– Usein ne, jotka eivät tunnista omaa häpeäänsä, ovat suurimpia häpäisijöitä.
– Usein ne, jotka eivät tunnista omaa häpeäänsä, ovat suurimpia häpäisijöitä.
Itsetuntemus

Etkö halua ylläpitää vahingollista häpäisykulttuuria? Hyvä, älä naura edes Trumpille

Suomessa on erityinen suhde häpeään ja häpäisyyn, sanoo kirjailija ja henkisen kasvun ohjaaja Kaisa Peltola. Jutussamme on konkreettisia vinkkejä siihen, kuinka häpäisykulttuuri on mahdollista jättää taakseen.
Teksti: Kaisa Pastila Kuvat: Tinka Lindroth

”No nyt on oltu kotona ruoka-aikaan”, iäkäs sukulainen kommentoi kesämökin tv:n ääressä ruudussa näkyvää ihmistä.

Ensimmäinen reaktioni on torjunta. ”Ei taas näitä kommentteja, en jaksa”, mietin sisälläni. Yritän jatkaa ohjelman katsomista, ikään kuin en olisi kuullut edellistä. Mutta sitten jokin saa minut tutkimaan omaa tunnettani ja huomaankin, että minua hävettää. Mitä ihmettä, mikä minut saa häpeämään?

Henkisen kasvun ohjaajalle Kaisa Peltolalle kuvailemani tilanne ei ole uusi. Hän on kuullut samankaltaisia tarinoita monilta ihmisiltä häpeäkursseillaan.

– Meidän kansanhuvia tuntuu olevan telkkarin ääressä istuminen ja muiden kritisoiminen. Oikeasti siinä tapahtuu häpäiseminen. Häpäisy toimii niin, että se herättää kaikkien paikalla olijoiden oman häpeän. Vaikkei kritiikkiä voisi edes liittää itseen, alkaa hävettää.

Koska tunne on niin epämiellyttävä, ihminen haluaa siitä tyypillisesti nopeasti pois. Sen takia ei tule avanneeksi suutaan ja sanottua vastaan: ”Kylläpä sait ikävän ilmapiirin aikaan kommentillasi!” Tai: ”Minun mielestäni jokainen saa olla juuri sen näköinen kuin on.”

Ja niin häpäisijä voi porskuttaa eteenpäin ja kaava jatkuu.

– Epämukava fiilis johtuu myös siitä, että häpäisijä ylittää näkymättömän rajan, miten muista ihmisistä saa puhua.

Tämä voi herättää tiedostamattoman huolen itsessä: Voiko kommentoija tulla minunkin rajojeni yli samaan tapaan? Olenko turvassa?

”Kun opin tunnistamaan oman häpeäni, aloin tunnistaa myös tilanteita, joissa minua häpäistiin”

Peltolan mielestä Suomessa on häpäisykulttuuri. Hän puhuu ilmiöstä uudessa kirjassaan Häpeän alkemia – erillisyydestä elävään yhteyteen.

– Meillä on suomalaisina erityinen suhde häpeään. Kun olen opiskellut tunnetyöskentelyä monissa erilaisissa kansainvälisissä ryhmissä, olen huomannut, että meillä on omantyyppinen häpeämme.

Suomessa on sotatrauman ja välttelevän kiintymyssuhteen vanhemmuuden takia edelleen tavallista enemmän tunnekylmyyttä ja tunteiden häpeää.

– Usein ne, jotka eivät tunnista omaa häpeäänsä, ovat suurimpia häpäisijöitä ja levittävät eniten häpeää. He eivät tiedosta oman häpeänsä aktivoitumista, vaan sivaltavat sen heti toisten päälle

Muiden yläpuolelle asettuminen ja arvosteleminen voi auttaa ihmistä hallitsemaan sisäistä kaaostaan. Myös se helpottaa, että sulkee tunteet pois ja keskittyy vain asioiden järkeilyyn.

– Suomessa arvostetaan rationaalisuutta, mutta ei nähdä, että se on hyvin yleinen tapa paeta tunteita ja yhteyttä muihin.

Peltola kuului itsekin vielä kymmenen vuotta sitten heihin, joille oma häpeä oli tuntemattomissa. Hän teki pitkän, menestyksekkään uran liike-elämässä, ennen kuin yhtenä päivänä havahtui omaan uupumiseensa. Vasta sitä kautta hänelle alkoi hiljalleen avautua, miten paljon käsittelemätöntä pelkoa ja hä­peää hän oli kantanut läpi aikuisuutensa.

– Kun opin tunnistamaan oman häpeäni, aloin tunnistaa myös tilanteita, joissa minua häpäistiin. Tajusin muun muassa, että lapsuudenperheessäni olin aina se, jonka päälle kaikki huono olo kaadettiin ja joka oli jatkuvan, vaivihkaisen kritisoinnin kohteena. Siksi olin rakentanut itselleni suojamuurin.

”Suomessa mennään usein omissa puheenvuoroissa jonkin auktoriteetin taakse”

Työyhteisössä häpäisijä voi olla esimerkiksi kontrolloiva perfektionisti, jolla on valtava tarve olla aina oikeassa. Jos joku ei myötäile häntä, hän hyökkää verbaalisesti.

– Perfektionisti on oppinut saamaan rakkautta olemalla täydellinen. Hän ei kykene kohtaamaan omaa inhimillisyyttään vaan näkee omat varjonsa muissa ihmisissä, joita sitten ojentaa.

Lue lisää: ”Altistumme arvioinnille lapsesta lähtien” – Itsensä vertailu muihin aiheuttaa monille häpeää: psykoterapeutti neuvoo, miten häpeän tunnetta voi helpottaa

Tavallisesti häpäisykulttuuri on kuitenkin luonteeltaan hienovaraista, Peltola sanoo. Se tulee esiin esimerkiksi siinä, ketä kuunnellaan ja kenen puhe keskeytetään, tai käyttämällä kieltä, joka ei avaudu kaikille paikallaolijoille. Joskus häpäisy voi olla vain katseen väistämistä.

”Usein ne, jotka eivät tunnista omaa häpeäänsä, ovat suurimpia häpäisijöitä ja levittävät eniten häpeää.”

Eräs Peltolan asiakkaista kertoi, miten hän häpeäkurssin jälkeen alkoi ymmärtää, ettei hänen tiiminsä kulttuuri ollut terve. Johtajanainen päätti muuttaa asian. Ensimmäisenä hän vaihtoi istumajärjestystä. Tähän asti johtoryhmä oli kokoontunut pitkässä pöydässä. Nyt kokouksia alettiin pitää piirissä. Se toimi: puhevalta alkoi jakautua tasaisemmin ja hierarkkisuus katosi. Ihmisten osaaminen ja luovuus alkoivat kukoistaa uudella tavalla. Ilmapiiri parani.

– Häpäisyn läsnäolo näkyy esimerkiksi keskustelukulttuurissamme. Suomessa mennään usein omissa puheenvuoroissa jonkin auktoriteetin taakse sen sijaan, että puhuttaisiin omasta kokemuksesta käsin. Miksi? Koska olemme kasvaneet häpäisyn mahdollisuuteen ja hier­ar­kian läsnäoloon.

Lue lisää: Terapia opetti Sean Ricksiä olemaan armollisempi itselleen: ”Meidän ei pitäisi hävetä sitä, että emme pysty selvittämään kaikkea yksin”

Peltola kehottaa tarkkailemaan dynamiikkaa esimerkiksi omissa illanistujaisissa: Suhtautuvatko ihmiset toisiinsa tasavertaisesti? Pidetäänkö kaikki mukana keskustelussa vai alkaako joku tuntea olonsa ulkopuoliseksi? Onko ilmapiiri niin turvallinen, myötätuntoinen ja avoin, että hiljaisetkin hetket tuntuvat luontevilta? Kuuluuko ehkä-puhetta eli uskaltavatko ihmiset jakaa keskeneräisiä ajatuksiaan?

”Edes suurimpien sekopäiden kohdalla ei saisi unohtaa jokaisen inhimillistä peruskunnioitusta”

Mitä jokainen voisi itse alkaa tehdä sen eteen, että häpäisykulttuuri vähitellen hellittäisi? Ensimmäinen askel on se, että itsessä nousee halu mennä kohti omaa häpeää. Ohjaaja kehottaa havainnoimaan niitä tilanteita, kun huomaa vaihtavansa puheenaihetta tai vetäytyvänsä vuorovaikutustilanteesta. Mitä kavahdin? Mistä vetäydyin?

– Häpeän kautta avautuu, mitkä puolet itsestämme olemme torjuneet itseltämme.

Moni löytää tunteen alta esimerkiksi herkkyyden tai epävarmuuden pelkoa. Vielä yleisempää on tajuta, että on pienentänyt itseään koko elämänsä.

– Voi olla, että on esimerkiksi pienenä kuullut olevansa liian jotain – äänekäs, näkyvä tai tilaa ottava. Tai sitten joku on jossain vaiheessa kyseenalaistanut tunteemme ja sanonut meille tyypillisen kammottavan lauseen: ”Miten susta voi tuntua tolta!”

Lue lisää: Anna Perho: Perfektionisti on itsensä panttivanki, jonka pohjimmainen tunne on usein häpeä

Kun alkaa tunnistaa häpäisyn, oma olotila tilanteissa usein vapautuu, koska itselle tulee mahdollisuus vetää raja siihen, mitä häpäisijä yrittää kaataa päällesi. Seuraava askel on alkaa sanoittaa häpäisytilanteita ja tehdä ilmiötä näkyväksi, mutta niin, että muistaa myötätunnon häpäisijöitä kohtaan.

– Esimerkiksi Trumpille on helppo nauraa, mutta edes suurimpien sekopäiden kohdalla ei saisi unohtaa jokaisen inhimillistä peruskunnioitusta. Voi ajatella esimerkiksi, että hän on ollut kovilla lapsena.

Kun pystymme tunnistamaan häpäisykulttuuria ja sanoittamaan sitä, meillä on mahdollisuus uuteen tapaan elää.

– Jos alamme ymmärtää häväistyksi tulemisen pelkoa, löydämme yhteyden muihin.

X