Äh, se nyt oli vaan semmonen… Itsensä vähätteleminen ei aina olekaan vaatimattomuutta

Itsensä vähätteleminen on paitsi rasittavaa kuultavaa, se myös kertoo ihmisestä epäsuotuisia asioita. Tavasta voi kuitenkin opetella eroon.

Ei varmasti ole suomalaista, joka ei tunnistaisi tilannetta: jotakin ihmistä kehutaan, minkä jälkeen hän aloittaa vuolaan ja joskus vähän vihaisen puolustuspuheen sille, miksi kehut eivät ole ansaittuja. Kinastelu saattaa jatkua minuutteja.

Tai oletko joskus kehunut jonkun vaatteita ja kiitoksen sijaan saanut vastauksen, että ”täähän on ihan vanha” tai ”joku alerätti vaan”.

Ei siihen oikein enää edes kiinnitä huomiota. Aivan kuin meidät olisi ohjelmoitu vastaamaan kiitoksiin vähättelyllä.

Miksi toimimme niin?

Vähättelyyn on monia syitä

– Vähättely voi olla kulttuurista, eräänlainen opittu puheenparsi. Puhekulttuurimme kuuluu vaatimattomuuden hyve, sanoo psykologi Marja Kaikkonen.

– Tai ehkä emme pidä siitä, että meistä puhutaan positiiviseen sävyyn tai sitten vähättely voi olla huomion hakemista. Että nosta minut, kun en itse itseäni pysty nostamaan.

Kaikkosen mukaan yksi vähättelyn tarkoituksista on pedata valmiiksi mahdollisuus epäonnistua. Epäonnistumisen pelko on niin suuri, että vähättelyllä yritetään minimoida tuota tunnetta.

– Taustalla on tuttu ”pessimisti ei pety” -ajatus. Sehän lupaa, että jos epäonnistut, epäonnistumisesta puuttuu häpeä, koska siihen olit jo varautunut ja kaikille sen kertonut.

Haitalliseksi vähättely muuttuu silloin, jos se häiritsee itseä, mutta sitä tekee silti.

Onko vähättely jäänne eri elämäntilanteesta?

Lohdullista kyllä, vähättelystä voi päästä myös eroon.

– Mieti, mihin vähättelyä tarvitset ja mitä se sinulle antaa. Olet ehkä joskus tarvinnut sitä, mutta elämäntilanteesi on muuttunut. Meillä on itse asiassa paljon sellaisia tapoja ja käyttäytymismalleja, joilla on ollut käyttötarkoitus jossakin aiemmassa elämänvaiheessa. Niitä olisi hyvä silloin tällöin päivittää.