Itsetuntemus

Heidi Valasti, 54, vaihtoi nimensä ja on nyt Hedda Retu: ”Uusi nimi juhlistaa elämää ilman kuukautisia”

”Kuukautisten pois jääminen oli iso muutos elämässäni. Uusi nimi vanhojen etunimien edessä kertoo, että olen naisena ja ihmisenä nyt enemmän kuin ennen”, sanoo uuden nimen 54-vuotiaana ottanut Hedda Retu.

Teksti:
Minna Juti
Kuvat:
Hedda Retun Kotialbumi, Istock

Heidi Valastin nimi on nykyään Hedda Retu.

”Kuukautisten pois jääminen oli iso muutos elämässäni. Uusi nimi vanhojen etunimien edessä kertoo, että olen naisena ja ihmisenä nyt enemmän kuin ennen”, sanoo uuden nimen 54-vuotiaana ottanut Hedda Retu.

Heidi Valasti tunnettiin suosittuna psykoterapeuttina sekä seksuaali- ja pariterapeuttina. Hänen vastaanottonsa olivat aina täynnä. Nyt asiakkaat ottaa vastaan Hedda Retu. Sähköposti toimii vielä kahdella nimellä, nettisivut ovat hiljalleen uudistumassa.

– Nimeni vaihtui virallisesti joulukuussa. Uutena vuotena kerroin siitä julkisesti, Hedda sanoo.

Nimenvaihto liittyy menopaussiin eli vaihdevuosiin ja niiden mukanaan tuomiin muutoksiin. Heddan viimeiset kuukautiset tulivat tammikuussa 2019. Sitä ennen hän oli jo tuntenut tulleensa vaihdevuosiin.

– Muistan ensimmäisen kuuman aallon tarkalleen. Istuin asiakastani vastapäätä huhtikuun 26. päivänä 2016. Aalto tuli humauksessa. Hiki nousi pintaan ja tunsin kasvojeni hehkuvan. Olin tosi yllättynyt mutta tajusin heti, mistä oli kysymys.

Seuraavana syksynä aaltoja tuli jo päivittäin. Muita usein mainittuja vaihdevuosioireita Heddalla ovat olleet nivelkivut sekä yöllinen kolotus jaloissa ja käsissä.

– Ärsyynnyn myös entistä helpommin. Hävettää tunnustaa, mutta tunnen liikenteessä usein suurta rattiraivoa. Minusta kuoriutuu auton ratissa liskoeläin. Samoin kaikki jonottaminen käy voimille. Tunnen, miten nahkaani kiristää.

Kaiken kaikkiaan Hedda Retu sanoo päässeensä menopaussista kuitenkin helpolla. Koska hormonivalmisteet eivät ole sopineet hänelle koskaan aikaisemmin, hän ei halunnut nytkään syödä estrogeenia. Hän on pärjännyt ilman lääkitystä. Tänä keväänä kuumat aallot ovat myös tulleet entistä harvemmin.

Kuukautiset olivat puhdistava voima

Kuukautisten pois jääminen on monelle naiselle elämässä rajapyykki. Myös Heddan piti pohtia elämäänsä ilman kuukautisia uudelleen, sillä hänelle ne olivat merkinneet kerran kuussa hyvää tekevää energian purkautumista.

­– Kuukautiseni olivat hyvin säännölliset. Olin onnekas, sillä ne olivat myös kivuttomat. Tunsin kropassani aina edellispäivänä, että huomenna vuoto tulee. Käytetty energia lähti liikkeelle ja valui pois. Minulle se oli puhdistava kokemus, Hedda Retu sanoo.

Kun kuukautiset loppuivat, Hedda tunsi energian yhä olevan olemassa. Se ei enää vain tullut hänestä ulos. Hänen oli mietittävä, miten saisi energian vapautumaan.

– Nykyisin siirrän kuukautisten energian tietoisesti luovuuteen, viisauteen ja hoivaamiseen. Hoivan kohde voi olla vaikka ympäristö, josta yritän pitää huolta.

Kuukautisten pois jääminen on monelle naiselle elämässä rajapyykki. Myös Hedda Retu joutui käsittelemään asiaa.
Kuukautisten pois jääminen on monelle naiselle elämässä rajapyykki. Myös Hedda Retu joutui käsittelemään asiaa.

”Nimeni ei kuvastanut minua enää”

Ikä sai Heddan myös tuntemaan, että hän on jotakin enemmän kuin ennen. Hedda Retu alkoi olla omien valintojensa synnyttämä kokonaisuus enemmän kuin vain vanhempiensa lapsi. Heidän antamansa nimet eivät enää riittäneet kuvaamaan häntä.

– Pidin nimestäni Heidi Anne-Maria. Minulla ei ollut tarvetta luopua siitä. Lisäsin sen eteen vain uuden nimen.

Hedda-nimi on peräisin myyttiseltä ajalta. Se kertoo muun muassa Heddan kiinnostuksesta suomalais-ugrilaiseen samanismiin, jota hän opiskelee.

Sukunimen valitseminen kuulostaa jo vaikeammalta.

– Hedda Valasti kuulosti minusta kovin kevyeltä, ja Valasti oli isäni nimi. Se ei kuvannut enää minua.

Retu on Heddan isän käyttämä tyttären vauva-ajan lempinimi. Suhde 25 vuotta sitten kuolleeseen isään jäi tämän eläessä etäiseksi.

– Vuosia sitten, kun elin vaikeaa aikaa itseni kanssa, poikani löysivät rannalta tuntemattomasta veneestä irronneen nimikilven ja toivat sen minulle. Siinä luki Retu. Juuri sillä hetkellä tuntui, kuin se olisi ollut viesti isältä, Hedda muistelee.

Kypsään etunimien ketjuun hän päätti liittää 0-vuotiaan itsensä lempinimen.

Hedda Retu -nimi juhlistaa uuden kuukautisettoman elämän alkua

Heddalla on ammattinsa ja pitkän työuransa tuomaa taitoa käsitellä elämänmuutoksia. Silti hän naurahtaa, että vaihdevuodet eivät ole helppo juttu.

– Sisältäni kumpuaa suuri vastustus vanhenemisen tuomia ulkoisia merkkejä kohtaan. Viisaus on kaukana siitä pinnallisuudesta, jolla suhtaudun ulkonäössäni tapahtuviin muutoksiin. Egoni ei pidä lainkaan kasvojen juonteista tai siitä, että olen alkanut lihoa.

Nimensä vaihtamisella Hedda Retu haluaa kuitenkin juhlistaa nimenomaan uutta elämäänsä ilman kuukautisia.

– Tämä on uuden elämän alku. Kokemus itsestäni tuntuu syvällisemmältä, kun tässä elämäntilanteessa olen valinnut itse itselleni nimen.

Lue myös:

Lääkäri määräsi nelikymppiselle Katarinalle masennuslääkkeitä – kyseessä olikin perimenopaussi: ”On tärkeää, ettei näiden asioiden kanssa jää yksin”

Vaihdevuodet opettivat Raakel Lignelliä, Hanna Sumaria ja Varpu Tavia: ”Vaihdevuodet ovat kuin toinen murrosikä”

Näyttelijä-laulaja Mari Rantasila menetysten jälkeen: ”Olen antanut itselleni aikaa surra ja raivota”

Salla Paajanen avautuu vaihdevuosista Kotiliedessä: ”Mietin, voiko terve ihminen romahtaa vuodessa”

X