista. Hän tietää että taivailla liitelee jopa 70-vuotiaita alan harrastajia.

”Tässä lajissa on eduksi että kroppa on kunnossa. Jatkan niin kauan kuin kaikki sujuu hyvin ja mielenkiinto kestää.”

Myös lastensaannilla saattaisi hänen mielestään olla vaikutusta.

”Pelkäisin sen jälkeen itseni puolesta enemmän. Toisaalta jos jotain on sattuakseen, se voi tapahtua missä vain.”

Katja taas on huomannut että ikä on tuonut mukanaan varovaisuutta jo nyt.

”Sain benji-hypyn ylioppilaslahjaksi, enkä usko että uskaltaisin hypätä sitä enää. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä varovaisempi olen.”

Teksti: Hannele Järvelä

X