”Holtitonta tuhlailua, seksihurjastelua” – parisuhde kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan kanssa voi olla raskas muttei mahdoton
Hoitamattomasta bipolaarisesta mielialahäiriöstä kärsivän ihmisen elämä on yhtä vuoristorataa. Voiko kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavalla ihmisellä olla läheisiä ihmissuhteita lainkaan? Kyllä voi, jos hän ottaa vastuun sairaudestaan, sanoo asiantuntija.
Hoitamattomasta bipolaarisesta mielialahäiriöstä kärsivän ihmisen elämä on yhtä vuoristorataa. Voiko kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavalla ihmisellä olla läheisiä ihmissuhteita lainkaan? Kyllä voi, jos hän ottaa vastuun sairaudestaan, sanoo asiantuntija.
”Ei kannata odottaa normaalia ystävyyttä. Masennuskausina täysin erakoitunut, maniakausina muutetaan ulkomaille asumaan, kohta kotimaa taas kutsuu, mutta ei ole hyvä olla oikein missään. Oma mielenterveys alkaa horjumaan, jos yrittää olla liian lähellä.”
Näin kirjoittaa nimimerkki Ymmyrkäinen Annan keskustelupalstalla ystävyydestään bipolaarisen eli kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan henkilön kanssa.
Hoitamattomasta bipolaarisesta mielialahäiriöstä kärsivän ihmisen elämä on yhtä vuoristorataa. Hän kärsii voimakkaista mielialan vaihteluista, jolloin mania- ja masennuskaudet vaihtelevat. Maniavaiheessa menee lujaa, ja ihminen alkaa käyttäytyä holtitomasti. Yksi tuhlaa rahansa, toinen vaihtaa seksikumppaneita, kolmas puhuu taukoamatta. Moni kuvittelee olevansa kaikkivoipa.
Masennusvaiheessa kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava vajoaa syvälle syyllisyyden ja häpeän syövereihin. Sängystä voi olla vaikea nousta.
Voiko tällaisella ihmisellä olla läheisiä ihmissuhteita lainkaan?
– Kyllä voi, jos hän ottanut vastuun omasta sairaudestaan, vastaa psykoterapiakeskus Vastaamon psykoterapeutti Päivi Kaippio-Huolman.
Tämä tarkoittaa sitä, että bipolaarisesta mielialahäiriöstä kärsivällä henkilöllä on lääkitys, ja hän tunnistaa manian ennakko-oireet ja tietää, milloin lääkitystä on aika korjata.
Bipolaarisen läheinen saattaa masentua
Kaikki eivät kuitenkaan ole sinut sairautensa kanssa.
– Usein bipolaariseen mielialahäiriöön kuuluu hoitokielteisyys eli ei haluta syödä lääkkeitä. Maniavaihe tuntuu aluksi hauskalta, kun ei tarvitse nukkua. Velatkin muuttuvat saataviksi, ja tuntuu siltä, että kaikki on mahdollista, Kaippio-Huolman luonnehtii.
Silloin paitsi kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivän myös läheisten elämä on huomattavasti rankempaa. Pahimmillaan läheiset joutuvat ottamaan paljon vastuuta ja esimerkiksi toimittamaan henkilön lopulta sairaalaan, mikäli hän ei ymmärrä itse hakea apua.
Jo ennen sitä voi olla vaikeaa. Jos joutuu koko ajan tarkkailemaan, onko toinen nukkunut kunnolla ja ottanut lääkkeitään, se alkaa syödä omia voimavaroja. Ja jos toisen käytöksestä huomauttaa, siitä voi tulla riitaa.
– Jos tilanne pitkittyy, on mahdollista että itse masentuu. Monesti omat tunteet tukahdutetaan, koska ei haluta konfliktia läheisen kanssa.
Läheinen voi oireilla muillakin tavoilla. Verenpaine voi kohota. Joku saa migreenin. Vaikea tilanne voi vaikuttaa itsetuntoon ja omanarvontuntoon, koko olemiseen.
– On tärkeää, että läheinen huolehtii omasta hyvinvoinnistaan. Kuten lentokoneessa sanotaan: laita ensin happinaamari itsellesi, vasta sitten toiselle, Kaippio-Huolman sanoo.
Miten tiukat rajat bipolaariselle voi vetää?
Taas hän tuhlasi rahansa. Taas hän vaihtoi työpaikkaa. Taas hän jätti lääkkeet ottamatta.
Kun toinen tekee toistuvasti hölmöyksiä, miten niihin kannattaa puuttua?
Kaippio-Huolman on sitä mieltä, että läheisen ihmisen kannattaa yrittää puuttua toisen käytökseen.
– Jos rahojen tuhlaaminen on ennakko-oire, joka liittyy hypomaniaan, ottaisin asian esille, vaikka siitä tulisi riitaa. Se on ihmisen arjen hallintaa, että osaa käyttää rahansa oikein, eikä ole niin paljon kaduttavaa, kun vointi taas tasaantuu.
Vaikka bipolaarisen henkilön ihmissuhteet olisivatkin lyhyitä, on kuitenkin olemassa suhde, joka tuntuu kestävän vaikka mitä. Sellainen on äidin ja isän suhde omaan lapseen. Mutta onko siinäkin rakkaudessa raja? Entä jos vanhempi vain päättää sanoa aikuiselle lapselleen: jos et ota lääkkeitäsi, et tule enää kotiini.
– Rajan vetäminen voi olla vanhemmalle haastavaa. Enkä tiedä, onko siitä hyötyä. Todennäköisesti hän ei kuitenkaan ota lääkkeitään, ja sitten ihmissuhde kärsii. Yrittäisin yhteistyötä hoitajan kanssa. Bipolaarisella henkilöllä täytyy olla hoitokontakti. Ammattilaisen on helppoa sanoa, että vetäkää rajat, mutta omaiselle, jolla on tunteet mukana, sen toteuttaminen ei ole välttämättä helppoa.
Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavalla ihmissuhteet ovat koetuksella
Hoitamattomana bipolaarisuudella on tapana johtaa ihmissuhderintamalla lyhyisiin suhteisiin. Seurusteleminen ja ystävyys ovat vaikeita. Jos oireena on vaikkapa holtiton seksuaalisuus ja parit vaihtuvat lennosta, on aika selvää, että harva parisuhde sellaista kestää. Harva alistuu siihen, että kumppani tekee, mitä huvittaa.
Tuhlailevan kumppanin kanssa raha-asiat täytyy tietenkin pitää erillään.
Lapsessa bipolaarisen vanhemman käytös aiheuttaa turvattomuutta. Lapsi ei voi koskaan tietää, minkälainen päivä tänään vanhemmalla on. Ja jos vanhempaa tullaan hakemaan ambulanssilla sairaalaan, se voi aiheuttaa häpeää: näkevätkö muut.
Kaippio-Huolman suosittelee, että lapselle kerrotaan tämän ikäkauden mukaisesti, mistä on kyse.
– On tärkeää, että lapsi ymmärtää että käytös johtuu sairaudesta, ei ihmisestä itsestään.
Jos epäilet, että läheisesi kärsii bipolaarisesta mielialahäiriöstä, olisi tärkeintä saada hänet psykiatrin vastaanotolle. Sitä kautta hän pääsee tutkimuksiin ja saa diagnoosin ja hoidon.
Kommentit
No nyt maalaillaan niin isolla pensselillä, että k.o. sairauden kanssa elämistä saa varmasti piilotella kun tämmöiset artikkelit levittävät kuvaa ettei meillä ole persoonaa, päätöksentekokykyä saati pienintäkään harkintakykyä, vaan vihelletään sekopäinä mielialojen mukaan päivästä toiseen. Tästä tuli todella paha olo, aivan sama kuin kuvailtaisi skitsofreenikkoja pelkkinä harhoissa heiluvina tahdottomina nukkeina. Olisikohan ollut paikallaan kertoa, että artikkelissa kuvattiin ääriesimerkkejä ja hyvin vakavia oireita henkilöillä, jotka ovat akuutin hoidon tarpeessa ja mahdollisesti vaaraksi itselleen.
Kommentit
No nyt maalaillaan niin isolla pensselillä, että k.o. sairauden kanssa elämistä saa varmasti piilotella kun tämmöiset artikkelit levittävät kuvaa ettei meillä ole persoonaa, päätöksentekokykyä saati pienintäkään harkintakykyä, vaan vihelletään sekopäinä mielialojen mukaan päivästä toiseen. Tästä tuli todella paha olo, aivan sama kuin kuvailtaisi skitsofreenikkoja pelkkinä harhoissa heiluvina tahdottomina nukkeina. Olisikohan ollut paikallaan kertoa, että artikkelissa kuvattiin ääriesimerkkejä ja hyvin vakavia oireita henkilöillä, jotka ovat akuutin hoidon tarpeessa ja mahdollisesti vaaraksi itselleen.
Samaa mieltä kommentin kirjoittajan kanssa. On epäeettistä ja asiatonta julkaista tällainen ”asiantuntija”-artikkeli, joka on puhtaasti asenteellinen ja räikeän mustavalkoinen ja vieläpä sinetöidään psykoterapeutin ”asiantuntemuksella”.
Näin kaksisuuntaisen ihmisen kumppanina kommentoin sinun pastapuhetta. Kumppanini kokee kuten sinäkin olevansa tilanteen herra. hyvinä kausina meillä menee aina hyvin, mutta kun mania iskee, on se yksinomaan hänen omaa showtaan. Tietäisitkin kuinka monta kertaa minut on jätetty, kuinka monta kertaa lyöty täysin maan rakoon, kuinka monta kertaa annettu katsella sitä kun toinen lähtee täysin pois itsestään lopulta tajutakseen, ettei omissa touhuissa ole pitkään aikaan ollut minkään sortin järjen hiventä. Ja sitä häpeän määrää siinä vaiheessa kun totuus lyö päin kasvoja. Kamala sairaus, mutta sen kanssa sinnitellään rakkauden vuoksi.
Bipolaarisen läheisenä sanoisin, että edellä kuvattuja oireita on pikemmin vähätelty kuin liioiteltu. Arkielämä bipon kanssa on huomattavasti raskaampaa.
Terapeutti ei ole nyt ajantasalla
Mielestäni tässä yleistetään liikaa, kaikkien bipojen elämä ei ole tuollaista holtitonta. Monilla myös mieliala saattaa pysyä pitkäänkin vakaana ja remissio eli oireiden katoaminen voidaan saavuttaa. Pahimmillaan voivat oireet aiheuttaa katastrofin elämässä itselle ja läheisille, mutta lääkitys voi auttaa normaaliin elämään.
Aikuisen lapsen terveys huolettaa. Poikani on 50v ja käytös ajoittain on ihan ok, mutta häpeämätön käytös on aika normaalia, jos ei asiat mene niinkuin hän haluaa. Rahan käyttö ei ole hallinnassa, alkoholia käyttää ja saa siitä rennon olon. Nukkuu vähän, työnsäkin vuoksi. Tuntuu aina tietävän kaikki. Pahinta on kun hänen vanhimpaan lapseen suhtautuminen(17v)joka on poika. Pojallani on synnytyksestä todettu lievä MBD . En tiedä miten voisi edetä, ettei ymmärretä lähipiirissä väärin? Jotenkin käytös tekee tosi kauhean olotilan näin äitinä. Pelkään mihin kaikki päättyy!
Kyllä on bipoja, jotka syö lääkkeensä ja elävät täysin normaalia elämää juuri ilman mitään oireita, opiskelevat, käyvät töissä, on ihmissuhteita jne. jne. Tekevät lapsiakin. Tällaiset lehtijutut luukuttavata meidät kaikki ”hullut” sinne samaan häpeähäkkiin ja saavat ihmisille tietynlaiset mielikuvat sairaudesta. Siksi en puhu kenellekään työkaverille tai tutulle sairaudestani. Vain lähimmät ystävät tietävät. Tänä päivänä ei voi luottaa kehenkään, vaikka olisi tervekin. Raskasta on piilotella asiaa välillä. Suojelen kuitenkin sillä vain itseäni. Päälle päin minusta ei kukaan uskoisi, että kannan tällaista sairautta.
Minun puolisoni sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä sekä epävakaata persoonallisuushäiriötä. Molemmat ovat todella hyvin hallinnassa. Elämme normaalia elämää: mieheni harrastaa ja opiskelee yliopistossa, ja on hyvä isä tyttärellemme. Sairaudet näkyvät siinä, että joudumme perheenä tekemään paljon töitä ja ennakoimaan kaikkea. Välillä on todella vaikeita aikoja, mutta mieheni avoimuus ja taitonsa tunnistaa sairauden tiloja auttavat pääsemään vaikeista ajoista eteenpäin.
Löysin ihanan miehen, joka kertoi heti olevansa bipo, mutten osannut pelätä; kas olinhan puhumisen ammattilainen. Hän muutti kotiini asumaan ja kohta se rumba alkoi. Hän itki ja riehui miten kuten ja aloin ihmettelemään etten osaakaan puhua tätä oiretta pois. Hän käytti alkoholia, muttei oikeastaan ollut juuri koskaan humalassa, mutta aina piti olla kaljatölkkejä tai votkaa. Itsekin aloin juomaan alkkista. Tein jopa kotiviiniä ja sitä läträttiin illat. Hän – tuo- bipo oli huippuälykäs ja monentaitoinen sekä ahkera, mutta sitten tuli stoppi. Annoin hänelle häädön. Hän itki ja kerjäsi polvillaan, että saisi olla vielä kanssani ja pikkuhiljaa hän muutti takaisin luokseni. Mutta meno jatkui taas jonkin ajan kuluttua, kunnes parin vuoden jälkeen hain lähestymiskieltoa hänelle. Pysyin tiukkana ja löysin uuden kaverin. Bipo soitti minulle ensin joskus enkä vastannut. Sitten bipon terveys romahti niin, että joutui sairaalaan. Olipa onni matkassa, että sattui neurologi, joka sanoi, että nyt tutkitaan mies joka solusta. Selvääkin selvempää oli, että serotoniini ei päässyt aivoihin välittämään tietoja, kun alkoholi esti hormoonin nousun. Hän pääsi sellaiseen avohoitoon, missä vertaiset tukivat toisiaan ja mielenterveyshoitajat tulivat yht´äkkiä jopa kotiin puhalluttamaan. Hän kävi yli kaksi vuotta terapiassa ja useat ryhmäläiset sortuivat, mutta hän jaksoi pitää itsensä erossa alkoholista ja muuttui pian ihanaksi mieheksi jälleen. Kun näin sen valtavan rakkauden määrän hänessä, otin sitten hänet takaisin varauksin. Nyt on kulunut jo kohta viisi vuotta siitä, kun hän jätti alkoholin pois ja minäkin jätin nuo paholaisen juomat ja olen onnellinen.
Ex kumppanillani tätä epäiltiin. Ei tutkittu loppuun, koska hän kieltäytyi enää menemästä lääkäriin. On helpommin sanottu kuin tehty, että saa toisen psykiatrin vastaanotolle. Minä yritin ja epäonnistuin. Ex petti, joi, tuhlasi rahat ja toistenkin rahat ja oli sitä mieltä, että lääkärit on lahjottu määräämään kalliita lääkkeitä.
Elin biboläärisen naisen kanssa melkein viisi vuotta. Erohan siinä tuli ja oireet olivat, kuin oppikirjasta. Sairautta hoidettiin pelkästään masennuksena ja määrättiin mm. Ssri lääkkeitä, jotka olivat, kuin olisi heittänyt bensaa liekkeihin. Hän ei mielestään ollut sairas, vaikka jokainen läheinen näki muutoksen mania vaiheen alettua. Lopputulos oli, että hän vei holtittomalla rahan käytöllään itseltään luottotiedot (joista syyllistää minua), pettämistä oli usean eri miehen kanssa, työpaikalla oli riitaa ihmisten kanssa ja hilkulla oli, ettei minultakin lähtenyt luottotiedot, kun en tajunnut, että hänellä tämä sairaus oli ja lainasin hänelle rahaa. Jne. Nyt itse olen myös veloissa ja kärsinyt ahdistuneisuudesta ja masennuksesta päälle vuoden. Jos vain jotenkin ihmisestä huomaan tämän kokemuksen jälkeen näitä samoja piirteitä, niin en todellakaan ala seurustelemaan sen ihmisen kanssa. Sairaus on sairaus, tiedän sen, mutta silti en ole ansainnut tälläistä kohtelua.
Erittäin tärkeää on erotusdiagnoosi dissosiatiiviseen häiriöön. Dissosiatiivisessa häiriössä bibolaarisuuden hoidossa käytetty lääkitys ei auta. Ihmisestä tulee silloin toivoton tapaus. Kun ihmisen traumahistoriaa ei tunnisteta eikä traumapsykoterapiaa ymmärretä tarjota henkilön näennäisen psykoottisuuden vuoksi, on toipuminen mahdotonta
Jostain syystä facebook ehdotti minulle tätä juttua nyt, heinäkuussa 2020. Jutussa olisi totta tosiaan voitu korostaa enemmän sitä, että puhutaan hoitamattomasta tai hyvin huonossa hoitotasapainossa olevasta bipolaarioireistoista. Tällaisenaan juttu aiheuttaa vain lisää epäluuloisuutta sairautta kohtaan ja vaikeuttaa kaksisuuntaista sairastavien ihmisten sosiaalisen elämän muodostumista. Aivan tarpeeksi jo tällä hetkellä pelätään ”hulluutta” ja ei haluta ystävystyä tai alkaa parisuhteisiin kaksisuuntaisten kanssa pelkän diagnoosin tuoman stigman takia. Olkaa reiluja ja tehkää artikkeli myös hyvästä kaksisuuntaisen hoidosta, linkittäkää se tähän artikkeliin tai koittakaa edes rajoittaa tämän artikkelin näkyvyyttä huonona ja asian yksipuolisesti esiin tuovana. Oikeaa, ajankohtaista tietoa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä on saatavilla vaikkapa kaksisuuntaisten oman potilasyhdistyksen kautta.
Olen bipo. Koskaan en ole tuhlannut rahojani tai tuntenut itseäni kaikkivoipaiseksi. Enkä tunne itseäni ihan sekopäiseksi. Tuosta kirjoituksesta tuli tosi paha mieli. Asiatonta. Vain harvoilla ihan tuollaista oireilua on.
Saatat olla kyllä väärässä, että vain harvalla bipolla olisi kuvattua oireistoa. Oman käsitykseni mukaan, aika monella on kuvattuja ongelmia joko isosti tai sitten pienesti. Ainakin lähes kaikilla minun tuntemilla bipoilla, mukaanlukien itseni. Ei tästä jutusta kannata loukkaantua, vaikka onkin selvää, että sen luettuaan ihminen, joka ei sairasta, saattaa saada väärän kuvan meistä. Mutta sehän helpottaa kun itse olemme julkisuudessa ja kerromme omaa tarinaamme avoimesti.
Artikkeli antaa aika hyvän yleiskuvan kaksisuuntaisuudesta. Ymmärrettävästi vain harva bipolaari näkee tuossa itsensä, koska yksilölliset vaihtelut ovat suuria. Toisaalta nuorimmat eivät vielä ole nähneet itsestään kaikkia puolia. Tärkeintä on se, että kaksisuuntaisuuden kanssa voi elää ja kaksisuuntaisen kabssa voi elää.
Jutussa käsitellään vain diagnosoituja tapauksia. Oma äitini sai diagnoosin 30 vuotta myöhässä, oltuaan ylilääkityksellä vuosikymmeniä. Sanomatta selvää, että meidän lasten elämässä äidin sairauden vaikutukset näkyvät yhä. On vaikea luottaa ihmisiin kun lapsuudesta lähtien on totutellut siihen, ettei koskaan tiedä mikä on reaktio. Omat tarpeet luonnollisesti oppii tukahduttamaan ja sehän ei omille ihmissuhteille tiedä hyvää.
Jutussa sanotaan että lapsille voi kertoa ikätasoisesti, mutta se tarkoittaa että jonkun pitäisi tietää mistä on kysymys. Onneksi tämä sairaus nykyään kaiketi tunnistetaan paremmin, mutta varmaan paljon edelleen on hoitamattomia tapauksia.
Todella törkeä julkaisu. Ne on ne HARVAT ihmiset, jotka tuhlaavat rahansa ja vaihtavat koko ajan seksikumppania tai jättävät tahallaan lääkkeensä syömättä tai muuttavat samantien ulkomaille, kun mania alkaa. Törkeästi yleistetty, että kaikki bibot olisi tuollaisia! Hieman kunnioitusta meitä kohtaan, please.
Tätä ominaisuutta voi rakastaa itsessään ja kun hyväksyy itsensä vahvistuu. Ei muittenkaan tarvitse selitellä joten miksi kenenkään?
Herkkyys on voimavara, ei vamma.
Olipas kurjasti kirjoitettu juttu, joka kuvasi kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavat hyvin mustavalkoisesti ja negatiivisesti. He ovat muiden ihmisten tapaan monenlaisia yksiöitä, joilla voi olla kaikkien muiden ihmisten tapaan läheisiä pitkäaikaisia suhteita ja paljon rakkautta ja huolenpitoa läheisiään kohtaan.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous