Hyvinvointi

Hyvästit selkäkivulle ilman lääkkeitä ja leikkauksia

Teksti:
Anna.fi

Selkäkipu on erittäin yleinen vaiva. Melkein kaikki kärsivät selkävaivoista jossain vaiheessa elämäänsä. Suurin osa selkäkivuista paranee itsestään, mutta osalla tilanne pitkittyy ja voi huomattavasti rajoittaa elämää.

Selkäkipu

Jopa sängystä nouseminen voi tuottaa tuskaa tai olla mahdotonta. Ovatko lääkkeet ja leikkaukset ainoa parannuskeino pahassa selkävaivassa?

Lääketiede katsoo, että kivun syy on yleensä jonkinlainen kudosvaurio tai tulehdus. Hoito on silloin suunniteltu korjaamaan näitä ongelmia. Todellisuus voi kuitenkin olla jotain aivan muuta.

”Valtaosassa selkävaivoista kipu johtuu syvien tukilihasten jännityksestä ja siitä johtuvasta kudosten lievästä hapenpuutteesta”, selkäkipuihin erikoistunut ortopedi Antti Heikkilä Eiran sairaalasta kertoo.

Heikkilä sanoo, että selkäkipu on puhtaasti psykosomaattinen ilmiö. Lihasjännitys on yhteydessä mieleen, joka aiheuttaa jännityksen.

”Kun jännityskipu syntyy, niin kipu sitten aiheuttaa lisää jännitystä. Näin syntyy kierre, joka voi jatkua vuosiakin. Kipu vaihtelee ja voi olla hyvinkin invalidisoiva, mutta on pohjimmiltaan hyvälaatuinen”, Heikkilä valottaa.

Tavallisesti jännitys syntyy siitä, että ulkoinen maailma ja omat tarpeet eivät kohtaa. Omat tarpeet saattavat myös jäädä ulkomaailman vaatimusten alle.

”Kysymys ei ole suurista draamoista vaan enemmänkin siitä, kuinka hahmotamme maailman ja kuinka reagoimme elämässä”, Heikkilä kertoo.

-

”Esimerkiksi nuori äiti yksin vauvan kanssa voi mennä epätoivosta täysin lukkoon, kun vaiva vie kaiken huomion. Ulospäin hän kaikki näyttää hienolta ja onnelta, mutta jokaisessa meissä on osia, jotka vaativat myös huomiota, vaikka ulkomaailma vaatisi mitä.”

Heikkilän mukaan selkäkipuun auttaa ainoastaan lihasjännityskierteen laukaisu.

”Yksinkertainen käsittely eli manipulaatio on paras hoito. Käsittely jota teen ei ole perinteistä nikamanniksautusta, vaan olen kehittänyt menetelmän, jolla käsitellään syviä lihaksia, joista kipu tulee.”

Heikkilä korostaa, että on tärkeää ymmärtää kivun luonne omalla kohdalla.

”Hoito on pohjimmiltaan tavattoman yksinkertainen, eikä mitään jatkuvia hoitoja tarvita. Lääkkeet ja muut hoidot vain pitkittävät kipua ja leikkaus tulee kysymykseen vain niissä tapauksissa, kun kivun syy johtuu selvästi anatomisen rakenteen muutoksesta. Muuten leikkaukset vain invalidisoivat potilaan.”

Heikkilä kertoo, että hänen oma lähtökohtansa perustuu täysin länsimaiseen lääketieteelliseen tietämykseen, vaikka hän painottaakin erilaisia menetelmiä kuin yleensä on tapana. Hänen mukaansa lääkkeiden ja leikkausten ylikorostaminen johtuu lääketieteen kaupallistumisesta.

”Aineet ja toimenpiteet tuovat joillekin tahoille lisääntyvässä määrin liikevaihtoa. Valitettavasti tutkitaan vain niitä asioita, jotka johtavat jonkinlaiseen taloudelliseen hyötyyn ja muut mahdollisuudet jäävät taka-alalle. Tutkimus maksaa ja rahoitus tulee pääasiassa niiltä tahoilta, jotka hakevat välitöntä taloudellista hyötyä.”   

Mitä sitten ihminen itse voi tehdä lievittääkseen selkäkipua? Monesti suositellaan liikuntaa. Heikkilä kuitenkin sanoo, että liika jumppa voi vain pahentaa oireita. Hän muistuttaa, että kipu ei johdu heikoista lihaksista vaan jännityksestä. Näin ollen kaikki, mikä laukaisee jännitystä on hyväksi.

”Kivun ei saa antaa hallita elämää, vaan on tehtävä niitä asioita, mistä pitää, vaikka ne tuntuisivat kuinka hulluilta tahansa. Tekemällä mieleisiä asioita, pääsee myös lähemmäksi itseään ja omia todellisia tarpeitaan”, Heikkilä muistuttaa.

Teksti: Stiina Honkamaa

X