Itsetuntemus

8 pientä tapaa, jotka tekevät ihmeitä itsetunnollesi

Aidosti hyvän itsetunnon omaava ihminen tuntee omat heikkoutensa ja vahvuutensa eikä yritäkään olla kaikessa paras. Hän osaa nauttia onnistumisistaan ja muistaa hymyillä myös itselleen. Kokosimme yhteen vinkit, jotka auttavat jokaista löytämään aidon itseluottamuksen.

Teksti:
Janica Brander
Kuvat:
Istock

Hyvä itsetunto auttaa iloitsemaan aidosti omista onnistumisista.

Aidosti hyvän itsetunnon omaava ihminen tuntee omat heikkoutensa ja vahvuutensa eikä yritäkään olla kaikessa paras. Hän osaa nauttia onnistumisistaan ja muistaa hymyillä myös itselleen. Kokosimme yhteen vinkit, jotka auttavat jokaista löytämään aidon itseluottamuksen.

Ihminen, jolla on hyvä itsetunto, ei kuvittele olevansa kaikessa paras. Sen sijaan hän tuntee sekä vahvuutensa että heikkoutensa ja keskittyy asioihin, joissa hän on hyvä. Hän kehuu itseään pienistäkin onnistumista eikä vertaile itseään muihin.

Itsetuntosi vahvistuu, kun otat nämä tavat osaksi jokapäiväistä elämääsi:

1. Älä julista olevasi maailman paras

Tämä neuvo voi kuulostaa aluksi oudolta. Eikö itselleen kannata vakuutella, että olen upea ja mahtava, sillä mieli alkaa pikkuhiljaa uskoa sanoihin?

Psykologi ja kirjailija Guy Winch sanoo Psychology Todayn artikkelissa, että katteeton itsevarmuuspuhe voi tehdä itsetunnolle hallaa. Mahtailun ongelma on epämääräisyys. Elämäntapavalmentajat ja self help -oppaat opastavat meitä uskomaan itseemme, mutta neuvoissa ei aina perehdytä tarkemmin siihen, missä olemme lahjakkaita.

Jos epävarma suorittaja hokee itselleen ”olen paras ja voittamaton”, hän voi romahtaa tehdessään inhimillisen virheen. Winchin mukaan on tärkeää konkretisoida, missä olemme hyviä.

Itsetuntosi vahvistuu, kun et uhoa olevasi voittamaton. Tarkenna mieluummin, että ”olen hyvä kirjoittaja ja juoksija, mutta huonoina päivinä teksti ei kulje ja lenkki takkuaa”. Muistuta itseäsi näistä faktoista stressitilanteissa.

2. Listaa asiat, joissa olet hyvä

Omien vahvuuksien listaaminen auttaa välttämään epämääräistä mahtailua. Tee kaavio, johon listaat seuraavat asiat:

  • Missä asioissa olen hyvä?
  • Mistä asioista nautin?
  • Missä asioissa haluaisin olla parempi?
  • Missä asioissa olen huono?
  • Mistä asioista en nauti?

Kaavio auttaa ymmärtämään, mitkä ovat vahvuutesi, mitä asioita sinun kannattaa harjoitella ja mistä voit suosiolla luopua. Satsaa vahvuuksiisi, nautintoa tuottaviin asioihin ja niihin taitoihin, joissa haluat kehittyä. Tee jotain näistä asioista joka päivä.

Älä tuhlaa liikaa energiaa asioihin, joissa et ole hyvä ja joista et pidä. Älä mollaa itseäsi, jos epäonnistut heikkouksissasi, vaan muistuta itseäsi asioita, jotka sujuvat ja joista saat iloa.

Aseta kaavio näkyvälle paikalle, esimerkiksi työhuoneen seinälle, kalenterin väliin tai sähköisenä tietokoneen taustakuvaksi.

3. Ota viikoittain pieni riski

Jatkuva epämukavuusalueella oleminen on kuormittavaa. Pieniä riskejä kannattaa kuitenkin ottaa, sillä itsesi ylittäminen vahvistaa itseluottamustasi.

Yritä ottaa joka viikko yksi, maltillinen riski. Jos arastelet ihmisiä, kysy tuntemattomalta reittineuvoa. Jos olet epävarma autoilija, yritä saada auto taskuparkkiin.

Kun otat säännöllisesti pieniä riskejä, onnistut ainakin osassa ja itseluottamuksesi kasvaa. Et voi myöskään mokata kovin pahasti, kun haasteet eivät ole liian isoja.

4. Aseta jokaiselle päivälle tavoite

Suuret, epärealistiset ja epämääräiset tavoitteet aiheuttavat riittämättömyydentunnetta. Jos toivot abstraktisti ”löytäväsi onnen”, et todennäköisesti saavuta hyvää oloa, koska et tiedä, mitä oikeastaan haluat. ”Uralla eteneminen” taas voi kuulostaa valtavalta urakalta.

Aseta itsellesi joka päivä pieni, konkreettinen välitavoite, joka palvelee suurempia tavoitteitasi. Jos haaveilet urakehityksestä, päätä, että purat sähköpostisuman. Jos tähtää terveellisempään elämään, ota päivätavoitteeksi kävelylenkki.

Välitavoitteiden saavuttaminen vahvistaa itsetuntoasi, sillä koet saavasi asioita aikaan. Samalla etenet pienin, mutta varmoin askelin kohti suurempaa haavettasi.

5. Kehu ja palkitse itsesi onnistumisista

Kehu itseäsi, kun saavutat pienenkin tavoitteen. Sano itsellesi ääneen ”hyvin tehty”, vaikka se tuntuisi aluksi hassulta. Voit pitää viikon tavoitteista ja onnistumisista listaa. Palaa siihen aina, kun tunnet olosi kurjaksi tai saamattomaksi. Älä myöskään vähättele itseäsi, kun saat kehuja muilta.

Palkitse itsesi onnistumisista. Kun saat hankalan työn valmiiksi, älä aseta itsellesi heti uusia vaatimuksia, vaan tee jotain mukavaa. Pidä kahvitauko, osta suklaata tai tee rentouttava kasvohoito.

6. Ole päivittäin kiitollinen

Kiitollisuus vahvistaa optimistisuutta ja hyvää itsetuntoa. Kiittämättömyys taas ruokkii loputonta tyytymättömyyttä itseä ja koko maailmaa kohtaan.

Mieti vaikeidenkin päivien päätteeksi, mistä olet kiitollinen.  Vaikka olisit tehnyt töissä virheen, voit olla kiitollinen siitä, että sinulla on työpaikka, osaat välttää virhettä jatkossa ja selvisit rankasta tilanteesta. Jos olet tilittänyt tapausta ystävällesi, ole kiitollinen siitä, että sinulla on läheinen tukenasi.

7. Lopeta itsesi vertaileminen muihin

Parhaimmillaan esikuvat antavat inspiraatiota. Epävarma ihminen voi kuitenkin vertailla itseään niin paljon muihin, että omat saavutukset tuntuvat mitättömiltä. Loputon vertailu on myös hyödytöntä, sillä aina löytyy joku, joka on jollain mittarilla sinua parempi.

Kun vertailukierre käynnistyy, pysäytä ajatuksesi. Muistuta itseäsi siitä, että maailma on täynnä lahjakkaita, mutta keskenään täysin erilaisia ihmisiä. Jokaiselle on paikkansa.

8. Ryhdistäydy ja hymyile

Usko itseesi joka solullasi. Suorista ryhtisi, katso ihmisiä silmiin ja hymyile. Kun kuljet peilin ohi, hymyile myös itsellesi. Energinen ja iloinen olemus kannattelevat mieltä vaikeina päivinä.

Lähteet: Developing Good Habits, Psychology Today, Zen Habits

Keskustele:

Tuntuu kuin olematon itsetunto olisi pilannut koko elämäni

X