Itsetuntemus

Huono itsetunto näkyy kolmella selvällä tavalla – voi olla syy, miksi elämäsi tilaisuus valuu hiekkaan

Huono itsetunto saa bensaa liekkeihinsä negatiivisesta sisäisestä puheesta, alisuoriutumisesta ja unelmien laiminlyömisestä. Psykologian tohtori kannustaa kehittämään itsetuntoa matalallakin kynnyksellä.

Teksti:
Elina Viitanen
Kuvat:
Istock

Huono itsetunto passivoi.

Huono itsetunto saa bensaa liekkeihinsä negatiivisesta sisäisestä puheesta, alisuoriutumisesta ja unelmien laiminlyömisestä. Psykologian tohtori kannustaa kehittämään itsetuntoa matalallakin kynnyksellä.

Itsetunnon voidaan ajatella koostuvan itsetuntemuksen, omanarvontunnon ja itseluottamuksen rakennuspalikoista. Hyvä itsetunto tarkoittaa realistista kuvaa omista vahvuuksista ja heikkouksista ja kokemusta, että ansaitsee hyviä asioita elämässään. Lisäksi hyvä itsetunto on luottamusta omiin taitoihin ja omaan pärjäämiseen. Huono itsetunto on tämän vastakohta.

– Rajuimmillaan huonon itsetunnon omaava henkilö saattaa ajatella, että hänen pitää oikeuttaa oma olemassaolonsa, psykologian tohtori Thea Strandholm Mehiläisestä kuvailee.

Tutkimusten perusteella tiedetään, että naisilla on usein huonompi itsetunto kuin miehillä. Strandholm selittää tämän yhteiskunnallisena ilmiönä.

– Itsetunto ei ole pelkästään yksilöpsykologinen ilmiö, vaan siihen vaikuttavat esimerkiksi yhteiskunnan rakenteelliset taustat. Mitä tasa-arvoisemmaksi yhteiskunta tulee, sillä on varmasti vaikutusta itsetuntoon.

Puhu itsellesi kauniisti

Koska huonon itsetunnon omaava ei arvosta tai luota itseensä, se aiheuttaa monella elämän osa-alueella ongelmia. Työ- tai opiskelupaikkaa ei uskalleta hakea – mahdollisuus voi lipua käsistä vain itsetunnon vuoksi, vaikka muuten siihen olisi paras osaaminen ja pätevyys.

Parisuhde saattaa kärsiä, uusiin ihmissuhteisiin ei uskalleta heittäytyä eikä vanhoista pitää kiinni.

”Voidaan pelätä, että muut vähättelevät, vaikkei asia oikeasti menisikään niin.”

Huono itsetunto vääristää myös ympärillä olevan maailman negatiiviseksi ja saa laiminlyömään omia unelmia.

– Tyypillistä on, ettei esimerkiksi uskalleta lähteä sosiaalisiin tilanteisiin. Voidaan pelätä, ettei itseä hyväksytä, vaan muut arvostelevat ja vähättelevät, vaikkei asia oikeasti menisikään niin.

Omaa sisäistä ääntään tarkkailemalla voi havahtua siihen, että puhuu itselleen kriittisesti ja ilkeästi. Puhetapaa on tärkeä pyrkiä haastamaan.

– Sisäisen äänen muuttaminen on haastavaa, mutta mahdollista pitkäjänteisellä työllä. Tämä lähtee itsemyötätunnon parantamisesta, kun luo itselleen hyväksyvän ilmapiirin – pyrkii puhumaan itselleen kuin rakkaalle ihmiselle, Thea Strandholm painottaa.

Lue myös: Oletko jännittäjä? Krista Kososen neljä vinkkiä kaltaisilleen

Huono itsetunto ei ole vakio

Pohja itseluottamukselle luodaan jo varhaislapsuudessa. Jos on lapsena kokenut turvattomuutta, joutunut viettämään liian paljon aikaa omissa oloissaan tai kohtelu on ollut alistavaa ja kriittistä, saattaa aikuisena kärsiä huonosta itsetunnosta.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että huono itsetunto piinaisi koko elämän ajan, vaan esimerkiksi rakastava parisuhde voi korjata itsetuntoa paremmaksi. Toisaalta hankala parisuhde tai esimerkiksi koulu- tai työpaikkakiusaaminen saattavat laskea hyvääkin itsetuntoa.

– Itsetunnon eri osa-alueet – itsetuntemus, omanarvontunto ja itseluottamus – saattavat elämän aikana olla eri tavalla vahvoja ja korostua eri lailla. Ihmisellä voi esimerkiksi olla epävarmuuksia uusien tilanteiden äärellä, vaikka olisi hyvä itsetuntemus. Saattaa myös olla, että aamulla herätessä on huonosti nukutun yön jälkeen yhtäkkiä epävarmempi kuin yleensä.

Perusitsetunto on kuitenkin staattisempi. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan itsetunto alkaa kasvaa kouluiän jälkeen, koska sen jälkeen pystymme paremmin valitsemaan, ketä pidämme lähellämme.

– Lähtökohtana kannattaa pitää sitä, että ansaitsee tulla kohdelluksi hyvin ja näin kerää ympärilleen tähän ajatukseen sopivia ihmisiä. Tämä pätee myös esimerkiksi siihen, ketä seuraamme somessa: henkilöitä, jotka saavat meidät vertailemaan itseämme negatiivisessa mielessä muihin vai samaistuttavia henkilöitä, jotka rakentavat hyväksyvää, avointa ilmapiiriä.

Saman yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan itsetunto kasvaa aina 60 ikävuoteen asti itsetuntemuksen karttuessa. Itsetuntemusta voi vahvistaa myös psykoterapian avulla, jossa opitaan huomaamaan tiettyjä omia käytösmalleja, eli jos huono itsetunto saa välttelemään tiettyjä tilanteita.

– Terveydenhuollon ammattihenkilön luokse kannattaa hakeutua hyvin matalalla kynnyksellä. Askel kohti parempaa itsetuntoa on sisäistää se, että sinulla on aivan samanlainen täysi oikeus hakeutua terapiaan kuin muillakin. Sinä et vie kenenkään toisen paikkaa, vaan sinä olet aivan yhtä arvokas, Strandholm kannustaa.

X