Helena Mäkelä on vihdoin sinut kehonsa kanssa – syömishäiriöt ja lyhytkasvuisuus eivät määrittele häntä: ”Olen vain vähän erilainen”

Helena Mäkelä oppi vasta vanhemmalla iällä rakastamaan itseään sellaisena kuin on.

Kun Helena Mäkelä, 66, avaa kotinsa oven Hämeenlinnassa, vastassa on iloinen ja leveästi hymyilevä 129 senttimetriä pitkä nainen.

– Minulla on temperamenttia. Hymyilen aina ja olen liiankin puhelias.

Hymyn takana on kuitenkin elämä, johon on mahtunut useita vastoinkäymisiä.

Helenalla on synnynnäinen sairaus nimeltä diastrofinen dysplasia, joka aiheuttaa lyhytkasvuisuutta ja nivelten epämuodostumia. Diastrofiaa sairastavia on Suomessa noin 160.

Sairaus on 25 prosenttisesti periytyvä, ja myös Helenan yhdeksän vuotta vanhemmalla sisarella on sama sairaus.

– Olen käynyt läpi lukuisia leikkauksia pienestä asti. Terve nivel on pyöreä, mutta minulla se on epämuodostunut ja kuluu ennen aikojaan. Kun synnyin, vasemmassa jalassani oli paha kampura. Siinä luut ovat muovautuneet virheasentoon.

Hiljaa sairaudesta

Helenan sairaudesta ei juuri puhuttu kotona. Helenan äiti hoiti kahta vammaista lastaan ja isä oli sotainvalidi. Isoäiti oli Helenalle ja hänen äidilleen tärkeä tuki lapsuudessa, sillä isoäiti oli Helenan hoidossa ja lääkärikäynneissä apuna.

Kun Helena oli lapsi, hän ontui jalkansa takia, jossa oli erikoiskenkä. Helenaa tuijotettiin, mutta hän ei välittänyt siitä. Kun joku matki Helenan kävelyä, hän sanoi, että ”väärin menee.”

Helena ei huomannut lyhytkasvuisuuttaan lapsena, koska silloin hän ei ollut lyhyempi kuin muut. Pisimmillään Helena on ollut 132 senttimetriä pitkä. Nykyään hän on 129 senttimetriä pitkä, koska hänen selkänsä on mennyt kasaan iän myötä.

–  Nuorena olin notkea, juoksin ja hyppäsin narua.

Kun Helenan pituuskasvu päättyi 14-vuotiaana, hän ymmärsi, ettei kasva samanmittaiseksi kuin muut ikäisensä. Hän alkoi hakea pituistansa seuraa nuoremmista.

–  Kävin rippikoulun vasta 16-vuotiaana. Sen jälkeen menin kansanopistoon Karkkuun ammatinvalintaohjaajan suosittelemana, jotta itsenäistyisin ja oppisin ottamaan vastuuta asioistani.

Ei hauskaa ilman viinaa

Karkun jälkeen Helena jatkoi opintojaan kahden vuoden ajan kauppakoulussa Kiipulassa.

Siellä hänelle muodostui hyvä kaveriporukka, jonka kanssa Helena kävi juhlimassa ja opetteli omien sanojensa mukaan kaikki pahat tavat. Helena myös huomasi, ettei pystynyt pitämään hauskaa ilman viinaa.

–  Ajattelin, että ei minusta ole mihinkään. Itsetuntoni oli silloin nollilla.

Helena valmistui kauppakoulusta ja muutti sisarensa kanssa asumaan vuonna 1974.

– Muistan, kun istuimme keittiössä pakkauslaatikoiden päällä ja molemmilla oli yllä Marimekon raitapaidat ja -sortsit.

Helenan mukaan oli iso muutos tulla sisäoppilaitoksesta normaaliin maailmaan ja yrittää hakea sieltä oma paikkansa.

– Miesseuraa löytyi, mutta ei niistä jutuista mitään vakavampaa tullut. Kaikki oli vain näytelmää alkoholin voimalla.

Vaikeuksia hyväksyä oma keho

Alkoholin käytön lisäksi Helenalla oli vaikeuksia hyväksyä oma kehonsa. Hän ei halunnut tulla naiseksi, koska koki olevansa niin lyhyt ja ruma.

Helena muistaa peitelleensä kasvavia rintojaan ja vaienneensa myös kuukautisistaan. 24-vuotiaana hän sairastui anoreksiaan. Helena ajatteli, että laihduttamalla hänestä tulisi sopusuhtaisempi. Kolmessa kuukaudessa hän laihtui kuusi kiloa.

–  Ruoaksi saatoin syödä vain yhden tomaatin. Lisäksi juoksin lenkkejä ja rääkkäsin itseäni. Sairaus muuttui jossain vaiheessa bulimiaksi.

Helenan sisko aavisti, että jotain oli pielessä.

– Oli viikkoja, jolloin katsoin itseäni peilistä ja ajattelin olevani epäsuhtainen.

Helena syö yhä masennuslääkettä, mutta tilanne on hänen mukaansa hallinnassa. Nykyään syömishäiriöistä puhutaan ja tiedetään jo enemmän, mutta 1970-luvulla niin ei vielä ollut.

–  Ajattelen, että siitä tähän päivään olen kuitenkin kehittynyt hyvään suuntaan.

Yksipuolista rakkautta

Helena tietää, miltä tuntuu olla rakastunut. Kaikki hänen suhteensa ovat kuitenkin olleet yksipuolisia. Hän kokee aina antaneensa suhteessa enemmän kuin mitä on itse niistä saanut.

1980-luvulla Helena seurusteli vaikeasti CP-vammaisen 184 senttimetriä pitkän Jukan kanssa.

– Kannoin hänelle ruokaa ja autoin monin tavoin. Vaikka olen lyhytkasvuinen, yritin nostaa Jukkaa lattialta, kun hän kaatui.

Siihen aikaan Helena opiskeli Järvenpäässä ja ravasi kahden kaupungin väliä. Lopulta hän uupui. Suhde Jukan kanssa päättyi ennen kuin Helena valmistui merkonomiksi 1980-luvun puolivälissä.

– Jukka joutui myöhemmin hoitolaitokseen, ja kävin häntä siellä katsomassa.

Helena ei ole koskaan halunnut lapsia. Syynä on sairauden mahdollinen periytyminen.

– Nykyään on monia minuakin lyhyempiä äitejä ja on upeaa, että rajoja uskalletaan rikkoa.

Rakkaudesta kirjoittamiseen

Helena työskenteli toimistonhoitajana ja pienen vuokratalon isännöitsijänä, kunnes joutui jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle vuonna 1993. Eläkkeellä hän opiskeli vielä markkinointimerkonomiksi sekä media-assistentiksi ja suoritti datanomin opintoja.

Helena rakastaa kirjoittamista. Hän onkin aktiivinen Facebookin Tavoitteena terveellisempi elämä -ryhmässä. Hän on kertonut ryhmässä esimerkiksi kuntoutumisestaan.

– Kehuja en hae, mutta tykkään kirjoittaa, kun minulla on jotakin sanottavaa.

Helenalla on tekonivelet olkapäissä, polvissa ja lonkissa. Lisäksi hänellä on huonontunut kuulo iän myötä. Elokuussa Helena sai oikeaan kyynärpäähänsä tekonivelen. Nivel oli jo täysin tuhoutunut, eikä käsi taipunut laittamaan kuulolaitetta oikealle puolelle. Vasen kyynärpää on myös huonossa kunnossa ja Helena toivoo saavansa siihen uuden nivelen vuoden sisällä.

Helenaa auttaa arjessa henkilökohtainen avustaja 35 tuntia kuukaudessa. Pian hän saa käyttöönsä myös turvapuhelimen.

Vain vähän erilainen

Helena kokee olevansa vasta nyt sinut itsensä ja kehonsa kanssa. Hän ei oikein itsekään osaa sanoa, mistä se johtuu, mutta koettu elämä ja ikä ovat tehneet tehtävänsä.

Hyvä olo näkyy hänestä myös ulospäin – hän kertoo hymyilevänsä aina.

Myös alkoholi kuuluu menneisyyteen: Helena on ollut raitis vuodesta 1997.  Kun vertaa nuorta ja tämänhetkistä Helenaa, muutos on huima.

– Pidän nyt itseäni naisena siinä missä muitakin. Olen vain vähän erilainen.

Helena uskoo myös Jumalaan.

–  Se auttaa paljon. En ota pienistä asioista stressiä. Olen huomannut, että ongelmat selviävät tavalla tai toisella aina.

Lue myös: 

Urheilulääkäri Pippa Laukka toipui seitsemän vuoden terapian jälkeen: ”Salasin syömishäiriöni mieheltänikin”

Anoreksiaan aikuisena sairastunut Maria: ”Viattomasta kuntokuurista kehittyi minulle vaarallinen pakkomielle”