Itsetuntemus

Burleski – Taiteenlaji vapauttaa olemaan oma itsensä

Teksti:
Anna.fi

Burleskitaiteilija Olivia Rougen arki rakentuu oman vaateyrityksen pyörittämisestä, tapahtumien järjestämisestä ja esiintymisistä. Viime aikoina neitokaisen on pitänyt kiireisenä Pin-Up Finland 2012 -kilpailun tuottaminen.

Kuva: Pauli Siuruainen

Viihdettä, komiikkaa ja vähän show’takin

Tamperelainen Olivia Rouge löysi burleskin vuonna 2005 burleskitähti Dita Von Teesen kautta. Ensi kerran hän itse astui lavalle vuonna 2008. Burleski merkitsee Olivialle ensisijaisesti viihdettä, komiikkaa ja show’ta. Taiteenlaji on muuttanut hänen elämäänsä paljon:

– Burleski on lisännyt itsevarmuuttani ja olen saanut suurimman osan ystävistäni sen kautta. Olen päässyt lisäksi näkemään maailmaa burleskin kautta, muun muassa saanut syyn käydä Las Vegasissa, jossa olen ollut kahdesti esiintymässä. Jos burleskia ei olisi, en varmastikaan omistaisi yhtä menestyksekästä yritystä tai järjestäisi minkäänlaisia tapahtumia. Elämäni olisi luultavasti melko tylsää ja tavallista, Olivia pohtii.

Kuva: Cherrie A. Dorable

Burleski antaa vapauden olla oma itsensä

Olivia uskoo burleskin suosion johtuvan siitä, että jotain vastaavaa oli kaivattu jo kauan. Burleski tarjoaa teatterin ja musiikin rinnalle vaihtoehtoisen viihdemuodon. Lisäksi burleskiskenessä jokainen saa vapauden olla juuri sellainen kuin on.

– Ihmiset ovat burleskipiireissä hyvin avarakatseisia, kaikenlaiset persoonat ovat tervetulleita tapahtumiin. Ketään ei katsota nenänvartta pitkin, Olivia vakuuttaa.

Burleskin nykytilanne Suomessa näyttää Olivian mukaan valoisalta, vaikka haasteitakin riittää.

– Burleski jatkaa täällä voittokulkuaan ja voi hyvin. Valitettavasti kuitenkin lieveilmiöitäkin on ilmestynyt ja burleski-sanalla yritetään markkinoida kaikkea mahdollista, mikä ei edes kuulu kyseiseen kulttuuriin, Olivia harmittelee.

Kuva: MarkoP Photography

Unelma pitkäkestoisesta produktiosta

Olivia on saavuttanut burleskiuransa aikana paljon ja hän on tyytyväinen nykytilanteeseensa. Mielessä ei kuitenkaan siinnä unelma täyspäiväisestä burleskiesiintyjän työstä, sillä neidolla on elämässään paljon muitakin tärkeitä asioita, joita hän haluaa toteuttaa.  Yksi burleskiunelma hänellä kuitenkin on:

– Olisi hienoa olla joskus mukana jossakin pidempikestoisessa show’ssa tai produktiossa, esimerkiksi teatterissa. Silloin tulisi sellainen oikea ”old school show girl” -fiilis, Olivia haaveilee.

Olivia Rouge ja Cherrie A. Dorable pin-up-tunnelmissa. Kuva: Hans Lehtinen

Ensimmäinen kerta pin-up-tuottajana

Viime aikoina Olivian päivät on täyttänyt Pin-Up Finland 2012 -kilpailu, jota hän tuottaa yhdessä tamperelaisen burleskitaiteilija Cherrie A. Dorablen kanssa. Yhdessä naiset muodostavat Holy Curves! -burleskiduon. Pin-Up Finland on Suomen ensimmäinen pin-up-kilpailu ja se järjestettiin tänä vuonna toista kertaa. Viime vuonna kisan järjesti X-treme Car Show, jonka voittajaksi selvisi Krista ”Candy Lee” Kallio.

– Tuttavamme ehdotti meitä X-treme Car Show’n järjestäjille, kun he etsivät uusia tuottajia tämän vuoden kisaan. Tiesimme olevamme Cherrie A. Dorablen kanssa loistokas tiimi tähän hommaan, koska meillä on tietoa ja taitoa pin-upista, Olivia valottaa.

Kuva: Jarno Lindholm

Pin-Up Finland 2012 -kilpailu

Kisaan tuli hakemuksia muutama sata. Hakeneista karsittiin 30 tyttöä Facebook-äänestykseen ja heistä lopulta 16 semifinaaleihin. Hakukriteereinä oli aitous ja kiinnostus pin-up-kulttuuria kohtaan. Olivia ja Cherrie päättivät poistaa kisasta kokorajoitukset – kisaan sai osallistua niin kokoa 34 kuin 48 oleva henkilö.

Semifinaali järjestettiin Power Truck Show’ssa Alahärmässä 11.8. Sieltä karsiutui kahdeksan tyttöä lauantaina 1.9 käytyyn finaaliin X-treme Car Show’ssa Helsingin Messukeskuksessa. Voittajaksi valittiin lahtelainen Jenssu Suicide.

 
Kuva: Jarno Lindholm

Punattuja huulia, korkokenkiä ja mekkoja

– Yksi tärkeimmistä asioista myös finalisteja valittaessa oli heidän spontaaniutensa, reippautensa ja ulosantinsa. Mitään tarkkaa ohjetta pin-up-tyyliin emme halua Cherrien kanssa määrätä, vaan olemme tietoisesti ottaneet mukaan erilaisia tyttöjä, jotka kaikki jollakin tavalla toteuttavat pin-up-kulttuurin eri osa-alueita.

– Kulttuurin kulmakivi on naisellinen tyyli: punatut huulet, korkokengät ja mekot, maustettuna vaikkapa tatuoinneilla. Kilpailun voittajan piti olla aito pin-up-kulttuurin rakastaja ja hänen tuli olla kykenevä myös edustamaan kisaamme erilaisissa tapahtumissa, Olivia sanoo.

Cherria A. Dorable, Olivia Rouge ja Pin-Up Finland 2012 -finalistit. Kuva: Hans Lehtinen

Pidetään hauskaa yhdessä!

Pin-up-tyylistä ja kilpailuun osallistumisesta haaveilevalle Olivia lähettää kannustavia terveisiä:

– Ensi vuoden kisaan voi hakea vaikka heti, porukka on ihan mahtava! Ei tarvitse pelätä, että kisataan otsa kurtussa ja yritetään voittaa kyynärpäätaktiikalla, vaan ideana on pitää hauskaa yhdessä, rohkaistua sekä hätistää mahdollisia itsetunto-ongelmia pois.

– Tänäkin vuonna kaikki tytöt ovat ystävystyneet ja tapasivat toisiaan myös kisan ulkopuolella. Kaunaa ei myöskään kanneta finalistien ja jo pudonneiden tyttöjen välillä. Rohkeasti mukaan siis vaan!

Lue lisää:
Olivia Rouge
Olivia Rouge Shop
Cherrie A. Dorable

Teksti: Päivyt Toivonen
Kuvat: Pauli Siuruainen, Cherrie A. Dorable, MarkoP Photography, Jarno Lindholm, Hans Lehtinen

X