Itsetuntemus

Asioita, joita onnelliset ihmiset tekevät (ja jotka tekevät heidät yhä onnellisemmiksi)

Omaan onnellisuuteensa voi vaikuttaa – ja ihan itse. Nämä tavat yhdistävät onnellisia ihmisiä ja samalla lisäävät heidän onnellisuuttaan.

Teksti:
Christina Boman
Kuvat:
Istock

Onnelliset ihmiset muistavat, että myös pienet, yksinkertaiset asiat voivat tuoda onnentunnetta elämäämme silloin, kun elämä heittelee.

Omaan onnellisuuteensa voi vaikuttaa – ja ihan itse. Nämä tavat yhdistävät onnellisia ihmisiä ja samalla lisäävät heidän onnellisuuttaan.

Usein sorrutaan ajattelemaan, että toinen ihminen tuo onnen elämään. Tavoilla ja elämänkatsomuksella on kuitenkin suuri merkitys siihen, kuinka onnelliseksi koemme itsemme. Onnellisuutta voi siis myös opetella ja siihen voi itse vaikuttaa.

Nämä asiat yleensä yhdistävät onnellisia ihmisiä:

1. He nauttivat hetkestä

Onnellisimmat ihmiset keskittyvät asioihin, joihin he voivat itse vaikuttaa, oli kyseessä sitten iso tai pieni nautinto. Kun elämä heittelee, on hyvä muistaa, että myös pienet, yksinkertaiset asiat voivat tuoda onnentunnetta elämäämme.

Keskity ympäristöösi ja pysähdy nauttimaan tiellesi osuvista asioista. Millaisia eri sävyjä silmäsi näkevät? Millaiset äänimaailmat kaikuvat korvissasi? Kun nautit pienistä hetkistä, tulet tietoisemmaksi sinua ympäröivästä maailmasta. Silloin ehtii viivytellä jälkiruokaleivoksesta syntyvässä nautinnollisessa tunteessa ja iloita siitä, että juuri tänään kuulokkeissa soiva kappale kuulostaa erityisen hyvältä.

2. He laajentavat ajatusmaailmaansa

Onnelliset ihmiset eivät pelkää heittäytyä uusiin haasteisiin. He eivät näe elämään ilmaantuvia vaikeuksia merkkinä epäonnistumisesta vaan mahdollisuutena kehittää kykyjään ja ajatusmaailmaansa. Mieti: mitä voin oppia tästä tilanteesta? Miten tämän haasteen selättäminen tekee minusta vahvemman? Suhtaudu vaikeuksiin kuin elämän oppitunteihin – ensi kerralla osaat jo suhtautua asiaan kokemuksen kautta.

3. He hakeutuvat onnellisten ihmisten seuraan

Ympärillä olevilla ihmisillä on suuri vaikutus siihen, millaisissa sävyissä näemme maailman ja millaista suuntaa haemme elämäämme. Positiivisuudella on tapana tarttua – kun vietät aikaa onnellisten ihmisten kanssa, auttaa se myös sinua suhtautumaan asioihin optimistisemmin.

Elämäntapavalittajat ja kulmien kurtistelijat sen sijaan myrkyttävät ilmapiiriä. Valitse seurasi siis viisaasti, äläkä itse manaile sadepilviä iloisten hetkien ylle. Sen sijaan anna positiivisuuden tarttua!

4. Heillä on unelmia

Ilman haaveita tulevasta, menneisyys on ainoa asia, johon voimme tarrautua. Vanhoissa asioissa roikkuminen on kuitenkin turhaa. Sen sijaan kannattaa suunnata katse tulevaan ja keskittyä haaveilemiseen. Olipa unelmasi sitten uusien seikkailujen kokeminen, oman bisneksen aloittaminen tai ihanan kumppanin löytäminen, unelmoiminen on yksi elämäämme rikastuttavimmista asioista. Haaveile huoletta, mikäli haluat kehittää ajatusmaailmaasi optimistisempaan suuntaan.

5. He malttavat odottaa

Kärsivällisyys on kultaa. Mitä suurempi unelmasi on, sitä enemmän tulet tarvitsemaan kärsivällisyyttä.

Onnelliset ihmiset ovat valmiita odottamaan edessä siintävää palkintoa. He keskittyvät matkan mukanaan tuomiin saavutuksiinsa ja iloitsevat siitä, kuinka pitkälle he ovat päässeet. He ymmärtävät, että parhaat asiat tapahtuvat niille, jotka jaksavat kärsivällisesti tavoitella unelmiaan ja tehdä kovasti töitä niiden saavuttamiseksi – oli kyseessä sitten ylennys, onnellinen parisuhde tai uuden taidon oppiminen. Hosuminen ja malttamattomuus sen sijaan altistavat vain väärille päätöksille. Haaveet voivat odottaa – sillä aikaa kun niiden saavuttamiseksi tehdään töitä.

6. He ottavat omaa aikaa

Puhelimeen kilahtaa jälleen uusi illanviettokutsu, mutta kalenterissa on tiukkaa. Ei hätää, voit huoletta sanoa ei.

Onnelliset ihmiset osaavat tarpeen tullen kieltäytyä houkuttelevistakin kutsuista, sillä he ymmärtävät oman ajan tärkeyden. Ota siis surutta omaa aikaa, jotta voit rentoutua sinulle mielekkäällä tavalla. Väsyneestä juhlijasta ei hyödy kukaan, ja sinulla on paljon enemmän annettavaa ihmissuhteillesi, kun saat säännöllisesti ladata akkuja.

Jos jatkuvasti myönnyt kaikkiin sinulle esitettyihin pyyntöihin, oppivat ihmiset helposti käyttämään sitä hyväkseen. Kukaan ei voi kuitenkaan taipua kaikkeen – tai ainakaan nauttia siitä.

7. He käyttävät rahaa kokemuksiin – ei tavaroihin

Haluatko piristää arkeasi uudella autolla tai merkkilaukulla? Harkitse uudestaan. Juuri ostamasi auton arvo laskee siitä lähtien, kun avain löytää ensimmäisen kerran virtalukkoon. Sen sijaan kokemuksien kartuttamien muistojen arvo on mittaamatonta.

Hemmottele itseäsi siis ennemmin rentouttavalla lomalla tai varaa pöytä suosikkiravintolastasi. Kerää kokemuksia ja nauti niistä. Uusien asioiden kokemisella kasvattaa sinua henkisesti, mutta sillä on myös tapana tuoda uusia ihmisiä ympärillesi, rikastuttaen sosiaalista elämääsi.

8. He antavat enemmän kuin ottavat

Onnelliset ihmiset ymmärtävät, ettei rahaa, rakkautta tai kokemuksia tule haalia vain itselle. Antamisen lahja on suuri rikkaus, ja omistaan jakaminen voi tuoda yllättävän paljon mielihyvää elämään. Lahjoita summa hyväntekeväisyyteen, kehu ystävää tai heitä kolikko lahjakkaalle katusoittajalle. Muistele hetki, kuinka hyvä mieli sinulle on tullut yllättävästä kehusta tai kuinka paljon ystävän auttava käsi on helpottanut kinkkisessä tilanteessa. Jaa muille sitä iloa, mitä sinulta jo löytyy ja levitä positiivisuutta ympärillesi.

9. He astuvat epämukavuusalueelleen

Sinnikkyys palkitaan. Onnelliset ihmiset osaavat kerta toisensa jälkeen nousta epäonnistumisen jälkeen takaisin satulaan. He ymmärtävät, että vaikeudet ja pieni haparointi ovat merkkejä kehityksestä. Näin epämukavat hetket voivat myöhemmin kääntyä voitoksi. Itseään voi kehittää esimerkiksi harrastuksen parissa, jota ei ole aikaisemmin uskaltanut kokeilla.

Opettele myös nauramaan itsellesi. Se tekee elämästä hauskempaa. Sen sijaan, että takertuisit tekemääsi mokaan, mieti, muistatko muiden töppäyksiä työpaikalla tai arjessa – tuskinpa vaan. Eivät hekään keskity sinun epäonnistumiisi, joten voit huoletta rentoutua. Pieni mokailu kuuluu elämään.

10. He oppivat jatkuvasti

Onnellisia ihmisiä yhdistää jatkuva tiedonjano. He haalivat uusia oppeja lukemalla ja uusiin seikkailuihin syöksymällä. He ymmärtävät, että kyseessä on koko elämän mittainen prosessi, joka auttaa heitä kasvamaan ja kehittymään.

Seuraa mitä maailmassa tapahtuu. Ota selvää askarruttavista kysymyksistä ja uskalla päästää hölmöltäkin tuntuvat pohdinnat ilmoille. Tiedon määrä avartaa mieltäsi ja sivistää, mikä auttaa suhtautumaan arkeen ja elämään eri tavalla ja suhteuttamaan asioita uudestaan.

Lähde: lifehack.com

Lue myös:

Haluatko olla onnellisempi? Tuhlaa rahaa näihin

Älä odota onnea, tavoittele sitä – Onnen odottamisesta on tullut ilmiö

Muuta vähän, saat paljon – Neljä keinoa, joilla parannat elämääsi tässä ja nyt

Tavoitellaanko onnellisuutta jo liikaa – Asiantuntijat kertovat

X