Itsetuntemus

Enneagrammi kertoo persoonallisuustyyppisi

Teksti:
Anna.fi

Tuntuuko siltä että naapuri ärsyttää, poikaystävä ei ymmärrä ja viereisessä työhuoneessa naputteleva kollega saisi hipsiä hiiteen? Hyviä uutisia, vika ei välttämättä olekaan sinussa, vaan teissä kaikissa. Tee enneagrammitesti!

Enneagrammi

– Enneagrammin avulla voi ymmärtää esimerkiksi miksi aina toistaa totuttua kaavaa, tai miksi ei tule toimeen jonkun kanssa, kertoo enneagrammi-kouluttaja ja henkilökohtainen ohjaaja Pia Wäistö.

Enneagrammi on yksi monista persoonaa kuvaavista malleista. Perussymboli on ympyrä, jonka kehälle on sijoitettu yhdeksän perustyyppiä. Keskellä on se mitä kaikki haluavat, eli onnellisuutta, tasapainoa ja muiden ihmisten hyväksyntää. Jokaisella tyypillä on vain oma keinonsa tavoitella sitä.

Tyyppejä ei voi jaotella kielteisiin ja myönteisiin, sillä jokaisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Kaikki tyypit ovat vaikeita ollessaan vahvasti edustettuja ja moni meistä onkin usein sekoitus kahta vierekkäistä persoonallisuustyyppiä.

Wäistön mukaan malli on vanha ja sen alkuperästä liikkuu erilaisia tarinoita. Huhutaan, että sen historia ylettyy aina 1000-luvulle jKr, tai jopa kauemmaskin. Amerikassa useat psykologit käyttivät sitä työvälineenään 50-luvulla. 80- ja 90-lukujen taitteessa se tuli tutuksi myös Suomessa.

Mitä tyyppiä minä olen?

Wäistö latelee eteeni kasan erilaisia kortteja. Kortit sisältävät adjektiivejä ja minun pitäisi löytää niiden seasta itseäni parhaiten kuvaavat ominaisuudet. Olenko siis ehkä rauhallinen, itsenäinen vai innokas? Apua, tämä on vaikeaa. Olenhan näitä kaikkia tilanteesta riippuen.

Mitä tyyppiä minä olen?

– Ensimmäisellä kerralla moni kokee olevansa sekoitus kaikkea ja valitseminen on vaikeaa. Todellinen minä sekoittuu sen kanssa millainen esimerkiksi haluaisi olla. Tärkeintä onkin rauhoittua pohtimaan, millainen olet silloin kun sinulta ei vaadita mitään?

Wäistö kertoo, että enneagrammi-tyyppi määräytyy jo synnyinhetkellä. Siihen, miten omaa tyyppiään ilmentää, vaikuttavat kuitenkin ympäristö ja kasvatus.

– Kasvuympäristö vahvistaa tai heikentää tiettyjä ominaisuuksia. Jos ihminen on enneagrammi-tyypiltään esimerkiksi Auttaja ja hän ei koe saavansa lapsuudessaan tarpeeksi rakkautta, piirteet saattavat ylikorostua, Wäistö kertoo.

Keräilemieni sanakorttien perusteella olen ”Näkijä”, eli minulla on rikas sisäinen maailma ja olen varsin suurpiirteinen henkilö. Arvio ei voisi osua enemmän oikeaan, sillä vihaan sääntöjä ja voisin viettää pilvilinnoissa puolet elämästäni. Tämän vuoksi en voi sietää ihmisiä jotka määräilevät, tarkistavat ja noudattavat ohjeita vaikka niissä ei olisi mitään järkeä. Wäistön mukaan tämä tyyppi tarjoaisi kuitenkin minulle mahdollisuuden kehittymiseen: tunnemaailmaa tasapainottamaan sopisi hyvin Laadun varmistajan tapa punnita asioita ulkopuolisesti, järkevästi, rationaalisesti. Ei ole yllätys, että Laadun varmistaja on kehityssuuntani.

– Oman tyypin tunnistaminen on vasta alku, sillä tarkoituksena on tunnistaa omat tapansa toimia ja oppia niistä. Parhaimmillaan olisimme, jos pystyisimme hyödyntämään jokaisen tyypin parhaita puolia tilanteesta riippuen. Meissä kaikissa on jo luonnostaan ripaus jokaista tyyppiä.

Kuinka helposti sitten voin tehdä päätelmiä muista ihmisistä? Wäistön mukaan oma persoonallisuustyyppi on löydettävä aina itse, sillä löytäminen on enneagrammin juju. Arvauksia voi kuitenkin tehdä, ja hän käyttää sitä itsekin esimerkiksi helpottaakseen vuorovaikutusta.

– En kuitenkaan kulje ympäriinsä miettien, mitä tyyppiä kukin vastaantulija edustaa.

Teksti: Hannele Järvelä

X