Itsetuntemus

Asiantuntijan mukaan aina ei kannatakaan olla täysin oma itsensä – 4 syytä

Jo lapsesta asti meitä neuvotaan olemaan omia itsejämme. Asiantuntijan mukaan oikeasti elämässä pärjää kuitenkin paremmin, jos osaa ajoittain rajoittaa itseään ja mennä porukan mukana.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Istock

Kun pystyt välillä menemään muiden mukana, sopeudut paremmin isoihin porukoihin.

Jo lapsesta asti meitä neuvotaan olemaan omia itsejämme. Asiantuntijan mukaan oikeasti elämässä pärjää kuitenkin paremmin, jos osaa ajoittain rajoittaa itseään ja mennä porukan mukana.

Ihmisiä yleensä neuvotaan aina olemaan täysin omia itsejään. Mutta ihmissuhdetaidoista kursseja ja luentoja vuodesta 2011 asti pitänyt ja Olet hyvä tyyppi -kirjan kirjoittanut Karla Nieminen ei usko siihen, että jokaisessa tilanteessa kannattaa olla täysin oma itsensä.

Mitä hän tällä tarkoittaa?

Niemisen mukaan välillä omaa itseään ja oman persoonan tuomista esille on pakko rajoittaa. Se ei kuitenkaan tarkoita jatkuvaa esittämistä.

– Liika mielistely ei kannata. Jos jatkuvasti esittää muuta kuin on, ei koe koskaan olevansa omana itsenään pidetty, vaikka kaveripiiri olisikin laaja. Jos koko ajan esittää, on taakkana myös jatkuva paljastumisen pelko.

Seuraavien seikkojen takia Nieminen kuitenkin suosittelee ajoittaista oman itsensä rajoittamista:

1. Olet huomaavaisempi toisia kohtaan

Oletko suorapuheinen ja sanot asiat jokaiselle niin kuin ne ovat? Totuuksien laukominen ja toisten tekemien virheiden korjaaminen omaan persoonaan vedoten saattaa loukata muita, vaikka et tarkoittaisikaan mitään pahaa.

– Jos olet eri mieltä jonkun kanssa tai toinen tekee jonkin virheen, valitse ainakin sanasi huolella tai jätä asia kokonaan sanomatta. Jokaista asiaa ei aina tarvitse sanoa ääneen, Nieminen sanoo.

2. Seuraasi ei jännitetä

Pukeudutko todella erikoisesti ja käännyt ykskaks huutelemaan riehakkaita kommentteja vasten ihmisten kasvoja, kun siltä tuntuu? Voit huomaamatta saada kanssaihmiset varpailleen. Toisaalta esimerkiksi persoonallisesta pukeutumisesta voi olla myös hyötyä: ihmiset huomaavat sinut helpommin, muistavat sinut paremmin ja erikoisella pukeutumisella pääset näyttämään omaa persoonaasi.

– En kannusta ketään olemaan ihan hajuton ja mauton, mutta kannattaa tiedostaa, että todella erikoinen vaatetus ja kehonkieli sekä persoonalliset letkautukset voivat saada ihmiset jännittämään seuraasi.

3. Sopeudut paremmin isoon porukkaan

Nautitko porukan keskipisteenä olemisesta? Ota itse silti välillä hieman hiljaisempi rooli ja anna muiden loistaa parrasvaloissa. Jos esimerkiksi olet töissä isossa yrityksessä tai mukana monipäisessä harrastusporukassa, et voi koko ajan tuoda itseäsi esiin.

– Mitä isompi porukka, sitä enemmän kannattaa toimia yleisten sääntöjen mukaan. Isossa porukassa on mietittävä, kuinka paljon voi viedä huomiota, että se on kohteliasta. Myös muille pitää antaa tilaa ja heitä täytyy kannustaa.

4. Löydät helpommin ystäviä

Kun kykenee sopeutumaan erilaisiin porukoihin, on mahdollista tavata paljon uusia ihmisiä. Ja kun tapaa runsaasti ihmisiä, heidän joukostaan löytää luultavasti samanhenkisiä persoonia, joiden seurassa pystyy lopulta olemaan täysin oma itsensä.

– Kun välillä on valmis tekemään kompromisseja eikä menemään oma persoona edellä, omat sosiaaliset suhteet myös pysyvät yllä paljon paremmin.

Lue myös:

Himmennätkö huomaamattasi sisäistä kauneuttasi? Nämä 10 tapaa vähentävät ihmisen vetovoimaa

Älä anna lannistajan masentaa! Näin tulet toimeen negatiivisen ihmisen kanssa

Herkkä ihminen voi peittää omaa minuuttaan tietämättään – tunnista suojakuoresi ja käännä ne vahvuudeksi

Tiedätkö, mitä muut töissä ajattelevat sinusta? – 8 askelta hyväksi työkaveriksi

X